2 vuotta sitten toukokuussa

Juhlapäivän humussa

Facebook muistutti minua tänä aamuna iloisesta päivästä kun mie vietin 2 vuotta sitten juhlapäivää todella iloisissa ja tyytyväisissä fiiliksissä valmistuessani tradenomiksi. Opinnäytetyö huomioitiin stipendillä ja se tuntui erityisen hyvältä sillä me työstettiin opparia Kauan ja hartaasti. Siitä tulikin opiskeluaikojen lempilapsi ja Anna, sie olit paras mahdollinen pari tämän työn toteuttamiseen 💛

valmistujaiset

valmistujaispv

valmistujaiset

Toukokuu 2014

Paljon on tapahtunut tämän jälkeen, elämä on muuttanut suuntaansa, palkinnut, tuonut eteeni haasteita, ylitsepääsemättömiltä tuntuneita vaikeuksia ja tilanteita, upeita ihmisiä ja uudenlaisen jaksamisen halun. Halun saada kokea uusia asioita avoimin mielin, haastaa itseään mukavuusalueen ulkopuolella ja motivaation kunnioittaa omaa kroppaa. Mie olen päässyt yllättämään itseni tilanteissa joissa olenkin osoittanut itselleni pystyväni asioihin, olen päässyt rikkomaan omaa ajatusmaailmaani ja omia ennakkoluulojani. Mie koen olevani onnekas sillä olen vihdoin saanut itseni liikkeelle ja olen päässyt luomaan itselleni sopivaa elämää. Uudet aamut tuovat tullessaan mahdollisuudet itsensä kehittämiseen, uusiin kohtaamisiin ja me saadaan uusien päivien myötä myös lisää mahdollisuuksia alkaa hyväksymään itsemme. Itsensä hyväksyminen lähtee ihmisen halusta tehdä valintoja oman hyvinvointinsa eteen. Me palataan perusasioiden juurelle: jos sinulla on kaksi vaihtoehtoja, valitsetko mielihalun mukaan vai keskitytkö päätöksessä hyvinvointilähtöiseen ajatteluun?

damissa

Reissumuisto, kesä 2014

Kyse on arkipäivien valinnoista, tilanteista joita me kohdataan päivittäin. Niistä muodostuu meidän arjen kokonaisuus ja nämä valinnat ovat niitä, jotka antavat meille suoraa palautetta elimistön, lihasten ja mielen kautta. Kuuntelemalla itseään ja pysähtymällä valintojen ääreen, me voidaan yllättyä iloisesti siitä kuinka uudet asiat alkavat löytämään oman paikkansa meidän ajatuksissa. Välttämällä liian nopeita päätöksiä ja kyseenalaistamalla valintojen syitä, me tutustutaan uudelleen omaan mieleen, asenteisiin ja haastetaan itseämme pois vanhojen tapojen luota. Jos mieli vie huonojen valintojen ääreen, pysähdy hetkeksi miettimään tilannetta. Miksi ajatukset lähtivät kyseenlaistamaan jo tekemääsi päätöstä? Mikä laukasi sen? Miten toimit sen jälkeen, pidätkö mielessä alkuperäisen tavoitteen tai päätöksen vai annatko mielelle vallan? Jos annat mielelle vallan, oletko tyytyväinen itseesi sen jälkeen? Usein nämä hetket menevät nopeasti ohi ja antamalla muuta ajateltavaa mielelle, tilanne unohtuu vielä nopeammin.  Annetaan mielelle muita ajatuksia eikä jäädä siihen hetkeen makaamaan mikäli tuntuu siltä että kamppailu omien tavoitteiden saavuttamisen suhteen vaikeutuu ajatuksilla, jotka nousevat mielenpäälle kummittelemaan ja muistuttelemaan vanhoista tavoista ja toimintamalleista.  Ei ole syytä antaa periksi  esimerkiksi hieman kehnomman treeniviikon jälkeen tai luovuttaa mikäli ruokavalio on repsahdellut hetkellisesti, eivät ne murra koko pakettia tai pilaa suunnitelmaa pitkällä tähtäimellä – oma luovuttaminen ja otteen irroittaminen sen tekee. Keskity tavoitteeseen ja lopputulemaan. Sinnikkyys palkitaan!  Jos päätät nakata hanskat tiskiin niin silloin olet antanut periksi, sitä ei nimittäin kukaan muu tee puolestasi.

IMG_20160528_085340

Toukokuu 2016

Viime viikonloppu kului luennoilla, joten nyt mie nautin hyvästä seurasta auringonpaisteessa..pieni hengähdystauko on paikallaan. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

xoxo Marru

Energia ihmisissä

YOU GOT THE POWER

Meissä ihmisissä on uskomaton voima niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Ryhmäliikuntatunneilla korostuu vuorovaikutukselliset ja yhteisöllisetkin fiilikset. Tunneilla kävijöistä muodostuu omia pieniä treeniporukoita ja porukka tsemppaa pienessä salissa toisiaan jaksamaan vielä ne mahdottomiltakin tuntuvat viimeiset toistot, jotta sarjat saadaan onnistuneesti loppuun. Tämä on yksi piirre ryhmäliikuntatunneissa, joka saa minut palaamaan porukassa tekemisen äärelle.

Vieressä oleva kanssatreenaaja voi saada sinut tosiaan puskemaan kovemmin  tai tuntemaan vähätteleviä tunteita kun naapurimatolla liikkeet näyttävät sujuvan kevyesti tai se pää kurottuu polviin asti loppuvenyttelyissä sinun tuntiessa itsesi rautakangeksi. Tai voihan olla, ettei ympärillä olijat saavuta tietoisuuttasi ja sie keskityt niin voimakkaasti omaan tekemiseesi, omaan treenisi ettet havannoi ympärillä olevia ihmisiä ja tilanteita. Tällainen tunne treenin jälkeen on muuten aivan mahtava!! Se tunne siis kun sie huomaat tunnin ja treenin päättyvän eikä mielessä pyöri sen hetkisen treenin lisäksi juuri muuta, et ole huomannut onko tunnilla esimerkiksi ollut tuttuja jne. Se on treeniflow, keskittyminen on oman kropan tuntemuksissa ja itse tekemisessä, muu maailma sulkeutuu sen sinun kuplasi ympäriltä ja treenin tempo ohjaa sinua eteenpäin ja jatkamaan.

IMG_20160525_042345

 Mie kuvailin eilen ryhmäliikuntatuntien tunnelmaa siskolleni ja Liikuntakeskus Kunnon Paikan sekä Wellness Loungen tunneilla tunnelma on rento ja avoin ja mukaan mahtuu ikäistä kulkijaa omien tavoitteidensa kanssa. Omat fiilikset eivät aina ole ne energisimmät ja lisätsemppi tulee treeneissä tarpeeseen. Tätä fiilistä saa ryhmäliikuntatunneilta! Mie en ole kohdannut negatiivisia tilanteita näissä ympäristöissä, päinvastoin. Tunneille kokoontuva joukko muodostuu erilaisista ihmisistä ja jokainen tuo tilanteeseen jotain omaa. Yleensä joukosta löytyy esimerkiksi aina vähintään yksi ilopilleri, jolla on ollut todella hyvä päivä ja energia virtaa, hän jakaa sitä positiivisuutta ympärilleen. Näin ollen on mahdollisuus että heille joilla päivä ei ole sujunut aivan niin aurinkoisissa merkeissä, jää tilanteesta jotain hyvää omiin käsiinsä. Energia liikkuu vapaasti meidän ympärillä ja ihmisten välillä ja tämä mahdollistaa sen, että ryhmässä koetut kokemukset ja tilanteet voivat tuntua voimakkailtakin. Tai vaihtoehtoisesti tilanteissa ei koe mitään sen erikoisempaa, kyseessä on vain yksi treeni muiden joukossa ja treeni tehdään ryhmäliikuntatunnilla.

Viime vuonna näihin aikoihin mie olin käynyt Kesäkroppa-valmennuksen loppuun ja sen hetkinen treenaaminen koostui pääasiassa Kunnon Paikassa Minnan salitreeneistä, IISEE AERO-tunneista ja koirien kanssa lenkkeilystä. Mie en käynyt viime keväänä oikeastaan muilla ohjatuilla tunneilla ja alkujaan aloitin maaliskuussa tämän omat matkani Minnan tekemillä kotitreeneillä, joilla me lähdettiin vahvistamaan tuota mun alaselkää. Mulla oli jäsenyys jo silloin olemassa Kunnon Paikkaan mutta jotenkin mie kiersin vielä silloin sinne menemisen ja osallistuin esimerkiksi kyykkyhaasteeseen, jota tein koirien kanssa lenkeillä. Mie muistan kuinka me aamuisin lähdettiin koirien kanssa tuohon Keinuvuopajan jäälle lenkille, mie päästin koirat irti ja lähdin pinkomaan askelkyykyillä Kaisan ja Gizmon perään. Aluksi kyykkyjen tekeminen tuntui aivan hirveältä mutta pikkuhiljaa sain kiinni siitä liikkumisen ilosta ja tekemisestä tuli tärkeä osa omia päivärutiineja.

IMG_20160525_042235

Kyykkyjen lisäksi tein selkää vahvistavaa kotitreeniä mm. jumppapallon avulla. Ja vau! Jumppapallo on loistava treeniväline ja voi vitsit niitä fiiliksiä mitä mie koin silloin ensimmäisten viikkojen aikana kun mie tunsin että mie pystyn ja osaankin tehdä asioita ja kehityn! Tämä oli mulle sopiva alku, tehtyäni jonkin aikaa kotitreeniä mie aloin kulkemaan varsinaisen saliohjelman kanssa Kunnon Paikassa ja se oli menoa se..nyt ajatuksen virta valtasi vaihteeksi näppäimistön ja esille nousi noita viime keväisiä kokemuksia, miepä palaan takaisin päivän aiheeseen eli ryhmäliikuntaan. Mulla oli siis kynnys, jonka mie olin luonut itse. Kynnys salille menemiseen ja ryhmäliikuntatunneille osallistumiseen. Minua ohjaili ajatukset kuten ”mie en kuitenkaan pysy perässä”, ”muut on varmasti käyneet kauemman aikaa ja osaavat jo ohjelmat”, ”mitä muut ajattelee” jne jne. Ja nämä kaikki ajatukset lähti minusta itsestäni koska mie tein itsestäni epävarman omilla ajatuksillani ja ennakkoluuloilla/ olettamuksilla. Miksi? Mie lähestyin silloin monia asioita jo ennakkoon kyseenalaistaen, epäröiden, mie väheksyin ja epäilin itseäni ja omia voimiani. Kuulostaako tutulta?  Olen  nimittäin käynyt tässä kuluneen vuoden aikana useita useita keskusteluita, joissa nämä samat asiat on nousseet esille.

