Kuiskaan hiljaa mielelle, älä pelkää

Kun

..vilunväreet nousevat pikkuhiljaa voimistuen selkä pitkin, hengitys kiihtyy ja sydämen syke tuntuu voimakkaana, hetkittäin pumppu tuntuu lyövän rintalastan läpi asti. Hengitys jatkaa kiihtymistään, tuskanhiki nousee pintaan ja olo omassa kehossa käy tukalaksi. Ajatukset saavat vauhtia hermostuneen kehon sykkeestä saaden aikaan voimakasta hyperventilaatiota, hengenahdistusta ja kehon vapinaa. Ajatuksissa piirtyy sana PELKO ja kehossa painaa voimakas VÄSYMYS, ajatuksissa epävarmuus ja vielä kerran pelko sekä väsymys. Ahdistus- ja paniikkikohtaus on valmis.

2

Inhimillisyyden keskellä

Olen miettinyt itsekseni ja läheisteni kanssa blogini sisältöä ja täällä näkyviä teemoja. Pohtinut, että mitä kirjoitan ja miksi? Olen kirjoittanut muun muassa uupumisesta sillä aiheesta kirjoittaminen tuntui luontevalta ja vapautti minua. Blogin sisältö on aika diippiä ja tämä johtuu siitä kun mie työstän asioita omalla tavallani ja viihdyn niin sanotusti syvällisten asioiden parissa. Mie olen jakanut täällä henkilökohtaisia kokemuksia liittyen muun muassa masennukseen, pääset lukemaan minun tarinan täältä ja pohtinut ääneen niitä asioita, joita me häpeillään, asioita, jotka kuuluvat inhimillisyyteen ja elämän eri vaiheisiin. Pääset lukemaan Kun eniten hävettää kaikki – oman häpeän äärellä kirjoituksen täältä.

Mitä saa sanoa ja mitä ei?

Ihmiset miettivät valtavasti ja usein liikaakin, että mistä voidaan puhua ja mistä ei. Pähkäilemme hiljaa mielissämme, että muuttuuko ihmisten suhtautuminen joidenkin asioiden ääneen sanomisen myötä? Leimataanko ihminen jotenkin ja kulkeeko hän pysyvästi jokin leima otsallansa? Esimerkiksi mie voisin miettiä, että ajattelevatko ihmiset, että olen epäonnistunut koska mullahan on ollut niin hieno alku elämän muutosten parissa ja mie kirjoitan nykyään blogiakin hyvinvointi teemalla ja olen kertonut olevani uupunut? Miksi pelkään, että ihmiset näkevät minut heikompana jos kerron omia kokemuksiani ja miksi pelkään, että saanko jonkinlaisen leiman kirjoitusten myötä? Se on se ajatus tuolla selkärangassa epäonnistumisesta itsensä ja muiden silmissä. Epäonnistumisen pelosta. Olenko epäonnistunut kun olen tässä tilanteessa? Olenko epäonnistunut itseni ja muiden silmissä?

Osoitanko heikkoutta jos kerron julkisesti olevani uupunut? Päätin kirjoittaa aiheesta ja sainkin yllätyksekseni paljon kannustavia yhteydenottoja joista olen iloinen. Olen saanut käydä mielettömiä keskusteluja niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa kirjoituksen julkaisun jälkeen ja kuullut ihmisten omia tarinoita. Pääset lukemaan ennätysmäärän lukukertoja keränneen Myönnän, olen väsynyt ja uupunut kirjoituksen täältä.

IMG_20171031_121151.jpg

Ei, en ole epäonnistunut

Sanottakoon ääneen myös se, että mie en kuitenkaan häpeä itseäni enkä oloani enkä koe itseäni epäonnistuneeksi. Olen tehnyt valtavasti työtä oman mieleni kanssa päästäkseni tähän pisteeseen, jossa olen nyt ja olen ollut todella rohkea kertoessani avoimesti kokemuksistani. Erilaisten pelko- ja väsymystilojen läpi käyminen ja esimerkiksi niin uupuminen, masennus tai vaikkapa paniikkikohtaukset ovat todellisuudessa yleisiä ja ihmisten tietoisuus yleisyydestä kasvaa keskustelun lisääntyessä. Meidän äidinmaidossa opitut vanhat asenteet saavat uusia vaikutteita kun mediassa nostetaan esille yhä useammin kuuluisuuksien elämän tarinoita ja kokemuksia elämän varjopuolista sillä omissa silmissä rautaisella näyttäneen superihmisen sairastuminen burnouttiin voi herätellä pohtimaan ihmisen inhimillisyyttä lisäten mahdollisesti ymmärrystä ja lempeyttä itseäänkin kohtaan.

Viime aikoina käymäni keskustelut ystävien ja lukijoiden kanssa herättelivät ajatuksiani yleisesti mielenterveyden, hyvinvoinnin ja huonovointisuuden saralla. Mielenterveystalo.fi-sivustolla kerrotaan paniikkikohtausten olevan melko yleisiä sillä noin 10–15 % ihmisistä kokee sellaisen jossain vaiheessa elämää. Osalla ihmisistä paniikkikohtauksista voi tulla arjessa toistuvia jolloin voidaan puhua paniikkihäiriöstä. Masennusta kerrotaan sairastavan nykypäivänä arviolta 121 miljoonaa henkilöä maailmassa. Sairastuneista saa tehokasta hoitoa vain alle 25% hyvistä hoitomahdollisuuksista huolimatta. Tilastojen mukaan masennustilat ovat naisilla noin 1,5–2 kertaa yleisempiä kuin miehillä ja Suomessa masentuneisuuden yleisyys on noin 9 %. (Lähde) Terveystalon potilastietorekisterin mukaan viime vuonna työterveyspotilaiden yleisimpiä pitkien sairauspoissaolojen aiheuttajia olivat erilaiset mielenterveysongelmat, selkäkivut sekä muut tuki- ja liikuntaelinvaivat. (Lähde)

Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen eli THL:n sivuilla kerrottiin vuonna 2015 tehdystä Terveys 2000 -tutkimuksesta, jossa arvioitiin neljän ahdistuneisuushäiriön yleisyyttä vuoden ajalta 30-vuotiailla suomalaisilla; tutkimuksessa todettiin paniikkihäiriöitä 1,9 prosentilla, julkisten paikkojen pelkoa 1,2 prosentilla, yleistyneitä ahdistuneisuushäiriöitä 1,3 prosentilla ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa 1 prosentilla osallistuneista. Nuorten aikuisten (ikäjakaumalla 20-34-vuotiaat) psyykkistä terveyttä kartoittaneessa tutkimuksessa arvioitiin ahdistuneisuushäiriöiden esiintymistä jossain vaiheessa elämää ja tässä tutkimuksessa jokin elämänaikainen ahdistuneisuushäiriö todettiin 12,6 prosentilla tutkituista. (Lähde.)  

3.jpg

Vahva vai heikko?

Miten esimerkiksi ylipäätänsä ”vahva” mieli tulkitaan ja määritetään? Onko se vahvuutta että kestää ihan kaiken huolimatta siitä kuinka isoja tapahtumia elämässä tulee vastaan? Onko se vahvuutta, että ajetaan itsemme loppuun polttamalla kynttilää molemmista päistä? Onko se vahvuutta, että me yritetään sovittaa itsemme jonkinlaiseen liian ahtaaseen muottiin, johon me ollaan epäsopivia ja jossa meillä lähtökohtaisestikkin tulee riittämätön tai jotenkin epäkelpo olo? Muottiin, jolla me sopeuduttaisiin yhteiskuntaan ja sen oravanpyörään? Onko puhumattomuus, sulkeutuminen tai ”kaiken kestäminen” vahvuutta? Filttereiden kaunistama elämä, jolla ihmiset pyrkii todistelemaan elävänsä ruusuista elämää kun me kaikki tiedämme, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei ole väärin, jos ihan kaikessa läpi päivän ei näe jotain positiivista. Ei se ole epäonnistumista, minun mielestäni. Sekin on ok jos asiat tuntuvat neutraalilta. Itselläni on viime aikoina niinä väsyneimpinä hetkinä ollut pyrkimyksenä omilla valinnoilla saada aikaan itselleni sellainen olo, että neutraalitkin fiilikset voivat olla parasta, kunhan en tietoisesti tee päätöksiä, joilla saan itselleni aikaan ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita. Elämä on jatkuvaa muutosta ja eteen tulevat tilanteet voivat yllättää meidät ihan täysin.

Mie olen oppinut sopeutumaan muutoksiin mutta sekään ei vielä ollut takuu minulle siitä, ettenkö väsyisi hetkellisesti. Kuukausia kestänyt jatkuvien kipujen kanssa eläminen vei voimat mutta mie yritin silti vain porskuttaa eteenpäin koska ”kyllä tämä tästä”. Eihän mikään tilanne jatku loputtomiin? Olen iloinen siitä, että liiankin tutuksi käynyt kipu jäi leikkauksen myötä pois ja ehdinkin jo hetken aikaa tuuletella mielessäni muutosta. Mitä sitten tapahtui? Kivun täyttämä tila tyhjeni ja se tuntui hyvältä. Nopeasti kuitenkin havahduin siihen, että väsymys kaappasi minut suorastaan syleilyynsä hukuttaen alleen, mitä ihmettä tapahtui? Olin kuin halolla päähän lyöty mutta samaan aikaan tajusin sen. Kipu vapautti tilaa uupumukselle. Se fyysinen tunne, joka oli nakuttanut hengenvetojen taustalla ja vienyt voimia, oli poissa ja uusi voimakas tunne otti sen paikan aivan kuin luonnostaan. Väsynyt mieli ei ole tasapainossa, se kaipaa lepoa ja lempeyttä. Hyväksymistä ja sallimista. Väsynyt mieli ja keho voivat myös yhdessä ajaa ihmisen paniikinomaiseen tilaan. Olen jutellut monien monien ihmisten kanssa heidän kokemuksistaan paniikkikohtauksista ja läpikäydyt tuntemukset ovat olleet todella voimakkaita. Joillakin on paniikkikohtauksien aikana tuntunut jopa siltä, että elämä päättyy siihen hetkeen koska niin raskaita hetket ovat olleet.

1.jpg

Mikä paniikkikohtauksen aiheuttaa?

 Elämäntilanteen sanovan olevan suorassa yhteydessä paniikkikohtauksiin, syitä voi olla traumat, burnout, stressi sekä ihan vain jännitystä tuottavat tilanteet. Omalla kohdallani uupuminen ja viime kuukausien luoma voimakas stressitila on saanut aikaan sellaisen rumban, että ajoittain omista ajatuksistaan ei ole saanut kiinni. Ei ole ollut helppoa myöntää tätä omaa oloa puhumattakaan tilanteen hyväksymisestä. Kulunut vuosi ei ole mennyt sinnepäinkään ”miten piti” ja millaisen vuoden olin itselleni ja meille visioinut. Mikään tällainen ei kuulunut minun suunnitelmaan ja se on tuonut oman lisänsä tilanteen hyväksymiseen. Suoraan sanottuna elämä on tuntunut epäreilulta. Useampaan otteeseen on tehnyt mieli heittäytyä lattialle makaamaan itkupotkuraivareiden muodossa. Olen myös kyseenalaistanut oman väsymykseni sillä ”enhän ole käynyt edes töissä sairasloman vuoksi jne jne jne”. Olen poissulkenut väsymyksen mahdollisuuden itseltäni, koska en ole mielestäni suorittanut niin paljoa, jotta voisin olla uupunut mutta vallitseva tilanne on kuitenkin avannut silmäni. Ja toisaalta..olen itse myös halunnut avata ne. Mie olen halunnut sanoa nämä asiat ääneen koska hitto soikoon, tämä on minun elämää. Sitä todellista elämää, jota elän ja hengitän. Huolimatta siitä mitä olen tehnyt joskus, huolimatta siitä että ”minun olisi jo pitänyt oppia”, ”minulle ei pitänyt käydä näin” ja ”minua hävettää myöntää, että minua hävettää”..tämä on minun todellista elämääni just nyt. Miksi siis sulkeutuisin epätodelliseen kieltämisen kuplaan, jossa kuljen silmät sidoittuina? Minulla on tässä vastaus itselleni, olisin voinut helpommin sulkeutua sinne kuplaan mutta kieltäydyin siitä.

Mie haluan kertoa kokemuksistani sen takia koska koen hyväksi asioiden avoimen pohtimisen, me jäädään usein yksin omien kipu-ja pelkotilojen kanssa vääristä syistä. Mie en voi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin enkä mie halua hakea hyväksyntää. Korjaanpa äskeisen lauseen samantien, voisin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja hakea ihmisten hyväksyntää näyttelemällä vaikka teille, että mikään ei kaada minua koska olen kova kuin kivi tai voisin jättää kirjoittamatta tällaisesta aiheesta, jotta minua ei leimattaisi heikoksi. Mie en yksinkertaisesti koe, että tässä on hävettävää tai että minun pitäisi jättää nämä asiat sanomatta. Mie en ylipäätään halua pakottaa itseäni elämään ulkopuolisen maailman odotusten mukaan. Mie en halua koittaa pakottaa itseäni sopimaan sellaiseen muottiin missä olisin vain yhteiskunnan mukaan hyväksytty tai muottiin, johon en sovi ja tiedän, että jaan nämä ajatukset lukuisten ihmisten kanssa. Mie haluan itse luoda ne odotukset tai korjaanpa tämänkin ajatuksen kulun samantien: nyt en halua luoda odotuksia vaan keskittyä läsnäoloon. Se kliseisin tämän päivän asia, sen kanssa mie olen tanssinut edes ja takaisin. On ollut hetkiä, jolloin olen kokenut väsymyksen syleilyssä hetkellistä toivottomuutta ja halunnut tilanteesta pois, pois uupumuksen tunteiden syövereistä. Halusin irti niistä henkisistä ja fyysisistä tuntemuksista mitä kehoni ja mieleni kävi läpi.

IMG_20171031_122020.jpg

Sanotaanko näin, että olin niin väsynyt etten edes enää jaksanut tuntea häpeää omasta olostani ja jälkeenpäin mie ymmärsin, että se oli vain hyvä asia. Mie olen tietyllä tapaa tyytyväinen siihen, etten jaksanut enää taistella ajatuksissani uupumista vastaan vaan myönsin sen itselleni ja myönsin sen ääneen. Olen ymmärtänyt olevani niin kovapäinen ja omien käytösmallieni vanki ettei minulle välttämättä ole muuta ulospääsyä tilanteesta kuin tämä nykyinen tilanne, jossa olen. Tuntuu, että voisin nukkua ja nukkua…ja niin aion tehdäkkin. Levon helmi saa tehdä nyt taikojansa; olenhan mie lukuisia kertoja kertonut kuinka opettelen lepäämään ja ottamaan iisimmin. Näitä asioita en opi yhdestä tai kahdestakaan kerrasta automaattisesti. Sellainen elämänkoulun oppilas mie olen ja tällä kertaa olen tainnut jäädä luokalle mutta hei, ei se mitään. Paras resepti minulle on läheisten ja koirien seura, luonto, metsäkävelyt, yinjooga ja meditaatio ja näistä mie aionkin nautiskella seuraavien päivien aikana kun pääsemme mökin rauhaan. Kiireettömyys, täältä tullaan kiitollisin mielin.

Toivotan rauhallista viikonloppua just sulle 💙 Marru

 

 

Vilman kynästä: Mietteitä meditaatiosta

Rakkauden täyteistä tiistaipäivää täältä joogamatolta aamuharjoitusten parista. Vierailijan kynästä-osiossa on tällä kertaa aiheena meditaatio, joka on ollut Marru Marmelaadi-blogissa esillä useamman kerran kuluneen vuoden aikana. Voisin kirjoitella harjoitusten vapauttamista ja synnyttämistä ajatuksista milteinpä loputtomiin. Mie sain ihanan luonnonlapsen Vilman kertomaan ajatuksiaan blogiin asti sillä me ollaan Vilman kanssa vaihdettu vuosien varrella ajatuksia elämästä sen kaikkine yllätyksineen ja löydetty paljon yhteistä joogan sekä meditaation parista. Tästä syystä olenkin erityisen iloinen kun saan tänään tarjota teille luettavaksi palasen Vilman tarinaa.

 

”Sisin kuiskaa

hiljaisella äänellä

muista pysähtyä

kauneuden äärellä”

 

received_10156055562981435.jpeg

Vilman tarina

Sain mahdollisuuden vierailla kirjoittajana Marru Marmelaadi- blogissa. Nimeni on Vilma. Olen taidetta ja tiedettä rakastava 24-vuotias lappilainen muotoiluopiskelija. Väritän elämääni tarinankerronnalla ja mielikuvituksella, mistä ammennan inspiraatiota taiteilijan työhöni. Luovan työn tekijänä meditaatio on minulle tärkeää, sillä usein ideat ja projektit jäävät elämään mieleeni, vaikka olisin päättänyt työpäiväni. Ajatukset jäävät helposti laukkaamaan tuhatta ja sataa, jolloin on hyvä pysähtyä itsensä äärelle, ja hengittää syvään.