Omien kokemusteni pohjalta mie olen tuumannut vain että osallistukaa avoimin mielin ja menkää tunnille kokeilemaan, treenaamaan ja pitämään hauskaa! Ei se ole niin nuukaa, jos jalat liikkuu vähän eri tahdissa tai väärä jalka aloittaa liikesarjan. Hikihän siinä tulee kuitenkin! Sen sijaan että me päädyttäisiin jäämään kotia sen koska annamme epäilevien ajatusten ohjata meitä, hiljennetään ne  negatiiviset ajatukset sillä kysehän on sinun omasta treenistäsi. Lähestytään tilannetta sillä kantilta, että meillä tunneilla kävijöillä on omien henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi yhdistäviä tekijöitä kuten omasta hyvinvoinnistaan huolehtiminen ja kunnon kohottaminen. Ei se itselleen suotuisaa pyörittää sellaisia ajatuksia mielessään päällimmäisenä, että voi kun mulla on surkea kunto ja en mie kehtaa lähteä koska mulla on niin huono kunto. EI! Mehän käydään treenaamassa, jotta meidän henkinen ja fyysinen kunto kohenee. Mie en ymmärrä sitä ajattelua, että salille mentäessä pitäisi olla jo fyysisesti/ pintapuolisesti hyvässä kunnossa.   Kaikilla on se oma lähtötaso ja lähtökunto! Siinä ei ole mitään hävettävää.  Tiivistettynä: ei anneta niiden negatiivisten ja epäilevien tunteiden tai ajatusten ohjailla meitä! Annetaan niille kenkää ja lähdetään treenaamaan, jotta me voidaan vaikka sitten todistaa itsellemme että hei, me pystytään tähän! Muiden mielipiteillä tai näkemyksillä ei ole tässä merkitystä vaan tärkein ihminen, jolle sie voit osoittaa osaamisesi ja sinnikkyytesi on sie itse.

IMG_20160525_042329

Asenne haltuun 👊 Marru

Inspiraation voima

Hyvä olo

Se mulla on nyt, hyvä olo nimittäin.  Arkipäivien asiat kiinnostaa ja kalenteri täyttyy harrastuksilla, sosiaalisilla tilanteilla ja ylipäätänsäkin asioilla jotka kiinnostavat minua. Motivoitunut olo innostaa uusien asioiden pariin ja elämä on aktiivista. Mie inspiroidun ympärillä olevista ihmisistä, sosiaalisista tilanteista, blogien lukemisista yms yms ja se energia on mieletöntä!  Mie olen huomannut että motivoituminen esimerkiksi treenaamista kohtaan on tuonut mukanaan paljon muitakin uusia kiinnostuksien kohteita erityisesti ruokavaliota ja hyvinvointia korostavia tekijöitä kohtaan.

Tässä on käynyt sellainen lumipallo efekti ja terveyden sekä hyvinvoinnin mieletön maailma imaisee kokoa ajan minua syvemmälle.  Näitä samoja ajatuksia mie kävin läpi viikonloppuna ravintovalmentajakoulutuksen luennoilla. Meillä oli innostava ja ammattitaitoinen luennoitsija kertomassa syömishäiriöistä ja tämä osio oli ehdottomasti viikonlopun antoisin!

DSC_1613-1

24 tuntia vuorokaudessa

Mie kävin viime viikolla elämänmakuisen keskustelun erään upean naisen kanssa, joka on opastanut minua omalla matkallani kohti parempaa itsetuntemusta ja itseni hyväksymistä sellaisena kuin mie olen. Me juteltiin elämän osa-alueista ja arvojärjestyksestä. Mie kerroin ajatuksiani ajankäytöstä ja ajanhallinnasta omassa arjessani ja sain tehtäväkseni sijoittaa arvoasteikolle neljä osa-aluetta; vapaa-ajan, työelämän, perheen ja harrastukset siten kuin ne nykyisin minun elämässä ovat.

Kerroin ennen tehtävää, että mie olen tunnistanut itsestäni sen piirteen että täyttelen ahkerasti päiviäni ja viikkojani monilla tekemisillä. Ajoittain havahdun miettimästä että kuinka mie löydänkin itseni kerta kerran jälkeen mitä kummallisimmista tilanteista ja jopa sellaisista, joihin mie olen aiemmin päättänyt olla osallistumasta koska kyseiset asiat enemmänkin kuormittavat ja rasittavat sen sijaan että kokisin ne voimauttaviksi. Tämä on varmasti monille tuttua, me tehdään jotain koska meitä pyydetään ja velvollisuudentunne valtaa ajatukset. Jatkuvassa kiireessä kulkeminen ei ole kuitenkaan kestävä polku.

dav

Mie sain tämän jälkeen haastavan kysymyksen; tarvitsenko kaikkea sitä tekemistä elämässäni? Mikä minulle on tärkeintä ja mitkä asiat lisäävät tai ylläpitävät minun hyvinvointiani arjessa? Mie olen miettinyt kyllä pidemmän tovin sitä, että minun täytyy rajata tekemisiäni ja suhteuttaa tekemisen määrä sopivaksi jotta ehdin työpäivien ympärillä tehdä asioita, jotka saavat minut hyvälle tuulelle ja treenata jotta mieli ja kroppa pysyy hyvinvoivana.

Mie näen tässä haastavana sen, että mie haluan sitoutua täysillä kaikkiin noihin neljään elämän osa-alueeseen ja lisäksi löydän itseni osallistumasta kaiken maailman tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Päällimmäisenä ajatuksena mulle jäi meidän tapaamisesta se, että ihminen voi ja saa opetella hyvällä omallatunnolla rajata itse omaa arkeaan ja täyttää omilla valinnoillaan vapaa-aikansa.

Meillä on välttämättömiä ja velvoittavia tekemisiä päivien ohjelmassa mukana ja kaikilla meillä on se sama 24tuntia käytettävänä vuorokaudessa. Valintoja ajankäytön suhteen on tehtävä ja mie koitan pitää mielessä sen inspiraation voiman, joka ohjaa minua mulle sopivaan suuntaan. Mie tunnistan itselleni hyvät asiat siitä kun saan kokea motivaation ja innostuksen tunteet tekemistä kohtaan..ja se saa mut jatkamaan!

received_10154398939153287

Mitkä asiat elämässä ovat sinulle tärkeitä? Mikä on arvojärjestys ja voiko elämässä ihan kaikki asiat olla siellä tärkeysjärjestyksen kärkipäässä? 

(Kuvat Jouni Teittinen)

☀ Marru

Hetkessä hengitellen

Tässä ja Nyt

 Kirjoituksen aihe kumpusi jostain syvältä, ajatukset lähtivät virtaamaan ja mun piti ihan tarttua päivällä kynään ja siirtää ajatukseni paperille. Kynään tarttumisen jälkeen ajatukset ja sana oli ns. vapaat ja kirjoittaessani vahvistui fiilis siitä, että nämä rivit syntyvät jaettavaksi.

Vuosia sitten mie ajelehdin vailla suuntaa ja olin hukassa itseltäni. Päivät täyttyivät pikemminkin pahoinvoinnilla hyvinvoinnin sijaan. Mie luulin sen kuuluvan kiinteästi ihmisen elämään ja ajattelin sen olevan ”normaalia”. En osannut kyseenalaistaa oloa ja vointia koska se oli mulle arkipäiväiväistä, mie olin tottunut siihen oloon ja silloiseen elämääni ihmisineen jollain tapaa..vuosia myöhemmin tiedostin juokseneeni pakoon omaa elämääni ja samaan aikaan velloneeni elämän vietävänä vailla sitä omaa suuntaa. En tiennyt että mihin suuntaan lähtisin ja mitä voisin tehdä tilanteen muuttumisen eteen..ikään kuin olin solmussa itseni kanssa ja samaan aikaan ajelehdin elämän mukana ja ohjailtavana.  

IMG_20160519_164928

Se tunne kun mie saan huokaista. Irroittaa otteeni ajatuksistani ja vapauttaa ne hengityksen mukana ulos, vapauttaa mieleni itse luomistani kahleista.

Tällä hetkellä mie kuulen itseni, en pakene elämääni tai asioita siinä. Tässä ja nyt on hyvä olla. Hengitys kulkee vapautuneesti omalla painollaan ja uloshengityksen mukana mie vapautan ajatuksiani, irroitan itseni sellaisista ajatuksista, velvollisuuksista ja valinnoista, jotka ovat minulle tarpeettomia. Ahmin elämää, se tuntuu niiiiiiiiin hyvältä!

Silmäni aukesivat miettimään omia elämänarvojani ja sisältöä. Mikä on minulle tarpeellista, mistä mie ammennan jaksamista? Mikä saa minut stressaantumaan ja mitkä asiat jäävät nakertamaan takaraivoon? Tässä kohtaa mie haluan kiittää Katia eilisestä! Juttutuokiomme sai minussa aikaan voimakkaita tunteita ja herätti ajatuksiani. Minun ei tarvitse ajaa itseäni tilanteisiin, jossa en viihdy eikä minun tarvitse täyttää elämääni asioilla vain sen vuoksi että pysyisin kiireisenä tai osoittaisin olevani monisuoriutuja. Mie saan muodostaa omien arvojeni mukaisen elämän, saan valinnoillani tuoda oman elämäni lähemmäs itseäni.