Kuullessani meditaatiosta ensimmäisen kerran, mieleeni muodostui kuva hiljaisesta olemisesta risti-istunnassa. Tämä perinteinen mielikuva meditaatiosta on vain yksi sen muodoista, kuitenkin hyvä sellainen. Minulle meditaatio tarkoittaa pohjimmiltaan hyväksyvää ja tiedostavaa läsnäoloa tässä hetkessä. Meditaatio voi ilmentyä arjessa monin eri tavoin. Tanssin, tiskaamisen ja joogan voi mieltää yhtä hyvin meditaatioksi kuin perinteisen meditaatio-harjoituksen.

received_10156055562991435.jpeg

Elämme keskellä informaatioyhteiskuntaa, joka on tulvillaan ulkoisia ärsykkeitä.  Arkielämän hektisyys voi johtaa siihen, että päässä pyörivät ajatukset tempaavat mielen miettimään tulevia ja menneitä, minkä seurauksena voi helposti menettää kosketuksen sisimpäänsä. Pyrkimyksenäni meditaatiossa onkin päästä kiinni takaisin hetkessä elämiseen, jolloin minun on mahdollista toimia aktiivisessa osassa omassa elämässäni.

Olennaisin asia meditaatiossa on keskittyä hengitykseen ja sen rytmiin. Meditaation tueksi on kehitetty monenlaisia harjoituksia. Kuitenkin, itse koen hyödyllisimmiksi harjoituksista yksinkertaisimmat. Meditaatiossa hiljennyn itseni äärelle, ja hyväksyn ajatukseni kuitenkaan takertumatta niihin. Annan ajatusten tulla ja mennä, ja keskityn hengitykseni kulkuun. Näin yksinkertaista meditaatio helpoimmillaan on. Pyrkimys estää ajatuksia tulemasta mieleen on kuin taistelisi tuulimyllyä vastaan. Ensikerrat, kun kokeilin meditoimista, tuntui se lähes mahdottomalta. Tuohon aikaan keskittymiskykyni olikin nykyistä heikompi, ja maltti oli hukassa. Kuitenkin, mitä useammin meditoin, sitä paremmin sen taidan. Aivojen hermoradat kehittyvät harjoittelun myötä, jolloin aktiivisesti käytetyt hermoradat vahvistuvat ja vähemmän käytetyt vuorostaan heikentyvät. Omakohtaisesti olen huomannut meditaation edistävän hyvinvointia. Meditoinnin myötä olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ilahduttavin huomio on se, että olen paljon enemmän kuin pelkät ajatukseni.

received_10156055563261435.jpeg

Hetkittäinen hiljaisuus ruokkii sieluani, kun mieli ei ole tulvillaan jos minkälaisia huolia, päämääriä tai vaatimuksia itseään kohtaan. Jokainen päivä on erilainen, jolloin myös läsnäolossa voi olla toisinaan enemmän haasteita kuin muina päivinä. Kuitenkin pyrin aktiivisesti siihen, että elän hetki hetkeltä täyttä elämää tehden niitä asioita, joista nautin. Meditaation myötä olen oppinut kuuntelemaan itseäni, ja elämään elämää, joka tuntuu hyvältä, sen sijaan, että pyrkisin tavoittelemaan elämää, joka näyttää hyvältä ulos käsin.


Vilma Ohinmaa

 

P.S. Yogobe haluaa muistaa teitä lukijoita ja te pääsette tutustumaan ilmaiseksi Yogobe-sivuston monipuoliseen tuntikattaukseen 30pvn ajan! 

Saat koodilla MARMELAADI (ei ole väliä kirjoittaako isolla vai pienellä) Yogobe-sivustolle 30 päivän ilmaisen kokeilun tunnusten luomisen yhteydessä. Käytännössä tämä on simppeliä; luomalla tunnukset pääset kirjautumaan sivustolle ja syöttämällä annetun koodin aktivoit itsellesi kuukauden tutusmisjakson ja tämän jälkeen voit tehdä koska vain ja missä vain omia joogaharjoituksia, tutustua erilaisiin pranayama-hengitysharjoituksiin, kurkistaa mudrien maailmaan ja lukea Yogoben omaa blogia.

 

Oletko kokeillut meditaatiota? Millaisia kokemuksia sinulla on?

”Let it go” – kadutko jotain? Kulkevatko menneet asiat painolastina mukana mielessä?

MITÄ SEURAAVAKSI?

Mietiskelin edellisen Myönnän, olen väsynyt ja uupunut-kirjoituksen jälkeen, että mitä kirjoitan seuraavaksi. Aihe meni todella syvälle henkilökohtaisiin asioihin, pitäisikö sen jälkeen kirjoitella jostain kevyemmästä aiheesta? Vai jakaa vielä syvimpiä asioita ja ajatuksia tänne, kaikkien luettavaksi? Mie en osaa kirjoittaa pakon sanelemana ja haluankin säilyttää kirjoittamisessa oman vapauden. Täällä minun ”ei ole pakko eikä pidä vaan täällä mie saan kirjoittaa vapaasti.” Ja tätä ajatusta mie olen myös onnistunut viemään jonkin verran käytännössä omaan elämääni. Jokin minussa silti vielä kamppailee tämän itselleen lempeän ja armollisen ajatuksen kanssa..enkä osaa sanoa mikä. Vielä.

Olen sanaton saamastani palautteesta niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Jutun lukijamäärät ovat ollet ennätykselliset ja kiitin jo henkilökohtaisissa vastauksissa avoimuudesta ja rohkeudesta kun jaoitte minulle tarinanne ja haluan vielä täälläkin kertoa kuinka mielettömiä kasvutarinoita ihmisillä onkaan. Elämän kovuus ja vaikeus saa sanattomaksi, te olette urheita! Kuinka monet viettääkään hetkiä samojen ajatusten parissa samaan aikaan, Yksin. Se on surullista mutta onneksi esimerkiksi tämä some voi olla yksi yhteydenpitokanava kuten muutaman lukijan kanssa juttelimmekin. Omien vaikeiden asioiden kirjoittaminen ei ole helppoa, tiedän sen omasta kokemuksesta ja arvostankin sitä ihmisten avoimuutta kahdenkeskisissä viestien vaihdoissa. Mie olen huomannut, että saan kirjoituksiini valtaosan palautteesta yksityisviesteillä eri kanavia pitkin. Kommentointikanava on vapaa, jos kirjoitukset herättävät sinussa ajatuksia.

Tällainen vapaa kirjoittaminen omalla kohdallani avaa ajatuksia rentouttaen mielen pikkuhiljaa. Ajatuksille voidaan heittää  herättelevä porkkana kuten jokin teema tai kysymys, joka avaa ajatuksia aluksi ja sen jälkeen sana on vapaa. Oletko kokeillut kirjoittamista, auttaako se sinulla saamaan ajatuksiin selkeyttä? Jos kirjoittaminen ei ole sinun juttusi niin mikä keino sinulla rentouttaa ajatuksia? Anna tunteiden ja ajatusten purkautua siirtyä paperille, konkretisoitua. Sinullekkin voi olla tuttua se aloittamisen vaikeus esimerkiksi juuri kirjoittamisen kanssa. Saat ajatuksen ja ehdit jo innostua mutta samassa hetkessä mieli blokkaa tämän kyseenalaistamalla ”Ei noin voi sanoa”, ”tämähän kuulostaa pöljältä..äh, en osaa kirjoittaa.” Tai koitat saada jotain kirjoitettua ylös mielessä juoksevista ajatuksista mutta paperilla näkyy vain ylisutattuja lauseita ja omasta mielestä epämääräisiä sanoja rivissä, jotka eivät muodosta järkevää lausetta. Lopulta tuijotat tyhjää muistikirjan sivua tai tietokoneen näyttöä ja turhaudut. Tämä on tuttua itselleni. Älä pelkää suotta, havainnot ja jopa turhautuminen kehittävät meitä ja kirjoittaminen voi olla antoisa vaikkakin kasvukipujen saatoittama matka kohti itsetuntemusta. Usein kirjoittamisen aihe on kirkkaana mielessä mutta sillä hetkellä  sanat luovat sen tarinan, joka tänne syntyy..sen takia mie tästä niin kovasti tykkään! Alkuperäinen aihe voi muuttua kirjoittamisen myötä ja aihe ottaakin aivan uuden suunnan, yllätyksellisyys virkistää ja mieli herää kun pääsee uusien ja vanhojen asioiden pariin.