IMG_20160519_175538

Minun ei tarvitse olla omassa elämässäni sivustaseuraaja vaan Mie Saan Valita Itse. Saan maalata elämäni itse valitsemillani väreillä. Sisäänhengityksen mukana saan sisälleni uutta voimaa, uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia. Tulevaisuutta ei ole ennalta kirjoitettu vaan mulla on valintojen mahdollisuudet omissa käsissäni. Mie saan aloittaa aamuisin uuden sivun, johon tuotan itse sisällön.

Elämä tilanteineen ja tapahtumineen on luonut minusta tällaisen kun olen. Elän nykyisyydessä ja tällaisena kun olen, ihmisenä jonka elämä on minusta muovannut. Kyse on loppujen lopuksi valinnoista. Minun valinnoista.

 🍀

Ylös ja ulos, ulkotreenien ihanuus

Ulkotreenit kaveriporukalla

Mie annoin ystävänpäivälahjaksi Marjolle ja Lealle ohjatun porukkatreenin, jonka meille veti PT Minna. Treeni toteutui viime viikonloppuna kun löysimme kalenterista kaikille sopivan päivän ja paikkana toimi Rovaniemellä Valdemarin ranta Jätkänkynttilän kupeessa. Ja meitä suosi upea sää! Kuluvan viikonlopun keli on ollu sateinen ja harmaa, joten mie olen ilolla katsellut viime lauantain aurinkoisia treenikuvia.

IMG_20160515_123643

IMG_20160515_123624

IMG_20160515_123614

Me ollaan tämän kolmikon kesken puhuttu pitkään yhteisistä treeneistä ja satuin bongaamaan PT Minna Tuiskun ystävänpäivälahjan tarjouksen porukkatreeneistä. Tästä syntyi idea yllättää Marjo ja Lea treeniaiheisella lahjalla. Ja mie olen tyytyväinen, meillä oli raskas mutta hauska treeni!

Me kokoonnuttiin lauantaiaamuna Valdemarin hiekkarannalle. Ranta on monipuolinen paikka, puistossa on hyvä lenkkeillä, maisemat ovat upeat ja rannalta löytyy myös vaihtelevaa maastoa sillä hiekkaranta on puistoa alempana, rannalta nousee mäki ylös puiston puolelle. Ja viisiosainen rantatreenihän meillä oli vuorossa!

Porukalla tehtävä ulkotreeni oli mukavaa vaihtelua viikko-ohjelmaan! Kiittelinkin Minnaa tästä loistavasta ideasta tehdä ulkotreeni. Raitis ilma, auringonpaiste ja mukavat jokimaisemat inspiroi treenaamaan hiki päässä. Me ollaan vietetty pitkä ja pimeä talvi sisätiloissa treenaten, joten miksipäs ei nautittaisi luonnosta ja ulkoilmasta kelien salliessa! Täsaäkin mie tykkäsin erityisesti siitä että meille järjestettiin toiminnallinen treeni, jossa meillä ei sen kiven lisäksi ollut muita treenivälineitä kuin omat kroppamme. Tässä sai tilaisuuden tunnustella oman kehon fiiliksiä ja puskea itseään sinne jaksamisen rajoille mutta missään nimessä se ei ollut tässä treenissä se pääasia vaan kokemus muodostui yhdessä tekemisestä ja hauskanpidosta, johon yhdistyi treenaaminen. Meillä oli tosi hyvä tsemppi päällä ja vau mikä sinnikkyys tytöistä paisto läpi, ilmassa oli sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä.

Me aloitettiin lämmittelyosuudella, jossa hyödynnettiin rannalta nousevaa mäkeä. Saimme eri lähtöasentoja, joista lähdimme pinkomaan hiekkarantaa ja mäkeä ylös ja alas. Hiekka toi oman lisänsä ylöspääseminen lisäksi juoksemiseen. Alla olevissa kuvissa näkyy minun hlökohtainen suosikki osa treeneistä, me kannoimme vuorollamme toisiamme selässä ja sylissä ylös ja alas. Tämä oli uskon tehtävä sillä jokainen epäili suuresti ettei selviä haasteesta. Vaan niimpä jokainen saikin onnistumisen tunteita kyseisestä osiosta!

IMG_20160515_123716

 

IMG_20160515_123709

Treeni oli kokonaisuudessaan monipuolinen, sykkeen nostava ja hauiksia, vatsalihaksia ja pakaroita polttava kokonaisuus! Ravasimme karhukävelyllä ja askelkyykyillä mäkeä ylös ja hölkkäsimme alas, teimme vatsalihaksia ja punnerruksia, juoksimme kuutisen minuuttia mäkeä edestakaisin ja saimme isohkon kiven lisäpainoksi,  kivi piti olla koko ajan mukana eli jokainen kantoi sitä vuorollaan.

Kiitos tytöille hauskasta aamupäivästä ja Minnalle ohjauksesta! Mie suosittelen kaikille tämmöstä lahjaideaa, tässä sai jokainen hyvän mielen ja treenin!

IMG_20160515_123702

💪 Marru

Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarja osa V esittelee: IISEE AERO-tunnit

Monday in my mind

Mie poljin maanantaina suoraan töistä Kunnon Paikkaan ja olin aivan fiiliksissä kun kivan työpäivän päätteeksi tiesin pääseväni vielä hikoilemaan. Kuluvan viikon maanantaipäivä oli mulle jotenkin erityisen kiva, aivan lupaava päivä auringonpaisteineen uuden viikon alkuun. Aamulla käyty lenkki koirien kanssa virkisti ja herätteli kroppaa mukavasti..liike on lääke-sanonta pitää kutinsa, unihiekat karisi Ounasvaaralle ja  pieni selän jäykkyys jäi sille tielle myös.

Mie tykkään tästä ”uusi viikko, uudet mahdollisuudet, haasteet jne.” – ajattelusta. Nyt mulla oli semmonen fiilis, että mun edessäni on valkoinen tyhjä paperi, jonka mie pääsen maalaamaan ajatuksilla ja valinnoillani. Tässä mulla ajatukset painottui erityisesti siihen että Minun Omilla Valinnoillani on isot vaikutukset omassa arkipäivän hyvinvoinnissani. Mulla on näitä ajatuksia nyt kertynyt takataskuun jo paksu nippu ja kirjoittelen lisää tulevien päivien aikana..nyt itse aiheeseen ja sitten töihin.

IMG_20160509_082616

IISEE AERO

Marrun matkassa Kunnon Paikassa-juttusarjan lajiesittely vaihtuu ja nyt siirrytään LESMILLS  BODYBALANCEsta IISEE AERO-tunteihin seuraavan parin viikon ajaksi! IISEE AERO eli sisäpyöräilytunnit kaappasi minun sydämen mukaansa noin vuosi sitten. Tämä on vaan niin siistiä!! Oman pyörän päälle hyppääminen, polkeminen eri vastuksia käyttäen musiikin tahdissa ja ohjaajan kannustaessa antamaan kaikkensa..on huippu kokonaisuus!  Mie kävin viime vuonna ahkerasti AERO-tunneilla ja raskaammilla IISEE FOCUS-tunneilla ja yksi tämän tunnin mukavimpia puolia on tunnin helppous. Sulla on ainoastaan se pyötä, vastukset ja oma kroppa työskentelyvälineinä. Keho antaa tällä tunnilla suoraa palautetta palautumisesta, ainakin omalla kohdallani.

Mie kävin tosiaan eilen pitkästä aikaa polkemassa ja satuttiin pääsemään vielä Marjon kanssa yhtä aikaa tunnille. Kaverista sai lisää tsemppiä omaan treeniinsä, mie arvostan Marjon asennetta koska siinä on sitä oikeanlaista tekemisen meininkiä! Meillä on ollut niin mukavia treenikertoja yhdessä, me sovitaan toisillemme! Ja tähän sellainen sydänsydän. Minusta on ihanaa heittäytyä AERO-tunneilla musiikin ja ohjauksen vietäväksi, se on niin vapauttavaa! Treenin aikana voi nousta esille erilaisia tuntemuksia, joita ei ole edes noteerannut..esimerkiksi vaikkapa jotain negatiivisia ajatuksia. Nämähän on parhainta purkaa sen oman fyysisen tekemisen kautta sillä silloin sie itsekkin hyödyt siitä saamalla hyvän treenin. Mie valitsen mieluummin tämän, että puran niin positiivisia kuin negatiivisiakin ajatuksia sinne hikoiluun..silloin mie hyödynnän tilanteen omalta kannaltani parhaiten.

K

LUKIJAT, PÄÄSETTE ILMAISEKSI KUNNON PAIKAN IISEE AERO-TUNNEILLE SEURAAVAN KAHDEN VIIKON AJAN!

Mie olen niin innoissani juttusarjasta kun saan antaa sen kautta teille mahdollisuuden tutustua kaikkiin Kunnon Paikan ryhmäliikuntatunteihin. Eli, Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia- blogin lukijat pääsevät kokeilemaan ilmaiseksi juttusarjassa esittelyssä olevaa ryhmäliikuntatuntia!! Kaikki lukijat ovat tervetulleita, sinulla ei tarvitse olla voimassaolevaa jäsenyyttä Kunnon Paikkaan. 

Teillä on seuraavan kahden viikon aikana mahdollisuus osallistua IISEE AERO-tunnille! Tervetuloa tutustumaan lajiin!

Voit valita alla olevista tunneista itsellesi sopivan vaihtoehdon:

KE 11.5.2016 19.30 – 20.15

TO 12.5.2015 18.20 – 19.05

PE 13.5.2016 9 – 9.45

LA 14.5.2016 10.15 – 11

MA 16.5.2016 18.30 – 19.15

KE 18.5.2016 17.30 – 18.15

TO 19.5.2016 19 – 19.45

LA 21.5.2016 10.15 – 11

Studio_20160122_113451

OSALLISTUMISOHJEET:

– Ilmoittautuminen ennen tunnin alkua paikan päällä Kunnon Paikan vastaanotossa, mainitsemalla Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia-blogin nimi. (Saavuthan paikalle vähintään 15min ennen tunnin alkua.)

(Artikkelikuva Jouni teittinen)

Nähdään Kunnon Paikassa ❤

Naurua ja täriseviä käsiä – flow joogatunnilla Wellness Loungella

Lauantai-iltapäivän joogahetki tyttöjen kanssa

Mie vietin viime lauantain ihanien tyttöjen seurassa, iltapäivä alkoi flow joogatunnilla paikallisessa hyvinvointistudio Wellness Loungessa, jonka jälkeen me mentiin tyttöporukalla syömään uuteen paikalliseen Wakkanai-sushiravintolaan.

Mie houkuttelin ystäväni mukaan ensi kertaa flow joogatunnille ja me varattiin myös yhteiselle ystävällemme paikka tunnilta hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Tämä oli virkistävä kokonaisuus; ensin joogaa iloisissa tunnelmissa jonka jälkeen herkullista ruokaa loistavan palvelun saattelemana, suosittelen! Kiireetön yhdessä tekeminen ja ajanvietto ystävien kanssa piristää mieltä eli enemmän näitä, kiitos!

mie

Meillä oli aiemmin puhetta Wellness Loungen ohjaajan Seija Koskelan kanssa hänen ohjaamasta flow joogasta ja pitihän minun päästä tätäkin joogamuotoa kokeilemaan.

wellnesslounge

vastaanotto

   (Kuvat Juha Lehmonen)

Dynaaminen lihastyö ja virtaava liike jooga-asennosta toiseen tekee flow joogatunnista harjoituksineen fyysisesti haastavan ja keskittymällä omaan hengitykseesi ja tekemiseesi voit löytää hyvältä tuntuvan rytmin liikkumiseen. Yksi syistä, minkä vuoksi mie kiinnostuin flow joogasta on tasapainon harjoittaminen liikkeiden kautta. Mie tykkään jooga-asentojen monipuolisuudesta, tunnin aikana oltiin sekä käsien että jalkojen päällä. Osa asennoista tuntui luontevilta ja osa taas sen verran haastavilta oman kropan liikkuvuudelle, että mie lähdin sieltä helpoimmasta liikevaihtoehdosta liikkeelle. Jooga-asennot haastoivat koko kropan ja loppurentoutuksen aikaan lihaksissa oli mukavan lämmin olo. Kroppa tuntui pehmeältä ja rennolta mutta mieli oli energinen.

Dynaaminen flow jooga on mukavaa vastapainoa rauhalliselle yin joogalle,  joka on itselleni tutumpi joogamuoto. Yin joogassa keskitytään mm. paikalla oloon, oman kehon tuntemuksien kuunteluun ja hengityksen tarkkailuun. Harjoitukset avaa lihaksia ja vapauttaa lihakset jännityksestä auttaen kehoa palautumaan.  Hitaat liikkeet ja pitkäkestoiset harjoitukset kehittää keskittymiskykyä ja liikkeiden lempeyden vuoksi mie olen oppinut tykkäämään kehonhuollosta. flowjooga2

Flow joogassa yhdistyy harmoninen ja virtaava liike, venytykset ja tasapainoharjoitukset. (Kuvissa Hyvinvointistudio Wellness Loungen toinen yrittäjä ja ohjaaja Seija Koskela.)

Minun kropalla on ainakin todella erilaisia päiviä ja välillä viikkojen sisältö treenaamisen kannalta vaihtelee paljonkin sen vuoksi. Tämän vuoksi minun on pitänyt opetella kuuntelemaan itseäni ja kroppani vointia. Sen oppiminen ei ole helppoa eikä se välttämättä luonnistu sormia napsauttamalla. Mie olen esimerkiksi kokeillut joogaa vuosia sitten mutta silloin ei ollut vielä oikea aika sille; mie en pystynyt pysähtymään, tekeminen tuntui ajoittain pakottamiselta, ajatukset harhaili ja levottomuus ohjasi joogan sijasta esimerkiksi lenkkipolulle. Nykyisin sekä tekeminen että pysähtyminen tuntuvat hyvältä. Ajoittain, tai noh tasaisin väliajoin mie turhaudun itseeni mutta minussa on kuitenkin herännyt motivaatio oppia uutta ja etsiä omalle keholleni sopivia treeni-, palautus-, ja rentoutus muotoja.

wellnesslounge

wellness lounge_sali

(Kuvat Juha Lehmonen)

Fiiliksiä flow joogatunnilta

Minkälaiset fiilikset flow joogatunnista jäi? Lauantai-iltapäivään mahtui naurua, hikeä ja täriseviä käsiä! Flow joogatunnilla käytetään koko kehoa ja ollaan sekä käsien että jalkojen varassa. Tämä toi sitä haasteellisuutta ja huomasin jälleen mitkä ovat niitä heikkoja kohtia kropassani. Seija antoi liikkeiden tekemiseen eri vaihtoehtoja ja mie päätin siinä ilme keskittymisestä vakavana, että jonain päivänä ne haastavammatkin versiot vielä luonnistuu kroppaa pakottamatta ja puskematta.

Mie tykkäsin tunnin rytmistä kun jooga-asennosta toiseen liikutaan virtaavan liikkeen kautta. Mulla tosin riittää tasapainon kanssa harjoiteltavaa niin oma liikehdintä oli virtaavan sijaan ennemminkin huojuvaa..mutta hauskaa oli! Liikkeet oli haastavia mutta oman kehityksen huomaa tekniikan kehittymisen ja kropan notkistumisen myötä ja se motivoi minua jatkamaan. Siihen mie olen tyytyväinen, että onnistuin nollaamaan ajatukset ja aloittamaan alusta, jos jooga-asentoon pääseminen ei ensimmäisellä kerralla onnistunut.

Tunnilla oli rento fiilis ja meillä oli varmasti pitkin tuntia tyttöjen kanssa hämmentyneet ilmeet kun Seija näytti haastavimpia versioita liikkeistä. Tunnelman ollessa kuitenkin leppoisa ja positiivinen, tuntui luontevalta kokeilla uusia liikkeitä ja ähistä siellä matolla. Me puhuttiin vielä jälkeenpäin tyttöjen kanssa, että tämä kannustava ohjaus ja hyvä tunnelma oli auttanut rentoutumaan ja sitä kautta hyvä fiilis välittyi omaan tekemiseen. Mie tulen esittelemään muitakin Wellness Loungen tunteja täällä blogissa ja tällä kertaa blogin joogakuvissa esiintyy Seija mutta piakkoin on luvassa toiminnallinen postaus walltraining YIN-tunnilta, jossa kerron aiheesta enemmän omien harjoituskuvieni kera.

quote_yogaretreats.at

(Linkki alkuperäiseen kuvaan Yogaretreats-sivustolla)

Nähdään Wellness Loungessa, löydät täältä tuntikuvaukset ja tässä on viikkokalenteri.

Tutustukaa ihmeessä hyvinvointistudion toimintaan ja tarjontaan, eri joogamuotojen lisäksi tarjolla on myös walltrainingtunteja ja body balancea! Niitäkin kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös

Facebookissa ja Instagramissa

Minijoogaretriitti Metsäkylyssä – rentoutushetki upealla porukalla

Arjen timantteja – anna hetki omaa aikaa itsellesi

Mie haluan jakaa teillekkin näitä viime torstain tunnelmia; rentoutumisen ja pysähtymisen mukanaan tuomia pieniä ajatuksia ja suuria tuntemuksia. Me osallistuttiin  äitini kanssa torstaina rovaniemeläisten Wellness Loungen ja Metsäkylyn yhdessä järjestämälle minijoogaretriitille. Äipälle tämä pieni irtiotto ja hemmotteluhetki oli synttärilahja joten senkin vuoksi mie odotin innoissani iltaa ja yhteisen ajanviettoa..enkä turhaan!

wellnesslounge

(Kuva Juha Lehmonen)

metsakyly

Me kokoonnuttiin torstaina vähän ennen viittä Wellness Loungelle, josta lähdettiin yhteiskyydityksellä kohti Sierijärveä ja Metsäkylyä. Sierijärvi sijaitsee 17km päässä Rovaniemen keskustasta. Kyytiä odotellessa keskustelu meidän naisten kesken kävi leppoisissa tunnelmissa ja oli virkistävää kokea tällainen tilanne pitkästä aikaa kun tuntemattomien kesken lähdettiin porukalla hakemaan uusia kokemuksia. Perillä meitä odotti talvisen illan pimeys ulkotulineen, luonnonrauha, hiljaisuus, upeat puitteet joogaamiseen, sauna, avanto ja lämmin ulkoporeallas. Ah, mikä yhdistelmä! Mie olin niin myyty ja haltioissani tästä kaikesta sillä toteutus ja yksityiskohdat oli alusta loppuun asti tarkkaan mietittyjä.

Ensimmäiseksi sisälle päästyämme meidät otettiin hymyssä suin vastaan ja meille tarjottiin lämpimät yrttiset alkumaljat. Seuraavaksi me siirryttiin valmistautumaan joogahetkeen ja  mie huomasin, että tottuneeseen tyyliin aloin vaihtamaan vaatteita rivakkaa tahtia, samalla tavalla kuin normaalisti jollekkin ryhmäliikuntatunnille mennessäni. Seija vinkkasikin meille sopivasti samalla hetkellä, että ainoat meidän ”to do”-listalla olevat asiat sen illan aikana ovat pysähtyminen siihen hetkeen ja paikkaan, sekä ympäristöstä ja seurasta nauttiminen ja hengittäminen. Silloin mie pysähdyin hetkeksi, nollasin pääni kierroksista ja lähdin rauhallisella, levollisella fiiliksellä joogaharjoitukseen..ja ilokseni sainkin erittäin vapauttavan ja avaavan harjoituksen itselleni.

metsakylykyltti

metsakyly ulkoa

(Kuvat Juha Lehmonen)

alkumaljat2 alkumaljat

Yin-joogaa hiljaisuudessa – hetkessä hengittäen 

Jokainen joogaharjoitus on erilainen omasta fiiliksestä ja kropan sen hetkisestä voinnista riippuen. Mielellä on iso vaikutus joogassa ja välillä se pysähtyminen ja hiljentyminen tuntuu miltei mahdottomalta. Itselläni semmonen totaalinen rentoutuminen ja irti päästäminen ei myöskään onnistu läheskään jokaisella joogakerralla enkä ennalta mie aseta itselleni ennalta vaatimuksia joogaharjoituksen suhteen. Tämän vuoksi tuntuukin erityisen hyvältä kun saa sellaisen hetken, jolloin mieli ja keho todella vapautuu ja rentoutuu..siitä hetkestä saa niin hyvän olon, että se kantaa pitkälle päivään ja vie sinua lähemmäs omia ajatuksiasi ja sisintäsi.