IMAG2476.jpg

Mietin kuinka suhtaudun nyt omaan käytökseeni viimeisen puolen vuoden aikana ja mistä syistä olen pettynyt itseeni kun olen uupunut? Mikä minua kaduttaa?

IRTI TUNNETILOISTA JA AJATUKSISTA

Mie olen kirjoittanut blogissa omista irtipäästämisen kokemuksistani ja jakanut hetkittäin onnistumisen ilojani ja käsittelen asioita, jotka ovat elämässä juuri nyt. Tarkoituksena ei ole toistaa kerta toisen jälkeen samoja aiheita yksipuolisesti mutta tässä kirjoituksessa palaan jälleen tunteiden ja ajatusten irtipäästämiseen. Aihe on enemmän kuin ajankohtainen viitaten edellisen kirjoituksen sisältöön. Olen pettynyt itseeni, sitä en halua kieltää. Olen pettynyt itseeni koska tein sen jälleen ja pakenin asioita. Perustelin kaiken johtuneen käden tilanteesta vaikka siellä oli paljon muutakin aiheuttajia ja syitä, jotka pikkuhiljaa nakersivat väsymykselle tietä yhdessä sen kanssa, että mie koitin tietoisesti keskittyä vain positiivisempiin asioihin koska taisin jo silloin kokea, ettei minulla ollut voimavaroja kaikkien haastavien asioiden kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Oliko se itsesuojelua vaikka tiedossa onkin se tosiasia, että käsittelemättömät, taaksejätetyt asiat ilmestyvät meidän eteemme jossain kohtaa? Ehkä mie koitin hakea lohtua tilanteeseen niistä asioista mitä pystyin tekemään, kuten meditoinnista ja yinjoogaharjoituksista ja keskittymällä niihin koitin blokata ikävät asiat pois mielestä vaikka samaan aikaan olinkin tiedostanut eteentulleet tilanteet. Tämä voi kuulostaa hullulta mutta kuvaa sitä kuinka mieli sopeutuu ja koittaa selvitä, ainakin omalla kohdallani.

kuvitus2.jpg

Olen saanut kuitenkin sisäistettyä sen ajatuksen, etten halua katua mitään ja paikoittain olen huomannut, että hitto soikoon! Jotain on tapahtunut sillä otan tilanteet eri tavalla vastaan. Tällaiset lyhyetkin tunnetilojen vaihtelut on hyvä käydä läpi mielessään sillä esimerkiksi kehokin reagoi tunteisiin ja patoutuessaan tunteet kuormittavat sekä mieltä että kehoa.

Odotin reilu parisen viikkoa sitten löytäväni itseni tilanteesta, jossa kirurgi toteaisi kaiken menneen suunnitellusti ja tilanteen ”ratkaisu” tuntui lähestyvän, se hetki että saisin tämän päätökseen. Nyt kun olen myöntänyt itselleni, että olen kiertänyt tiettyjen faktojen ympärillä mutta en ole käsitellyt niitä..tulee aika kohdata ne. En aio kuitenkaan heti ohjata ajatuksiani pitkälle sillä en pysty käsittelemään niitä samalla tavalla kuin energisenä. Lepo tekee mielellekkin hyvää ja tämä ajatusten purkaminen puhdistaa ajatuksia. Toisaalta minua kaduttaa se, että kävin taas tämän asian kanssa häpeän tunteiden luona mutta toisaalta, sain käännettyä ajatuksen parempaan ja se oli onnistuminen. Joskus negatiivisesta ajatuksesta kehittyy jotain muuta.

Katuminen on hyväksi sopivissa määrin mutta se ei tuo tilanteisiin mitään rakentavaa mikäli sillä on liian suuri osa ihmisen luonteessa. Toiset ääripäät eivät juuri tunne katumusta ja antavat omien perusteluiden jyllätä katumisen tunteet ja toiset kokevat sen erittäin voimakkaana. Tunne voi olla myös tasapainoisesti muiden tunteiden joukossa. Olen kuullut lukuisia kertoja sanottavan kuinka omia sanomisiaan ja tekojaan ei pysty muuttamaan eikä kannata jäädä niiden vanhojen muistojen kanssa elämään kuljettaen niitä mukana. Tämä tosiasia pätee minun ja varmasti monen muunkin elämään juuri tällä hetkellä ja on viitoittanut omaa kasvuani kohti minuutta, vanhan minäkuvan rikkoontumista ja uuden syntymistä. Kokonaisuuden kannalta minulla ei ole mitään kehittymisen mahdollisuuksia, jos keskityn syyllistämään itseäni siitä kuinka yritin kestää ja jaksaa enkä ”onnistunut” siinä tai jos vain kadun ja häpeän jotain inhimillisiä tunnetiloja ja niiden kohtaamista. Itsensä jatkuva syyllistäminen tai oman käytöksen häpeäminen ja katuminen ei vie meitä eteenpäin vaan juurruttaa meitä omasta tahdostamme menneeseen ja menneisiin tapahtumiin.

Seuraava lause kuulostaa kaikkea muuta kuin järkevältä mutta tämä väsymys ei ole toisaalta yllätys…vaikka toisaalta tilanne pääsi kuitenkin yllättämään. Niin, toisaalta ja toisaalta. Tässä minun tilanteessa korostuu useiden asioiden molemmat puolet ja se on hämmentävää. Mieli on minun onneksi napannut kiinni jostain syystä kiinni hyvistä puolista ja se olen saanut tilanteisiin näkökulmia eikä ajatukset ole vaipuneet synkkyyteen. Kärjistettynä: tasapainoinen, itsevarma ja energinen, kaikissa voimissaan oleva ihminen tekee usein hyviä päätöksiä, joiden lopputulosten kanssa on sinut kun taas väsyneenä ja uupuneena mieli on epävarma, väsynyt ja heikko ja on alttiimpi voimakkaammille reaktioille ja tunnetiloille kaikissa kohtaamissaan tilanteissa.

kuvitus3.jpg

Väsyneenä ajatukset epäröivät, mietiskelen usein liikaa ja lopulta asiat kasvavat liian monimutkaisilta tuntuviksi ja lopputuloksena on ”Äh, en mie tiiä…” Epävarmat ajatukset eivät myöskään edesauta rauhan tunteen syntymistä tai oloa mielessä vaan usein tuntuu, ettei ajatusten pyörittämistä saa loppumaan ja mielessä pyörivien ajatusten nopeus vain kasvaa. Joskus on hyvä antaa ajatuksille rauha ja ottaa niihin etäisyyttä, palata niiden pariin kun mieli on virkeämpi. Mie olen huomannut, että väsyneenä odotan toisinaan mieleltäni liikoja ja olen turhan ankara. Miksi itse toimin niin vaikka muita vastaavissa tilanteissa olevia kehottaisin lempeästi hellittämään?

 Itsensä kanssa on saanut tehdä paljon töitä sillä esimerkiksi ristiriitaiset tunteet ovat usein seuranneet väsyneenä tehtyjä päätöksiä ja ajatuksia. Ristiriitaisuuden ja monen muunkin pääsääntöisesti kuluttavan tunteen tilalle tavoittelen hyvällä tavalla itseäni kehittäviä tunteita. Katumuksen tunteen loputon mukana kantaminen ei palvele sinua vaan kehittävämpää on kohdata ne syyt, jotka tilanteessa nykyisessä tai menneessä tilanteessa aiheuttavat katumusta ja oppia niistä, niin omasta käytöksestä kuin tilanteesta ylipäätänsä.

Omien ajatusten kanssa on tärkeää oppia elämään ja suvaitsemaan niitä sillä tunteita on varsin paljon ja kokemukset tuovat niitä uusien tilanteiden myötä lisää.

Voit kohdata irtipäästämisen haastavuuden niin ihmissuhteissa kuin ajatustasollakin. Kaksi oleellista keinoa, jotka olen kokenut hyviksi on ollut rehellisyys itseään kohtaan ja tehtyjen ”virheiden” kohtaaminen ja hyväksyminen, näiden avulla olen päässyt eteenpäin. Nämä kaksi asiaa ovat auttaneet minua katumuksen käsittelyn kanssa. Ja tosiaan, kirjoitin vasta pari päivää sitten päivityksen, jossa totesin vakuutelleeni itselleni jotain muuta kuin mitä oli todellisuudessa meneillään ja tämä kokemus on ollut arvokas sillä ensiksikin se avasi silmäni ja toiseksi se oli hyvä ja tärkeä muistutus minulle siitä, että pitää opetella tuntemaan omat rajansa ja samalla oppii kehittämään itseänsä.  Sitä turhautuu helposti mutta tilanne kehittyy kun harjoittaa pikkuhiljaa pidempiä aikoja omaa keskittymistään ja avoimuuttaan. Ja muistathan, että peiliin katsominenkin voi haastaa maltin sillä omien tunteiden ja ajatusten todellinen myöntäminen itselleen on haastavaa ja vie aikaa kaiken tämän tapahtuvan elämän keskellä. Lempeyttä mukaan!

Haluan olla ja hengittää tässä hetkessä ja suuntana tulevaisuus mutta just nyt en halua ”päästä” ajatuksissani minnekkään vaan haluan nautiskella tästä fiiliksestä minkä kirjoittaminen antaa.

💗 Marru

Kommunikointi ja pienetsuuret eleet, jotka tulevat suoraan sydämestä

Ne pienetsuuret eleet, jotka yllättävät, tuovat turvaa, lämpöä, rakkautta, myötätuntoa tai osoittavat kunnioitusta. Pienet eleet elämässä, parisuhteessa, ystävyyssuhteissa tai vaikka työpaikalla tuovat iloa ja antavat voimaa kun ne tulevat suoraan sydämestä. Vilpittömyys ja ystävällisyys antavat voimavaroja mielelle ja auttavat meitä myös vaikeissa tilanteissa vahvistaen ihmisten välisiä tunnesiteitä lämpimien kokemusten myötä. Mie tykkään siitä ajatuksesta, että vähemmän on enemmän ja pienet eleet, jotka tulevat suoraan sydämestä saavat minut tuntemaan enemmän lämpöä kuin isoltakin tuntuvat teot, joissa ei ole mukana sitä vilpittömyyttä ja sitä tunnetta joka nostaa sen lämmön ja lähimmäisen rakkauden pintaan.

Screenshot_20171011-100239.png

Pienet eleet kuten kadulla vastaantulevan tuntemattoman suoma hymy tai ystävällinen katse piristää silloin kun itse on väsynyt ja vaikkapa tuntemattoman ihmisen ele kuten ulko-oven avaaminen tuo hyvän mielen. Sitä näkee ja kokee enemmän kun nostaa katseen ylös sieltä tien pohjalta. Kaupasta lähtiessä myyjälle suunnattu kiitos hymyn kera voi kantaa häntä pitkälle päivään tai parhaimmassa tapauksessa jopa pelastaa kyseisen myyjän loppupäivän.

Nämä ovat ilmaisia eleitä ja pieniäsuuria asioita, joita usein erehdytään pitämään itsestäänselvyyksinä sillä sitä ne eivät välttämättä tänä päivänä ole. Kaduilla ja työmaailmassa kiidetään tuhatta sataa ja päivän päätteeksi suunnataan väsyneenä kauppaan ja päällimmäisenä on ajatukset kotiin pääsystä ja arjen askareista. Työpäivä on läpsinyt pitkin poskia ja tunteet on pinnassa, ja ystävällisyys voi herättää tällaisissa tilanteissa vastareaktion omien fiilisten pohjalta ”miksi minun pitäisi olla tuntemattomalle mukava” tai ”mitä se tuokin tuossa hymyilee kun mulla ketuttaa”, mutta miksi sitä kiukkua ja turhautumista pitäisi välittää ympärilleen? Pienet kauniit eleet tutuilta ja tuntemattomilta voivat muuttaa niitä fiiliksiä ja antaa loppupäivälle uusia mahdollisuuksia.

Screenshot_20171011-100302.png

Kommunikoinnista

Joistakin ihmisistä oikein huokuu hyvä ja lämmin fiilis ja kanssakäyminen tuntuu luontevalta. Vastavuoroisuus ja molemminpuolinen kunnioitus vahvistaa kanssakäymistä ja esimerkiksi itselleni kunnioitus on yksi tärkeimpiä asioita kuuntelutaidon lisäksi.  Ihminen voi saada tukea ja rohkaisua tilanteisiin juttelemalla ja käymällä läpi tunteita ja kokemuksia esimerkiksi ystävän kanssa. Juttutuokioissa selviää moni asia kuten se osaako molemmat osapuolet kuunnella ja saavatko molemmat mahdollisuuden puhua. Kuuntelemisen taitoa ei kaikilla syystä tai toisesta johtuen ole tai kuunnella osataan mutta toisen asiat eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Joku voi kuunnella vain pakon edessä eli odottaen vuoroaan päästäkseen itse kertomaan ajatuksiaan ja omia asioitaan.

Toisen huomioonottaminen on tärkeää ja kommunikointi on vastavuoroista. Kuuntelemalla ja kommentoimalla osoitat olevasi kiinnostunut toisen ihmisen elämästä. Sitten on niitä tapauksia, jotka keskittyvät elämään oman elämänsä keskiössä, ottavat huomion itselleen ja jopa vaativat sitä ja kertovat asioistaan mutta eivät huomioi toista ja lähestyvät vain silloin kun ovat jotain vailla. Toinen, kuunteleva osapuoli saa niskaansa asiat ja kun ajatukset on saatu purettua, voidaan keskustelu päättää. Tällaiset ihmiset, jotka ajattelevat lähinnä vain omaa napaansa eivätkä anna esimerkiksi tukea ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia. Koen, että tällaiset ihmiset kokevat olevansa parempiä syystä tai toisesta johtuen ja heillä puuttuu empatia sekä sympatiakykyä.

Tällainen itsekkyys saa minut voimaan pahoin ja aiheuttaa itsessäni vastareaktion. Toinen osapuoli kuuntelee ja antaa olkapäänsä tueksi ja häntä käytetään itsekkäästi omien tarpeiden mukaan. Huomioonottaminen voi olla niinkin yksinkertainen juttu kuin ”Mitä kuuluu?”-kysymyksen esittäminen. Miekin olen törmännyt tällaisiin tapauksiin ja kutsun heitä energiasiepoiksi enkä ole tietoisesti tällaisia ihmisiä pitänyt pitkään elämässäni koska..miksi pitäisin? Voin valita sen sijaan elämääni ihmissuhteita, joissa pätee molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus.

Screenshot_20171011-100249

On antoisaa käydä keskusteluja uusien tuttavuuksien ja vanhojen ystävien kanssa, joiden kanssa kemiat kohtaavat, heittää välillä aivot narikkaan ja nauttia pienistä asioista yhdessä. Jakaa onnistumiset ja surut, kyseenalaistaa elämän tapahtumia ja olla ymmärtämättä ihan kaikkea.

Mie arvostan ihmisiä, jotka osaavat olla onnellisia toisten saavutuksista ja osoittavat sen eivätkä ensimmäisenä ajattele, että onnistuminen kuuluu vain heille itselleen. Arvostan ihmisiä joiden kanssa voi jakaa onnistumisen tunteet pelkojen voittamisessa sen sijaan, että toisen onnistumisen ajatellaan olevan itseltään pois. En tarvitse elämääni ihmisiä, joilla ei ole tajua lähimmäisten kunnioituksesta tai jotka eivät vilpittömästi halua olla osa elämääni..kuka ylipäätään tarvitsee tai haluaa sellaista ”ystävää”? Viime aikoina mie olen muuten huomannut omien tuntemusteni olleen pelottavan usein oikeassa, aistin tapahtuvia muutoksia välimatkojenkin takaa ja jokin ääni (intuitio?) varoittelee mikäli se on tarpeen. Aikoinaan olen ollut aivan liian sinisilmäinen, haluan uskoa yleisesti ihmisten hyvyyteen mutta en halua enää päästää elämääni ihmisiä, jotka ovat katkeria, kateellisia tai omahyväisiä, sellaiset persoonat ovat kuin myrkkyä.

Ihmisen perusluonne on tietynlainen huolimatta elämäntilanteista, tietenkin tapahtumat kasvattavat ja voivat vaikuttaa voimakkaastikkin ihmisen persoonaan mutta pohjimmiltaan ihmisen perusluonne on nähtävillä tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmissuhteet ja kommunikointi eivät omien kokemusteni pohjalta ole yksinkertaisia asioita. Joskus ihmissuhteissa herätään siihen kuinka ollaan ajauduttu erilleen tai koetaan jonkin muuttuneen suhteessa, esimerkiksi kunnioitus ei tunnu tai näy kommunikoinnissa eikä keskustelu ei suju enää luontevasti tilanteen muuttuessa. Vastavuoroisessa keskustelussa ajatukset saavat uusia näkökulmia, olen lukuisat kerrat saanut itseni vapautettua vääristyneistä ajatuksista ja havahtunut pohtimaan kuinka suhtaudun omiin ajatuksiini.  Mie saan hyviä fiiliksiä saadessani jakaa ystävien kokemuksia ja saadessani myötäelää tilanteita. Yhdessä koetut tilanteet antavat myös minulle mahdollisuuden miettiä omaa käytöstäni muita kohtaan ja mahdollisuuksia kehittyä erityisesti avoimen kommunikoinnin myötä. Mieli rauhoittuu ja mahdolliset ajatusten solmut aukeavat.  Mikä teille on tärkeää kommunikoinnissa?