Joogalla on moninaiset vaikutukset niin fyysisesti kuin henkisestikin ja itse olen ollut vain ja ainoastaan tyytyväinen siihen suuntaan mihin oma ajatusmaailmani on menossa. Jooga tuo mukanaan haasteita mutta Seijaa siteeraten ”välillä saa turhautua” ja niitä turhaumisen tunteita nousee pintaan aika ajoin. Mie olen oppinut niissä tilanteissa kuitenkin pysähtymään, nollaamaan ja aloittamaan alusta, joten oppia sekin! Tämä suunta on mulle suotuisampi ja lempeämpi sillä ”vanhan minän” ja egon äänien hiljentyessä esille pääsee nykyinen minä, joka on elämäntapamuutosten myötä kuoriutunut esille.

metsäkyly2
 (Kuva Juha Lehmonen)

Tila, johon meille oli valmistelu paikat joogaa varten, oli todella tunnelmallinen. Hiljaisuus ja rauhallisuus huokui hirsiseinistä ja ajankulku katosi ajatuksista. Omalla kohdallani yinjoogaharjoitus oli onnistunut, ajatukset eivät karkailleet seinien ulkopuolelle ja pysähtyminen tuntui hyvältä. Juuri sillä hetkellä mulla ei ollut pakonomaista tarvetta paeta mitään ajatuksia sillä me oltiin tultu varta vasten pysähtymään hetkeen ja meillä oli lupa hellittää. Oli ihana kuulla kun meille sanottiin, että nyt on lupa päästää irti suorittamisesta ja siitä tekemättömien tehtävien tai töiden listasta, joka ajatuksissa mahdollisesti pyörii.

Harjoitus herätti minussa tosiaan pieniä ajatuksia ja suuria tuntemuksia..kaiken kaikkiaan tekeminen ja oma olotila tuntuivat erilaiselta, kevyeltä. Se oli mukava tunne sillä mie en puskenut itseäni joogan aikana mihinkään asentoihin ja liikkeet tuntuivat kevyiltä, asentoihin pääsi pakottamatta. Kroppa tykkäsi tästä ja tunnin päätteeksi selkä ja niska tuntuivat pidemmiltä ja kevyemmiltä. Hartiat olivat laskeutuneet korvista kun jännitys laukesi ja keho lämpeni. Yin-jooga rentouttaa ja avaa kehoa eri tavalla kuin mikään muu kokeilemani ja se on tuntunut erityisen hyvältä alaselässä ja lonkkien alueella.

tunnelmaa

Minusta on ihanaa kun mie olen oppinut viime vuoden aikana hieman sitä ajattelua, johon esim. yin-joogassa törmää, eli vähemmän on itseasiassa enemmän. Mie tykkään yin-joogan haastavuudesta, koska hidastempoiset joogaharjoitukset vaatii minut kokonaisuudessaan siihen hetkeen, jotta löydän itselleni sopivat asennot. Tämä parantaa oman kehon tuntemusta, mieli tarvitsee kehoa ja keho mieltä sekä kehittää malttia.

Sauna ja yrttihoidot

Joogaosuuden jälkeen me siirryttiin saunomaan ja nautiskelemaan talvi-illasta lämpimään ulkoporealtaaseen. Metsäkylyn väki oli valmistanut meille erilaisia kuorintahoitoja; vartalokuorinta oli tehty vuorisuolasta ja raakakaakaojauheesta ja kasvohoidossa oli mm. avokadoa, banaania, turkkilaista jogurttia ja cashewpähkinöitä. Nämä puhdistivat ja pehmensivät ihon, kasvohoito jätti ihanan hedelmäisen tuoksun kasvoille ja saunan lämpö kruunasi joogaharjoituksen tuoman rauhallisen olon. Illan päätteeksi me juteltiin vielä porukalla siitä, että ajatukset eivät olleet karkailleet juuri niiden hirsiseinien ulkopuolelle vaan se torstai-ilta vietettiin ajatuksia myöten Metsäkylyssä. Sitä se jooga, rentoutuminen, pysähtyminen ja hetken hiljentyminen tekee! Aivan mahtavaa!

kuksat

sauna

(Kuvat Juha Lehmonen)

jazzuci

(Kuva Heli Karila)

Studio_20160114_220904

FB_IMG_1452913844356

(Kuva Juha Lehmonen)

Meidän porukka oli aivan upea, tunnelma oli todella rento ja välitön. Kiitos Seijalle ja Juhalle sekä Metsäkylyn väelle, äipälle ja kaikille osallistujille tästä yhteisestä kokemuksesta! Seuraava miniloma Metsäkylyssä järjestetään helmikuun alussa, lisää infoa täältä.

Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös

Facebookissa ja Instagramissa

Ajatuksia tien päältä.

Kiitos kannustuksesta!

Ihan ensimmäiseksi mie haluan kiittää teitä ihania ihmisiä saamastani kannustuksesta blogin aloittamisen suhteen. Kieltämättä hieman jännitti raottaa omaa ajatusmaailmaani kaiken kansan luettavaksi mutta teidän tsemppinne on saanut hymyn nousemaan suupieliin huonompinakin päivinä. Tästä kaikesta innostuneena seuraavan kirjoituksen pariin. Mie pohdiskelen tänään omia fiiliksiäni menneen reissun ajalta. Mieleeni nousi ajatuksia reissaamisen mukanaan tuomista haasteista, liittyen esimerkiksi oman ruokavalion noudattamiseen ja elämäntapojen ylläpitämiseen erilaisissa olosuhteissa ja ympäristöissä.

A long and direct highway

Reissuun valmistautuminen

Mie olin edellisen kerran käynyt reissussa pääsiäisen tienoilla ja valmistauduinkin nyt eväiden suhteen eri tavoin matkustamista varten kuin aiemmin. Valmistin kotona pari välipalasmoothieta marjoista, hedelmistä ja riisimaidosta mukaan ja nappasin lisäksi pussillisen manteleita naposteltavaksi matkalle, unohtamatta tietenkään vesipulloa. Me lähdettiin ajelemaan anivarhain torstaiaamuna Rovaniemeltä Tornion kautta Oulua kohti. Mie en saanut edellisenä yönä juurikaan nukutuksi ja noin neljän tunnin mittaisten yöunien jälkeen herääminen tuntui jokseenkin takkuiselta. Aamiainen ja aamukahvi sai kuitenkin energiat ja fiilikset kohoamaan ja reissuun lähdettiin koko poppoolla iloisin mielin. Istuin apukuskin paikalle ja ensimmäisen välipalan taisin nautiskella jo välillä Rovaniemi-Tornio.. mikähän siinä on kun ruokahalu herää miltei ensi kilometrien aikana ja automatkoilla voisi vaan syödä ja syödä? Kaiketi se on vain ajankulua, ei ole mukamas muuta tekemistä, jos ei itse aja.

Kävimme juomassa aamukahvit isäni luona Torniossa ja isäni muisteli siinä kahvikupposen ääressä yhteisiä lapsuuden aikaisia kesälomareissujamme. Silloinkin ensimmäiset eväät syötiin autossa jo suurinpiirtein Kemin kohdalla, noin 23km päässä lähtöpaikasta. Syöminen tekee matkustamisesta mukavampaa! Me jatkettiin pienen pysähdyksen jälkeen matkaa kohti Oulua, jossa Artturilla oli sovittuja asiakastapaamisia. Matka kuitenkin taittui rattoisasti sillä me ollaan innostuttu kuuntelemaan pitkillä ajomatkoilla kotimaisia äänikirjoja ja tällä kertaa vuorossa oli Reijo Mäen teos Valkovenäläinen. Vares-dekkarit ovat suosikkeja kotimaisten dekkareiden joukosta! Tarinankerronta ja juoni nappaa kuulijan mukaansa ja matka etenee äänikirjaa kuunnellen. Lukijana toimii Ville Tiihonen ja hänen äänessään on jotakin mukaansa tempaavaa ja karismaattista.

Hyvä ruoka, paras fiilis!

Me saavuttiin Ouluun aamulla ja lähinnä mielessäni pyöri jo nälän mukanaan tuomat ajatukset lounaspaikan valinnasta. Lounaspaikaksi valitsimme nepalilaisen Sauraha- nimisen ravintolan. Olin saanut paikallisilta kehuja Saurahan palveluun ja ruokaan liittyen, eikä sitä suotta ole kehuttu! Erityisen mukava yllätys oli ”lunch mix”-annos, jossa sai yhdistää päivän lounaslistalta kaksi haluamaansa annosta. Hinta-laatusuhde kohdallaan ja ruoka ylitti kyllä meidän odotukset! Taisinpa kaapia Artturinkin lautaselta vielä kastikkeita omat syötyäni. Yleinen tunnelma ravintolassa oli leppoisa, paikka valoisa ja palvelukin oli ammattitaitoista.

Saurahan lounas

Lounastauon jälkeen hektinen päivä jatkui tiukkoine aikatauluineen. Itse odotin innolla illan koira-aiheista luentoa Oulun yliopistolla. Eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio luennoitsi koirien sosiaalisesta käyttäytymisestä ja -viestinnästä. Paljon tuli uutta asiaa ja oppia! Tapasin luennolla myös pitkästä aikaa ystäväni Sannan, jonka vinkistä ilmoittauduin mukaan. Koitetaan Sanna nähdä vähän useammin ja vaikka lähempänä, jookos!