”The biggest communication problem is we do not listen to understand. We listen to reply.”

❤ Marru

 

 

Liian ankara itselleen?

Monet ovat varmaan törmänneet usein siihen, että itseään kohtaan ollaan erittäin ankaria ja vaativia. Usein liiankin. Se asenne, jonka mukaan kaiken voisi aina tehdä paremmin, ei  mielestäni palkitse pidemmän päälle, jos omista tekemisistään ja onnistumisistaan ei osaa antaa itselleen kiitosta. Kunnianhimo ja motivaatio ovat hyviä piirteitä mutta voivat kääntyä myös ihmistä vastaan jos ne ajavat puhtaaseen täydellisyyden tavoitteluun joka väsyttää ihmisen mielen ja kehon. Ollaanko me opittu tässä nyky-yhteiskunnassa ajattelu -ja asennemalli, jonka mukaan ihmisen on vain kuroteltava korkeammalle ja korkeammalle, suoritettava enemmän, paremmin ja ylitettävä itsensä päivittäin? Positiivisessa kannustamisessa ei ole mitään väärää ja tämän pohdiskelun sisältö pyöriskeleekin enemmän riittämättömyyden tunteiden ja liiallisen vaativuuden parissa. Onko superihmisyys on muodikasta? Jatkuvasti todistellaan joko itselle tai muille jotakin. Se on surullista. Nykyisin puhutaan kuitenkin paljon kohtuudesta, sallimisesta ja lempeydestä. Siitä mie pidän. Nämä piirteet antavat meille mahdollisuuksia asennoitua itseämme kohtaan pehmeämmin ja nämä asenteet voivat kannustaa meitä poispäin riittämättömyyden tunteista.

Screenshot_20170925-090325.png

Itselleen asetetaan usein liian kovat paineet ja tekemisen asenne muuttuukin sitä myöten suorittavaksi ja hauskuus, mielekkyys katoaa. Mikä meitä ohjaa liialliseen ankaruuteen ja tyytymättömyyteen? Onko se loputon pelko epäonnistumisesta? Häpeästä? Riittämättömyydestä? Onko taustalla opittuja ”selviytymiskeinoja”? Kaikki nämä edellä mainitut ovat kuitenkin luonnollisia tunteita ja mie haluan kannustaa siihen ajatteluun, että on vähintäänkin ok elää hetkittäin näidenkin tunteiden kanssa. Toisaalta, voiko tulla vauhtisokeus ja onnistumiset nostavatkin riman niin korkealle vauhdissa, että jäämme ikäänkuin sinne imuun? Onko itseasetetut tavoitteet ja odotukset realistisia vai onko tapana perukseltaan vaatia itseltään jatkuvasti liikoja? Miksi me pelkäämme inhimillisyyttä sillä tunteethan ovat tarkoitettu elettäväksi ja koettavaksi?

Tunnemaailma antaa meille valtavasti mahdollisuuksia oman käytöksen ja ajatusmaailman kehittämiseen. Kaikki lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään ja omaa asennetta itseään kohtaan on täysin mahdollista kehittää mutta se vaatii uskallusta ja halua. Toisinaan myös elämä opettaa kokemusten kautta, haluttiin me tai ei. Nämä tällaiset sisäiset ja henkiset asiat vaativat aikaa ja sitäkin, että uskalletaan myöntää oma inhimillisyys, epätäydellisyys ja erehtyväisyys. Peiliin katsominen voi tuntua pahalta, ajatukset voivat ottaa juoksuvauhdin ja mieli hämmentyy. Voi hyvinkin olla, että tällainen asenteiden prosessointi nostaa päällimmäiseksi asioita ja kokemuksia menneestä ja mieli koittaa turvautua jo niihin opittuihin ja sisäistettyihin malleihin. Nehän ovat tuttuja ja turvallisia.

Screenshot_20170924-184601

Ihmisiä pusketaan aina vain kohti jotain ”parempaa, suurempaa ja hienompaa”. Voi kaiketi sanoa, että positiivisen kannustamisen ja yli-inhimillisen puskemisen raja voi olla kuin veteen piirretty viiva, kuinka nämä erotetaan toisistaan ja miten se raja määritellään? Olen aikoinaan kirjoitellut innostuksissani ajatuksiani siitä kuinka nykyhetkessä voi keskittyä olemaan parempi versio itsestään, pohjautuen puhtaasti omiin valintoihin ja nämäkin ajatukset ovat nykyään ottaneet pehmeämpiä vaikutuksia ja niitä tuonkin esille. Elämä on opettanut yllätyksellisyydellään minua ja jouduttuani rauhoittamaan omaa tahtiani tai saatuani (?) se mahdollisuus (vaikkakin se on tuntunut epäreilulta erityisesti aluksi), on ajatusten työstäminen syventynyt. Pakon edessä pysähtyminen voi luoda kauniita muutoksia suhtautumisessa itseensä vaikka tilanne voisi tuntua aluksi kohtuuttomalta ja näitä tarinoita riittää, onneksi.

Arvostan ihmisiä, jotka omalla esimerkillään innostavat ja motivoivat muita ja arvostan vielä enemmän heitä, jotka auttavat esimerkillään ja toiminnallaan  suuntaamaan ihmisten asenteita juuri sitä lempeyttä ja kohtuutta kohtaan. Koen, että elämässä on mahdollisuuksia elää onnellisena kun kokee ja uskoo, että riittää. Olen mietiskellyt tätä riittämättömyyden tunnetta ja syitä siihen. Riittämättömyyden tunne ohjaa usein siihen, että täytyy osata enemmän ja paremmin mutta nekään eivät riitä.  Niin omat kuin ulkopuolisten luomat odotukset ja paineet patistavat meitä siihen ja ihminen voi saada ensikosketuksen näihin jo elämän alkumatkalla, esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa. Varhaiset kokemukset muokkaavat meitä ja vaikuttavat nuoren ihmisen mielen kehitykseen. Ei ole mikään ihme, että ankara suhtautuminen tuntuu kasvaneen ja juurtuneen kiinni omaan selkärankaan. Usein isot mullistukset elämässä tai esimerkiksi yllättävät muutokset terveyden saralla tai elämäntilanteessa herättelevät ihmistä ja nämä kokemukset voivat saada silmät aukenemaan uudella tapaa. Kun koetaan, että vuosien ajan eletty elämä kovien vaatimusten ja alati kohoavien rimojen alla ei loppujen lopuksi olekkaan tehnyt ihmisestä sen suurempaa tai elämästä sen onnellisempaa, jokin muuttuu. Ehkä mielessä loksahtelee hyvällä tavalla palaset paikoilleen ja samalla uusille ajatustavoille löytyy tilaa. Vanhasta luopuminen tunnetusti luo tilaa uudelle.

Screenshot_20170925-090342

Ylpeys ja kunnianhimo ovat sellaisia piirteitä ihmisessä, jotka ohjaavat määrätietoisesti kohti tavoitteita mutta ne voivat myös kannustuksen sijaan väsyttää ja viedä vallan inhimillisyydestä. ”Vähempi kuin 110% ei riitä”, – ajatus kaikilla elämän osa-alueilla ei mielestäni pidemmän päälle luo sellaista elämää, jota jaksaa pitkään mutta se voi kuulostaa muodikkaalta sanoa. Kertoa, ettei ”tyydy vähempään”.  Tämän perustelen puhtaasti omilla kokemuksillani, vuosia sitten arvotin kaikki samaan keskipisteeseen tai ainakin se oli pyrkimyksenä koska halusin osoittaa olevani tehokas ja kunnianhimoinen. Keskiössä olivat parisuhde, perhe, ystävät, harrastukset, opiskelu ja arkiset askareet..ja lopputuloksena tunsin kuinka olin väsynyt näillä jokaisella osa-alueella. Vaadin sitä täyttä panosta itseltäni, ja vielä enemmän. Ihan aluksi tähän havahduttuani aloin puolustella asiaa itselleni sillä minussa heräsi voimakas syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne kun visioin itseäni tekemässä vähemmän..vaikka tosiasiassa saavutin enemmän kun hellitin hieman. Oli haastavaa saada mieli mukaan muutoksiin, ääni takaraivolla koitti herätellä sitä kuuluisaa suorittajaa ja kilpajuoksijaa ja välillä sainkin tietoisesti  jarruttaa ja pysäytellä itseäni.

On vapauttavaa ja palkitsevaa päästää irti elämää pitkään ohjanneista ”minun pitää” ja ”minun on pakko” ajatuksista, jotka pohjautuvat muualta opittuihin asenteisiin ja keskittyä kuuntelemaan omaa ääntään. Voit yllättyä lopputuloksesta.

❤ Marru

 

 

 

 

Hetkinen?

Onko teille käynyt tilanteita, jolloin olette havahtuneet elämässä tapahtuvien tilanteiden keskeltä ajattelemaan, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu? Itselleni on ja niitä hetkiä tulee vastaan juuri paraikaakin. Välillä sitä mennään myrskyn silmässä  tai elämä tuntuu kulkevan hyvän flown kannattelemana ja toisinaan tuntuu kuin elämä olisi miltei pysähdyksissä.  Tuntuu, ettei tapahtumien perässä meinaa pysyä ja usein asioiden käsittely tapahtuu viiveellä sillä mieli pureskelee asioita pienissä osissa. Toisinaan itsensä on löytänyt voimakkaasta tapahtumien imusta, jolloin asioita toisen jälkeen on tapahtunut hurjaa vauhtia ja pysyäkseen mukana on saanut pitää kaksin käsin kiinni kyydistä kunnes on tapahtunut jotain mikä on saanut pysähtymään kokonaan tai ainakin hidastamaan vauhtia. Pikakelauksella tapahtuneiden asioiden pariin on pitänyt pysähtyä jälkeenpäin sillä kovassa vauhdissa asioihin ja omiin ajatuksiin on saanut vain pikaisen pintakosketuksen. Ja jos haluaa kieltää tai sulkea sydämensä tapahtumilta niin sekin onnistuu vauhdin myötä kun keskittyy vain tulevaan ja kääntää selkänsä jo tapahtuneille asioille.

Jokaisella tulee vastaan niitä tilanteita, jolloin tuntuu kuin olisi oman elämänsä sivustaseuraaja. Tapahtumat ja tilanteet voivat tuntua hämmentäviltä, epäreiluilta ja ”tapahtua juuri pahimpaan aikaan”.  Ihminen oppii kontrolloimaan ja suunnittelemaan omaa elämäänsä mutta me emme voi itse ohjailla kaikkia tapahtumia emmekä voi vain yksinkertaisesti päättää kaikesta. Luonnollisesti meissä itsessämme on valtavasti voimaa ja meillä on mahdollisuuksia ohjata elämää haluamaamme suuntaan mutta nämäkään eivät vielä takaa, että elämä toteutuu niinkuin itse sen olemme suunnitelleet ja käsikirjoittaneet.

maisema2.png

Screenshot_20170924-093244.pngMie kannustan itseäni ja ihmisiä siihen ajatteluun, että on meille itsellemme hyväksi kun opettelemme hyväksymään ympärillämme tapahtuvat erilaiset tilanteet. Jos me halutaan esimerkiksi kieltää tosiasiat ja taistella tapahtumia vastaan, kyseiset ajatukset vahvistuvat entisestään ja kieltäminen vie energiaa, vie meitä kauemmas itsestämme ja aiheuttaa sellaista yleistä levottomuuden tunnetta.

Ei ole väärin tuntea kaikenlaisia tuntemuksia,  tuntea vastoinkäymisten musertavan, tuntea, epäreiluja tilanteita tai kyseenalaistaa, miksi asiat tapahtuu juuri itselle. Ihminen saa tuntea surua, turhautumista ja epävarmuutta. Ihminen saa myöntää ääneen pettymyksen tunteet ja saa kysyä onko tehnyt jotain väärää kun eteen tulevat tilanteet tuntuvat vain imevän syvemmälle. Se on kaikki täysin luonnollista. Tiedätte sanonnan ”kuin halolla päähän lyöty”, sellaisiakin yllättäviä tilanteita tulee vastaan ja ne hetket testaavat ihmistä ja halua selviytyä.

Screenshot_20170923-194804.png

Minun mielestä tunteet saa ilmaista vapaasti niin kasvotusten kuin julkisestikkin. Avoimuus tässä ilmaisussa vapauttaa meitä ja voi rohkaista myös toisia, avoimuuden myötä voi käydä mielenkiintoisia keskusteluita ihmisten kanssa, jotka antavat uusia näkökulmia ja kannustusta. Yleisesti ajateltuna ihmiset miettivät liikaa mitä muut ajattelevat jos tunteita puretaan julkisesti (on myös avoimia ihmisiä, jotka tuovat muiden eteen isoja tunteita ja kutsuvat avoimuudellaan ihmisiä seuraamaan elämäänsä).

Kokemusten ja tunteiden purkaminen ja omien henkilökohtaisten asioiden käsittely voi myös herättää vastareaktioita kuten itselläni on käynyt. Se on muuten kumma juttu miksi sellaiset ihmiset seuraavat esimerkiksi minun elämää vaikka minun tyyli kirjoittaa ja ilmaista asioita ärsyttää. Kohtaamisen sijaan kirjoitellaan nimimerkkien takaa asiattomia viestejä ja puretaan sitä omaa pahaaoloa. Toisaalta, jos se omaa oloa helpottaa niin mikäs siinä, mulle saa avautua (tähän iso naurunaama). Toivoisin kuitenkin, että yleisesti tietäisin kenen kanssa näitä ajatuksia vaihdan sen sijaan, että siellä niminerkkien takana piilotellaan. Mie saan joogasta ja hengitysharjotuksista apua, ajatukset selkeytyy ja oma olo rauhoittuu yleisesti ja olen näistä tuntemuksista paljon kertonutkin esimerkiksi somessa.

Nämä ”hippeilyt” sun muut kuten mulle on niitä kuvailtu ”palautteissa” aiheuttavat suurimpia vastareaktioita. Mie olen yhden viestin mukaan ”hurahtanut” ja kirjoittajaa tympi jooga-aiheiset instapäivitykset, joissa kuvailen omia fiiliksiä harjoitusten lomassa ja jälkeen. Yhden hengitysaiheisen päivityksen jälkeen sain viestin, jossa kerrottiin, että ”mie kuulemma uskon vääränlaisiin asioihin ja on surullista kun fiksu, nuori ihminen menee hukkaan”. ….niin. Mitä ajatuksia nämä minussa herättivät? Minun mielestä hengitys ja hengittäminen ovat täysin luonnollisia asioita ja uskallan väittää, että muillakin on saman tyyppisiä ajatuksia hengityksen merkityksestä ja kokemuksia siitä kuinka omalla hengityksellä pystyy vaikuttamaan fyysisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa kaivataan rauhoittumista. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että minusta tuntuu hyvältä näiden omien hörhöilyjeni kanssa. Mie voin hyväksyä senkin, että joku on kanssani eri mieltä ja sen, että joku ei minua hyväksy sillä en yksinkertaisesti kaipaa sellaisen ihmisen hyväksyntää enkä halua selitellä saatikka puolustella omia näkemyksiä ja uskomuksia. Voin kyllä kertoa asioista mutta jätän täysin vastapuolen päätettäväksi kuinka asiaan suhtaudutaan sillä mulla ei ole tarvetta tyrkyttää.

maisema3

Omalle kohdalle sattuvat tilanteet kasvattavat ja vahvistavat meitä. Ajoittain tuntuu, että elämä on yksi iso testi, jossa kokeillaan meidän kykyä sopeutua ja hyväksyä asioita. Nämä haastavat tilanteet opettavat itselleni lempeyttä ja ovat opettaneet minulle, että kokemusten salliminen ja hyväksyminen ovat todella hyviä vaihtoehtoja ajatusten välttelemiselle. Mie olen kuluttanut aikoinaan niin valtavasti energiaa ja aikaa asioiden kieltämisellä ja olen kehittynyt valtavasti. Sen jälkeen kun nostin tunnemaailman kissoja pöydille, annoin itseni särkyä sirpaleiksi, oksensin ulos asioita niihin liittyvine tunteineen ja lopetin vuosien ajan kestäneen pakoonjuoksun, minussa ja ajatusmaailmassani tapahtui jotakin mullistavaa. Mie olen toivottanut myös ne ei-toivotut tunteet tervetulleiksi ja olen saanut kiinni ajatuksesta, että hyväksyn sellaisenaan tietyt tapahtumat, jotka ovat aluksi tuntuneet täysin kohtuuttomilta ja epäreiluilta sen sijaan, että olisin vanhaan malliin joko kieltänyt tai yrittänyt muuttaa jo tapahtuneita tilanteita.