Tuire Kaimio

Tuire Kaimio

Ajatuksia ruokavaliosta ja reissaamisesta

 Oulusta matka jatkui eteenpäin Etelä-Pohjanmaalle kohti Artturin kotimaisemia, määränpäänä Artturin siskontytön lakkiaiset. Ripeä reissuaikataulu meinasi hieman verottaa mutta aurinkoinen ja lämmin keli toi mieleen pilkahduksen kesästä ja fiiliksetkin rentoutuivat.

Mulla oli siinä automatkalla hyvin aikaa ajatella näitä omia elämäntapamuutoksiani ja ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota oli se, että aiemmin käytin aikani kahvin lipittämiseen ja nyt sama aika kului aikalailla syömiseen. Kehoni ilmoittaa mulle jo muutaman tunnin välein nälästä eikä se ääni hiljene ennenkuin annan kropalle sen vaatimaa energiaa. Ja jos esimerkiksi vedenjuonti jää nykyistä normaalia määrää huomattavasti vähemmälle, mulle tulee helposti esimerkiksi päänsärkyä ja sen myötä kaiken kaikkiaan vetämätön olo. Vesipullo kulkikin mukana joka paikassa ja yllätyin positiivisesti kun huomasin nappaavani sen mukaan täyttöä varten pysähdyksillämme. Riittävä määrä toistoja tekee muutoksesta osan arkea, näin kirjoitti joku viisas ihminen joskus.

Ajatuksia tien päältä

Aamiaisesta on tullut tämän kevään myötä päivän tärkein ateria. Aamiaisen valmistaminen on jo jokapäiväinen tapa ja pidän siitä, että muutoksesta kehittyy itselle rutiini. Näin jälkeen päin mietiskelin, että yksi suurimmista henkilökohtaisista saavutuksistani ”6 viikon kesäkroppa”- nettivalmennuksen ajalta on aamiaisen sisällyttäminen omiin ruokailutottumuksiin. Noin kahden viikon ajan taistelin aamuisin aamiaisen vastenmielisyyttä vastaan ja se kannatti! Muistelin automatkalla ääneen kuinka mulla teki pahaa syödä alkuun aamuisin ja saatoin istua aamiaisen ääressä jopa puolisen tuntiakin näykkien pieniä suupaloja, jotta saisin annoksen alas. Nyt minua ei enää tarvitse houkutella aamiaiselle vaan saatan jopa heräillä aamulla ilman herätyskellon pirinää siihen kun vatsani herättää minut.

Hotelliaamiainen

Hellun aamiainen

Juhlahumussa

Lauantaiaamuna valmistauduimme Eerikan lakkiaisjuhliin hotellilla ja huomasin siinä alkaessani laittautumaan, että olin sitten unohtanut esimerkiksi suoristusraudan ja osan meikeistä kotiin. Nähtävästi tämä rennompi elämäntyyli on iskostunut ajatuksiin sillä tapaa, että mukavuudenhalu pukeutumisessa ynnä muussa ajaa nykyisin tälläytymisen edelle. Eikähän se huono asia ole laisinkaan, vai mitä! Olin innoissani kun pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa uutta mekkoani. Löysin Varastotien kirpputorilta Rovaniemeltä Marimekon kankaasta ommellun mekon hintaan 6€ ja siihen sopivan vyön viidelläkymmenellä sentillä! (Pahoittelut kuvan laadusta, pitänee jatkossa kaivaa esille puhelimen kameran sijaan järkkäri.) Kiitos kuitenkin kuvaajalle Ellalle!

Juhlissa

Nämä lakkiaiset olivat toisen juhlat, joihin osallistuin kuluneen kevään aikana ja pohdiskelin jo etukäteen, että minkähänlaiset fiilikset mulla tulee nähdessäni herkkuja notkuvat pöydät. Olen todennut, että riittävä valmistautuminen ja ennakointi ovat kaiken A ja O. Kävimme katsomassa lukiolla uusien ylioppilaiden lakitustilaisuuden, onnea Eerika!!

Mulla alkoi vatsa kurnimaan jo siinä ennen kuin tilaisuus oli ohi. Kävinkin hakemassa matkalla juhlapaikalle omat eväät: raejuustoa, kalkkunaleikettä, kotimaisia kirsikkatomaatteja, kurkkua ja pähkinöitä. Söin matkalla juhlapaikalle vatsani täyteen. Juhlissa join kahvia hyvillä fiiliksillä ja maistoin Artturilta vähän juustokakkua ja ah, olihan se kuin pala taivasta! Pidin juhlien aikana vielä toisen oman eväshetken ja palatessani takaisin kahvipöydän ääreen herkut eivät huutaneet enää nimeäni ja vältyin sokerihumalalta. Sokerin välttäminen on ollut suurimpia haasteita ja varsinkin, jos päästän nälän liian suureksi venyttämällä ruokailujen väliä liian pitkäksi, mieli hakeutuu heti sokeristen herkkujen pariin.

Kirjoitin ensimmäisessä päivityksessäni kohtuullisuudesta ja tasapainosta ruokavalion suhteen. Joillakin saattaa herätä kysymys, että miksi en nyt juhlan kunniaksi nautiskellut tarjolla olleita herkkuja? Mie en kokenut tarvitsevani niitä vaan halusin syödä ruokaa, josta saan hyvänolon ja mielen. Mulla oli viime maanantaina herkkupäivän ja söin illalla Ben&Jerrysin Cinnamon Buns- jäätelöä, se on yksi lemppariherkuistani. Maistelin sitä onnessani sen verran, että koin herkutelleeni riittävästi ja vein paketin takaisin pakastimeen. Enkä mie siis syönyt edes puolikasta purkillista sitä. Olo oli alkuun hyvä mutta sitten tuntemukset muuttui. Vatsa alkoi pingottua ja tuli jotensakkin tukala olo. Mie olin päivän päätteeksi väsynyt mutta tämän sokeripommin jälkeen olin hereillä vielä muutaman tunnin jälkeen syömishetkestä. Uni ei meinannut millään tulla silmään ja aamulla oli kiukkuinen olo tämän väsymyksen jälkeen. Valitsin siis mieluummin vatsan täydeltä ravintoa, joka sopii keholleni paremmin.

Kotimatkalla

Me vietettiin aurinkoinen ja ihana iltapäivä Kauhajoen kauniissa maisemissa, jonka jälkeen pakun keula suunattiin kohti pohjoista. Kiitos juhlaväelle ja mehän palataan jo kesäkuun lopulla Pönttöperälle seuraaviin juhliin!

Kauhajoki

Muistomerkki

Me pysähdyttiin Ilmajoella, Koskenkorvan Kapalankankaalla hetkeksi näpsimään kuvia kun kelikin suosi meitä reissaajia. Tunnelma autossa oli iloinen ja rento onnistuneen reissun jäljiltä. Noh, olimme molemmat ehken hieman reissussa rähjääntyneitäkin mutta onnellisia. Artturi oli päättäväisenä ajanut koko pitkän matkamme ja jossain kohtaa syntyi idea yöpyä jossakin matkan varrella. Mie rakastan meidän yhteisissä reissuissa sitä kun me ykskaks saadaan päähämme joku idean, joka sitten toteutetaan yksissätuumin. Meillä voi olla joku suunnitelma mutta me mennään loppujen lopuksi fiilispohjalta ja yövyimme matkailualueella kauniin Maasydänjärven rannalla.

Maasydanjarvi

Automatkalla nautittu päivällinen antoi taas lisävirtaa ajatuksille ja pysähdyimme vielä ostamaan iltapala- ja aamiaistarpeet matkanvarrelta ja suuntasimme majapaikkaamme. Varasimme kahden hengen ”mökin”, jonne ahtauduimme koirien kanssa. Meillä pääsi ääneen nauru kun ajoimme pakun mökin viereen..auto oli jopa pidempi kuin itse mökki! Matkailualue oli kaunista ja rantamaisema hiveli silmiä. Koiratkin pääsi kahlomaan pitkän matkustamispäivän jälkeen.

Mökki

Mie valitsin kaupasta ilta-ja aamupalaksi helposti ja nopeasti syötävää ruokaa. Lisäsin jäiset kotimaiset mustikat suoraan maitorahkapurkkiin (söin pitkästä aikaa rahkaa ja onneksi vatsa ei tykännyt huonoa) ja olin onnekseni muistanut napata matkalta kertakäyttöaterimia mukaan.

Iltapalalla

Aamiaissalaatin valmistin muovirasiaan, josta olin syönyt edellispäivän lounassalaatin. Kävin pesasemassa rasian ja nakkelin raaka-aineet sinne. Uusiokäyttö kunniaan! Mökissä ei siis ollut kerrossänkyjen lisäksi muuta kuin patteri, pieni pöytä ja pari muovituolia. Oman ruokavalion noudattaminen ei ollut millään tapaa haaste kun ehti käymään ruokakaupassa ennen matkailualueelle menoa. Sieltä kyllä löytyi kahvio pitsoineen ja herkkuineen mutta omassa tuvassa sain syödä kylliksi ja kyllä uni maittoi! Melkosen ahdasta tuppasi tosin olemaan kun meitä nukkuin alapedillä kaksi ihmistä ja yöllä heräilin siihen kun koiratkin koitti mahtua jalkopäähän. Varsinainen perheloma!

Aamiainen

Aamiainen

Matkan jälkeiset ajatukset

Kaikenkaikkiaan reissu oli positiivinen kokemus ja yllätin itsenikin muutamissa tilanteissa. Tiedostin kyllä, että tien päällä alkoi tekemään mieli niin jäätelöä kuin pikaruokaakin. Pitkien automatkojen haasteena on esimerkiksi ajankäyttö..mieli alkaa todella nopeasti huutamaan herkkujen perään. Kirjoittelin sitten päiväkirjaani fiiliksiä, jotta voisin palata lukemaan niitä tekstejä ja tunnelmia vastaisuudessakin. Kävimme tässä pikareissun kotona Rovaniemellä, kotiuduimme eilen illalla ja lähdemme tänään ajelemaan mökille Kainuuseen. Käynkin ennen lähtöä kaupan kautta ja teen riittävän määrän eväitä automatkalle. Hyvä vinkki kesämatkaajille on ostaa matkalle kylmälaukkuun terveellisiä eväitä ja vaikkapa vichyvettä mukaan. Raikkaat salaatit ja smoothiet kulkevat myös mukana kätevästi ja kylmälaukkuun niitä mahtuu vaikka useampikin mukaan.

Jos tuntuu, että on liian ”kiire” valmistella eväitä ennen lähtöä niin voi miettiä myös, että onko todellakin liian kiire huolehtiaakseen omasta hyvinvoinnistaan vai ohjaako se meidän oma egomme meitä vanhoihin, totuttuihin elämäntapoihin estäen oman hyvinvointimme? Jos ei yksinkertaisesti ole aikaa matkaeväiden valmistamiseen niin nykyisin saa nopeasti mukaan vaikkapa salaatin, jonka voi pysähtyä syömään joko pysähdyspaikalle tai vaikkapa jonkin joen tai järven rannalle, jos sellainen sattuu matkan varrella tulemaan vastaan. Terveellisiä ruokavaihtoehtoja kyllä löytyy myös kiireisille matkaajille, niitä tarjoilee tänäpäivänä myös useat pikaruokalat. Se on vain omasta valinnasta kiinni!

Mie alan valmistautumaan nyt mökkireissua varten, sitä ennen on luvassa vielä kuntotesti Kunnon Paikassa. Saa nähdä mikä on lähtökunto, reilu viikko on takana taukoa treenaamisesta flunssan vuoksi. Jännittävää ja innostavaa!

Enjoy

Positiivista ja aurinkoista kesäkuun alkua kaikille!

Muutos on mahdollista, uuden elämän alku koitti kun uskalsin muuttua

Kuka mie olen ja mistä haluan kertoa teille blogissani?

Mie olen 31-vuotias naisenalku Torniosta ja nykyisin asun kotikaupungissani Rovaniemellä. Elämä kuljetti minut parin mutkan ja ylä- sekä alamäkien kautta Rovaniemelle vajaat kymmenen vuotta sitten, josta löysin vuosien kuluessa sydämeni kodin avopuolisoni ja koiriemme luota. Mie olen kirjoitellut jo jonkin aikaa ajatuksiani ylös ihan vaan itselleni ja uusien elämäntapamuutosten vakiintuessa arjen rutiineiksi ja tavoiksi, sain kipinän aloittaa oman blogini. Pohdiskelen blogissani oman nykyisen, uuden elämäni kautta mistä tasapainoinen elämä minun kohdallani muodostuu ja mitä tekijöitä on oman henkisen ja fyysisen hyvinvointini taustalla.

Taustaa

Mie kerron hieman tarkemmin taustaani tähän alkuun. Innostuin liikkumisesta kun sain koiramme Romaniasta vuoden 2009 lopulla. Kaisa on ensimmäinen oma koira elämässäni, jonka kanssa yhteinen taival jatkuu edelleen. Tyttö on niin täynnä virtaa ja lataa energiaa nopeaa, joten Kaisa taitaakin olla alkuperäinen syy siihen, että innostuin lenkkipolulla kulkemisesta aikoinaan. Viitisen vuotta sitten perheeseemme tuli toinenkin seropi, Gizmo-nimeltään ja liikkuminen on senkin myötä aktivoitunut ja monipuolistunut.

Kaisa

Naistenkympin jälkeen

Toukokuu 2015

Harrastukseni ovat olleet kuitenkin vuosikausia ns. säännöllisen epäsäännöllisiä enkä ole todellisuudessa pystynyt sitoutumaan pitkällä tähtäilemällä esimerkiksi salitreenaamiseen eikä ruokavaliopuolessakaan ole ollut kehumista. Olen malliesimerkki siitä, kuinka aamu käynnistyi muutamalla kahvikupillisella ja päivän mittaan hörpin kahvia litrakaupalla. Saatoin syödä vasta illalla valtavan kokoisen aterian…ja lohturuokaa tietenkin. ”Raskas päivä tai raskas opiskelu/työviikko takana, pitäisikö hakea vaikka pitsaa”, siinä erittäinkin käytetty tekosyy. Tai vaihtoehtoisesti ”olipas hyvä päivä/viikko, pitäisikö herkutella” ja sitten sitä pitsaa hakemaan. Olen ollut kyllä kiinnostunut hyvinvoinnista, liikkumisesta ja terveellisistä elämäntavoista kauemman aikaa mutta tyydyin kuitenkin jatkamaan noita vanhoja elämäntapojani eri tekosyiden peittelemänä vuosikausia.

Muutama vuosi takaperin innostuin salilla käymisestä ja sain ajatuksiini kipinän aloittaa terveellisemmät elämäntavat. Tilasin intoa täynnä itselleni pari vuotta sitten kolmen kuukauden mittaisen ruokavalio- ja treeniohjelman ammattilaiselta, jota noudatinkin sen vajaan kuukauden… (Sori Jiipee!) Sen jälkeen aloin jo lipsumaan ruokavaliosta ja kesäloman koittaessa taisi ne terassit alkaa kiinnostamaan treeniä ja omaa hyvinvointia enemmän. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en ollut vielä tuolloin valmis todellisuudessa sitoutumaan treenaamiseen ja ruokavalion noudattamiseen pitkällä tähtäimellä. Oli paljon helpompaa palata takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen elämään  ja perustella loputtomin tekosyin itselleni huonojen ratkaisujen valintoja. Silloin sain vielä hiljennettyä sen muutoksen äänen ja tarpeen sisälläni.

Vuodet 2011 – 2014 olivat elämässäni hektistä aikaa opintojen suhteen. Aloitin syksyllä 2011 Lapin ammattikorkeakoulussa tradenomin opinnot ja tavoitteenani oli saada tutkinto suoritettua kolmessa vuodessa siihen varatun 3,5 vuoden sijaan ja täten valmistua keväällä 2014. Valmistuin keväällä 2014 ja kevät oli melkoista rumbaa opinnäytetyön, syventävän harjoittelun ja muiden viimeisten kurssien suorittamisen parissa. Niin sanottu ”loppukiri” opinnoissa kesti mulla semmoset parisen vuotta. Ja pitihän aikaa jäädä myös opiskelujen ulkopuoliselle elämälle kuten parisuhteelle, koirille, ystäville ja perheelle.

Marmelaadi valmistuu

2014

Ruuhkavuodet verottivat

Olin niinkin onnekas, että sain heti valmistumisen jälkeen töitä samasta paikasta, jossa suoritin syventävän harjoittelun ja työsuhde jatkui vuoden 2014 loppuun saakka. Viime kesänä liikuin vielä jokseenkin aktiivisesti ja olin hetkellisesti kiinnostunut useistakin erilaisista hyvinvointiin liittyvistä asioista mutta syksyn tullessa minulla ei mukamas ollut aikaa huolehtia itsestäni senkään vertaa. Ja korostan vielä sitä, että vaikka liikuinkin aktiivisesti mutta epäsäännöllisissä pätkissä, syömistottumuksiani ei edes voinut nimittää minkään sortin ruokavalioksi. Se oli enemmänkin syömättömyyttä, kahvipaastoa ja nälän siirtämistä iltaan, jolloin jääkaapin ovi sitten kävikin koko päivän edestä.

Viime syksynä elämäntavoissani kävi tosiaan aikalailla totaalinen repsahdus, pimeän syksyn tullen ja raskaiden työviikkojen jälkeen palkitsin itseni viikonloppuisin esimerkiksi tapaamalla ystäviäni paareissa tai syömällä roskaruokaa. Liikkuminenkin jäi koirien ulkoiluttamisen tasolle ja salikortti keräsi pölyä kotona. Tämä kokonaisuus painoi mieltä mutta hiljensin taitavasti oman ääneni ja jatkoin vain elämää. Olin väsynyt ja turhautunut itseeni, vetasin aamulla vaan villatakin niskaan ja menoksi.

Marmelaadi

Lokakuu 2014

Me lähdettiin avokkini kanssa viime vuonna joululoman viettoon Etelä-Pohjanmaan kauniisiin maisemiiin. Uudeksi vuodeksi ajelimme mökille Kainuuseen jossa aika kului lepäilllen ja lähinnä nukuin siellä viikon. Kerättyäni voimia kaikessa hiljaisuudessa, mie uskalsin hieman raottaa sitä mielenkirstua, johon olin omat ajatukseni kuluneiden vuosien ja erityisesti syksyn 2014 aikana sulkenut. Kyllä veti nöyräksi ja hiljaiseksi se retki omiin ajatuksiin….

Itsensä kohtaaminen ja ajatusten herättely

Me lähdettiin loppiaisen tienoilla takaisin kotia Rovaniemelle ja päätin nähdessäni oman peilikuvani, että nyt saa riittää! Ei enää tekosyitä, ei enää ajatusten hiljentämistä vaan nyt on asioiden muututtava. Peilistä katsoi väsynyt, pöhöttynyt ja ankean harmaa Marru. Peilikuvaan katsominen herätti ajatukseni mutta ulkoista olemusta tärkeämpänä pidin sitä omaa sen hetkistä henkistä vointiani ja jaksamista. Väsynyt kuvaa parhaiten oloani. Olin väsynyt, fiilikset ailahtelivat ja kiukutti.

Mie sanoisin, että elämäni on ollut muutoksen tilassa kuitenkin jo pidemmän aikaa mutta konkreettinen herääminen omien elämäntapojen epätasapainoon tapahtui tuolloin vuodenvaihteessa 2015. Eihän se sormia napsauttamalla käynyt, vanhoista elämäntavoista on vaikeaa päästä eroon ja itseään joutuu puskemaan monillakin tavoin oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Uudet asiat ja vaaditut muutokset pelottavat, ne ärsyttää, stressaa ja vaikeuttaa arkielämää – jos antaa mielen alkaa niin ajatella. Mie kävin alkuvuodesta todella ristiriitaisiakin keskusteluita itseni kanssa.

Marmelaadi

Tammikuu 2015

Muutos- ja oppimisprosessi pois vanhoista tavoista ja tottumuksista kohti uutta, terveellisempää, tasapainoisempaa, energisempää ja onnellisempaa elämää sai alun tammikuussa avokiltani saamasta syntymäpäivälahjasta. Sain häneltä lahjakortin fysioterapeutille, joka työskentelee myös valmentajana samalla salilla, jonne minulla on salijäsenyyskin. Mie menin sinne saadakseni apua vuosikausia kestäneeseen alaselkäkipuun. Pari kertaa käytyäni fyssarilla hieronnassa, sain häneltä intoa ja motivaatiota taas treenaamiseen ja hän teki minulle sekä koti- että salitreeniohjelmat selän vahvistamista varten. Mie hankin kotiin jumppapallon ja Triggerpointin ja tein helmi- ja maaliskuun ajan aikalailla pelkästään kotitreeniä. Kynnys lähteä salille ihmisten ilmoille oli kasvanut koska edellisistä kerroista oli jo kulunut ikuisuus..mie jatkoin kotitreenin myötä ajatustyötäni omaa asennettani kohtaan.

Lisämotivaatiota ja vahvistusta uusien elämäntapojen ylläpitämiseen minulle toi ystävän kanssa tehdyt hyvän mielen vesijuoksutreenit. Me ollaan käyty Johannan kanssa kevään mittaan useamman kerran viikossa aamu-uinnin aikaan kurvailemassa uimahallissa. Tyyli saa olla vapaa ja välillä sitä tehdään treenin kannalta ja välillä se menee enemmänkin kuviokellunnan ja saunomisen puolelle.. varsinkin jos altaassa käydään läpi loppupäivän ruokalistaa, nams! Parasta on juttelut ja yhteinen ajanvietto, eihän tämä liian vakavaakaan saa olla!

Jumppapallo ja uudet treenikengät.

Kevät oli itsetutkiskelun aikaa isolla iillä. En ole vuosikausiin ollut näin lähellä omia ajatuksiani ja näin rehellinen itselleni.

Mie sain lisäintoa liikkumisen aloittamiseen myös liityttyäni Facebookin kyykkyhaasteeseen. Otin päivittäiseksi tavaksi tehdä kyykyt käydessäni lenkillä viereisen pienen järven jäällä koirien kanssa. Mie huomasin, että pikkuhiljaa mie tein päivittäin kotitreeniä ja lenkkien yhteydessä kyykkyjä. Sen myötä mie taas aloin kiinnittämään hieman enemmän huomiota ruokavaliooni. Mieliala ja yleinen fiilis nousi kuin aamuinen aurinko! Ja olin hieman hämillänikin…mie saatoin olla tyytyväinen itseeni pitkästä aikaa kun huomasin voivani paremmin ja olin ottanut ensimmäiset askeleet kohti haluamaani muutosta. Tätä ihmistä en ollut pitkään aikaan tavannut.

Smoothie

Muutos on mahdollista, uuden elämän alku koitti kun uskalsin muuttua.

Mie näin maaliskuun alussa Facebookissa Motivire-yrityksen päivityksen, jossa mainostettiin heidän järjestämäänsä ”Kesäkroppa 2015”- valmennuspakettia. Ideana oli kuuden viikon mittainen nettivalmennus, johon sisältyi ruokavalio ja päivittäisiä kotitreenejä. Kaikessa hiljaisuudessa maksoin valmennuksen (kokonaiset 12,95€) ja pääsin suljettuun nettivalmennusryhmään.

Ajatelma

Siitä alkoi sitten virallisesti tämä matka, jota kuljen edelleen hymyssä suin. Kuuden viikon aikana löysin itsestäni intohimoisen salityären ja lenkkien pituus on kasvanut koirienkin kanssa. Mie olen oppinut arvokkaita asioita ruokavaliostani. Syön nykyisin viidesti päivässä ja päivä käynnistyy aamiaisella! Kahvinjuonnin määrä on kaiketi laskenut muutamaan kuppiin päivässä, sillä kahvia ei yksinkertaisesti tee mieli enää litratolkulla kun syön tasaisesti 3-4h välein. Vedenjuonti on erittäin tärkeä osa päivää ja nykyisin kuljetankin Dermosilin juomapulloa joka paikassa mukana. Kiitos Johanna vinkistä! Tästä silikonilla suojatusta lasipullosta vesi maistuu paljon raikkaammalle eikä siitä liukene mitään ylimääräistä kehoon, toisin kuin joistain muovipulloista sanotaan liukenevan.

Toukokuu 2015

Alla on vasemmalla minusta kuva nettivalmennuksen alussa ja oikealla sen päätyttyä. Kiloja on lähtenyt loppiaiselta n. 7kg ja senttejä vyötäröltä sekä lantiolta reilut 12cm. Paluuta vanhaan elämään ei ole, rakastan uutta, nykyistä elämääni liian paljon tehdäkseni sen suhteen kompromisseja. Fysioterapeutin kanssa jatkamme yhteistyötä valmennuksen saralla ja viemme treenaamisen seuraavalle tasolle. Odottelenkin innoissani uutta ruokavaliota ja kolmiosaista treeniohjelmaa.

Kuuden viikon muutos

Puhun ”nykyisestä” ja ”vanhasta” elämästäni sillä muutos vanhan ja nykyisen Marrun välillä on merkittävä, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Olen kulkenut tässä vajaan puolen vuoden aikana melkoisen tien kivikkoineen ja auringonpaisteineen ja matka jatkuu edelleen. Ei kai ihmislapsi ole koskaan ns. valmis kulkemallaan tiellä vaan elämällä meille loputtomasti opetettavaa itsestämme. Eikä koskaan ole liian myöhäistä muutokseen, jos sitä todella haluaa! Usko itseensä ja omiin tavoitteisiin vie meidät kohti haluamaamme elämää mutta se vaan vaatii sitkeyttä, lujaa tahtoa ja ainakin omalla kohdallani lähimmäisteni tukea. Tässä onkin sopiva kohta kiittää omaa rakasta Artturiani, isosiskoani Jaanaa ja läheisintä ystävääni Piaa. Ilman teitä, teidän tsemppiä ja loputtomia kannustuksia tämäkin tytöntylleröinen saattaisi vielä tyytyä vähempään kuin mihin todellisuudessa pystyykään. Artturi oli mulle todellinen tukipilari ja tsemppari, jotta pääsin syömisrytmiin kiinni enkä lipsunut ja Pia – me ollaan vietetty varmaan puolet vuorokaudesta puhelimen päässä, jos riittääkään! Jaana on tukenut ja kannustanut minua toiselta puolelta Suomea. Elämän kokoinen KIITOS kuuluu teille rakkaat!

Niinhän sitä sanotaan, että mikään ei tule elämässä ilmaiseksi. Olen mainio esimerkki siitä, että saavuttaaksesi esimerkiksi paremman kunnon ja terveellisemmät elämäntavat, riittää kun tähtäät perukseltaan terveelliseen ruokavalioon. Ja yhdistämällä siihen riittävän määrän liikuntaa, lisäät omaa hyvinvointiasi. Mie aloin syömään enemmän ja aineenvaihdunta räjähti käsiin! Ei kait parempaa voi olla, kun saa syödä hyvällä omalla tunnolla ja paljon! Energiamäärän kasvaessa jaksaa luonnollisesti liikkuakkin enemmän. Palkinnoksi olen saanut uuden, onnellisen, tasapainoisemman ja kiitollisemman elämän.

Kunnon Paikka

Haluan korostaa, että elämässä ei ole kyse vain suorittamisesta ja ääripään tavoittelemisesta, mikä tuntuu olevan nyky-yhteiskunnassa monessakin asiassa olettamus ja vaatimus. Tämän saman näkee ajoittain myös esimerkiksi äärimmäisen tiukkojen ruokavalioiden ja treeniohjelmien kohdalla. Kehotan ihmisiä olemaan kuitenkin lempeitäkin itseään kohtaan, liian tiukat vaatimukset ja nopeat saavutukset voivat viedä sudenkuoppaan. Itseään ja kehoaan tulee rakastaa ja kunnioittaa.

Hyvinvointi koostuu monesta osa-alueesta, jotka yhdessä muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden. Kroppa tarvitsee ravintoa jaksaakseen ja hyvinvoiva keho tukee hyvinvoivaa mieltä. Kroppa tarvitsee myös liikuntaa ja virkeä kroppa tukee virkeää mieltä.

Ajatelma

Tässä minun alkumatkani tarina ja taustoja. Matka on vasta aluillaan ja otan avosylin tulevan vastaan. Kaikki päivät elämässä eivät ole hyviä, aina ei jaksaisi salitreeni innostaa tai tekisi mieli lipsua herkkujen puolelle..silloin on hyvä pysähtyä kuuntelemaan omaa kehoaan ja mieltään, mitä ne sinulle koittavat kertoa? Liiallinen ääripään tavoittelu ei ole hyväksi, herkkupäiviä pitää olla ja lepopäivien tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Terveellisten elämäntapojen pitää kulkea käsi kädessä arkielämän kanssa eikä hankaloittaa sitä. Muutos ei vaan tapahdu hetkessä sillä uuden opettelu vie aikansa. Mie hiljensin ajatukseni pitkäksi aikaa. Nyt olen tehnyt itseni kanssa lupauksen, että siihen en enää sorru.

Jokaiselle on olemassa se sopiva ja oikea elämäntyyli, oletko jo löytänyt omasi? Elätkö sellaista elämää, mitä mielesi ja kehosi haluaa?

Ajatelma

Tervetuloa seuraamaan Marmelaadin matkaa kohti hyvinvointia!

Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös

Facebookissa ja Instagramissa