Mietiskelen, että kuinka olen edes kuvitellut voivani muuttaa jo tapahtuneita asioita? Sehän ei ole millään mahdollista. Mutta pystyn vaikuttamaan nykyhetkessä siihen kuinka suhtaudun ja hyväksyn. On ollut melkoinen tie oppia antamaan asioiden myös olla sellaisia kuin ne ovat. Hyväksyminen ohjaa hyvinvoinnin kannalta parempaan suuntaan kuin negatiivinen suhtautuminen kielteisiltä tuntuviin kokemuksiin ja tunteisiin.

Näissä ajatuksissa kohti viikonloppua ja aamupäivän ohjattua meditaatiohetkeä. P.S. Mie rakastan tätä ”hippeilyä” 💗

Heidin kynästä: Sitten eräänä päivänä kokeilin opiskelupaikassani joogaa…

Ihmisten tarinoita

Hei lokakuu ja lukijat! Kiitos kannustavista viesteistä ja mukavaa kuulla, että te olette siellä edelleen vaikka viimeisten kuukausien aikana kirjoituksia  onkin ilmestynyt epäsäännölliseen tahtiin. Vierailevien kirjoittajien juttusarja on on saanut hyvää palautetta, mistä olenkin mielissäni ja tänään Marru Marmelaadi-blogissa on luettavana Heidin tarina. Meitä yhdistää Heidin kanssa muun muassa JOOGA.  Tämä viisikirjaiminen sana, joka kätkee sisäänsä niin valtavasti tunteita, mahdollisuuksia, pelkoja, epämukavuuksia ja onnistumisia.

 

Heidin tarina

Lahjakas, kuin syntynyt tekemään jotain, omistautunut, parempi kuin muut, intohimoinen… ovat sanoja, jotka jo pienestä asti olen palavasti halunnut yhdistää itseeni jossain elämäni osa-alueella. Ne eivät kuitenkaan ole istuneet minuun tai tekemisiini mitenkään. Minä en ole lapsesta asti ollut erityisen taitava tai lahjakas jossain tietyssä asiassa, en ole kuluttanut päiviäni johonkin palavasti ja intohimoisesti rakastamaani asiaan, en ole oikein koskaan ollut missään parempi kuin muut vaan joukosta on aina löytynyt helposti joku, joka on ollut ylivoimaisesti parempi. Olen aina halunnut kokeilla uutta ja rohkeasti ottanut uudet haasteet vastaan. En kuitenkaan ikinä tiennyt, mitä oikeasti haluaisin tehdä tai miksi oikeasti haluaisin tulla. Oman hortoiluni vuoksi olen aina kadehtinut niitä, jotka ovat jo pienestä asti olleet omistautuneita jollekin, äärimmäisen lahjakkaita jossain tai ovat tienneet unelma-ammattinsa jo alaluokilla ollessaan. Olen kuitenkin jo tuolloin omannut ”minä voin tehdä tai oppia aivan mitä vain/minusta on mihin vain” -asenteen, vaikka elämässäni onkin aina ollut myös sellaisia, jotka ovat epäilleet ja kyseenalaistaneet mahdollisuuksiani onnistua heidän mielestään minulle liian vaativiin asioihin.

Ala-asteikäisenä löysin lentopallon. Palloilusta tuli äkkiä minulle äärimmäisen tärkeä osa elämääni siitäkin huolimatta, että olin joukkueessa ulkopuolinen ja kaikki muut kavereita keskenään. Olen onnekseni ollut aina sisäisesti niin vahva, että tuo seikka ei saanut minua murtumaan vaan jatkoin harrastuksen parissa vuosia. Pitkillä turnausreissuilla sain aina poikkeuksetta kavereita toisten joukkueiden pelaajista ja minulla oli noiden viikonloppujen aikana aina hauskaa. Nautin pelaamisesta ja tiesin olevani siinä hyvä, vaikka tiesin myös, etten joukkueeni paras ollut. Jossain vaiheessa harrastus jäi, koska paloni ei enää riittänyt kannattamaan minua henkisesti sen ulkopuolisuuden yllä. Koin saaneeni jo kaiken, mitä kyseinen joukkue minulle pystyi antamaan.

Heidi1.jpg

Yläasteelle siirryttäessä luotin ja uskoin, että saisin vihdoin kavereita ympärilleni. Aloitin opinnot yläasteella ja pian ensimmäisen syksyn alettua huomasin olevani edelleen yhtä ulkopuolinen kuin aiemminkin. Mitä enemmän koin ulkopuolisuuden tunnetta, sitä enemmän yritin ja, mitä enemmän yritin, sitä enemmän seuraani karsastettiin. Kierre oli hurja. Olin hyvä koulussa ja numeroni olivat poikkeuksetta hyviä tai kiitettäviä. Luokallamme olin keskitasoa, koska luokassamme oli poikkeuksellisen paljon äärimmäisen hyvin koulussa menestyviä oppilaita. Myös yläasteen aikana ystävystyin leirikoulujemme tai vastaavien aikana toisten koulujen oppilaisiin ja viihdyin äärimmäisen hyvin. Paluu arkeen tuntui aina kovalta tuollaisen jälkeen.

Lukion alkaessa luottoni siihen, että kaikki tulisi menemään entistä paremmin, oli jälleen korkealla. Sainkin lukion ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäisen, elämäni parhaan ystävän. Viisitoista vuotta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeenkin voin sanoa hänen olevan edelleen yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, vaikka olemmekin asuneet eri paikkakunnilla jo tuon samaisen 15 vuoden ajan. Lukion ensimmäisen vuoden aikana aloitin uuden harrastuksen tuttuni innoituksesta. Aloin harrastaa muay thai -nyrkkeilyä. Vaikka tuttuni edistyi minua nopeammin, koin olevani hyvä ja tunsin, että ahkeralla harjoittelulla ja omistautumisella lajille, minusta voisi tulla siinä mitä vain. Panostinkin harjoitteluun ja nautin joka hetkestä. Ystävystyin seuran muihin harrastajiin ja kehityin hurjaa vauhtia. Nautin harrastuksesta todella paljon! Kunnes sairastuin. Sairastuin keuhkokuumeeseen ja sairastin todella pitkään. Treenit jäivät pitkäksi aikaa ja palo harrastuksen pariin hiipui hiljalleen.

Lukion jälkeen en edelleenkään tiennyt, mitä haluaisin tehdä. En edelleenkään tiennyt, mitä halusin opiskella eikä minulla edelleenkään ollut aavistustakaan siitä, mitä haluaisin tehdä lopun elämäni ajan. Tiesin vain sen, etten halunnut lähteä opiskelemaan jotain, jonka kokisin vähän ajan päästä turhaksi. Koin, että tuollaisessa tilanteessa opiskeluni sekä aikani vain menisivät hukkaan. Päätin pitää välivuoden. Tuon välivuoden jälkeen hain töitä lähestulkoon kaikkialta ympäri Suomea ja lopulta sain töitä nykyisestä kotikaupungistani ja muutto uuteen kaupunkiin tapahtui viikossa. Olin täynnä tarmoa ja intoa. Päätin, että ajat muuttuvat ja teen tulevaisuudestani kirkkaan. Olin pian samassa tilanteessa kuin olin ollut koulujeni alkaessa. Olen aina ollut äärimmäisen sosiaalinen ja halunnut kavereita, mutta en ollut oppinut aiemmista virheistäni vaan yritin jälleen kovaa, liikaa. Sain kuitenkin myös oikeita kontakteja ja aitojakin ystäviä matkan varrella.

Heidi2.jpg

Tutustuin vuosien saatossa puolisooni ja elämä vei eteenpäin. Olin kuitenkin todella eksyksissä edelleen oman elämäni kanssa. Kun saimme esikoisemme, päätin, että minun olisi otettava napakalla otteella kiinni omasta elämästäni. Huomasin välivuoden venähtäneen kymmeneen ja olevani edelleen aivan yhtä eksyksissä. Sitten eräänä päivänä luin opinnoista, jotka tarjosivat sitä, mitä olin tietämättäni etsinyt. Liikunta ja urheilu olivat olleet aina iso osa elämääni, mutta huippu-urheilijaksi minusta ei koskaan ollut. Enkä sitä enää lähes 30 vuotiaana halunnut murehtia. Halusin kuitenkin opintojeni ja perhe-elämän vastapainoksi löytää jotain. En vain tiennyt, mitä se voisi olla. Haaveilin erinäisistä harrastuksista, jotka kuitenkin osoittautuivat elämäntilanteeseeni liian kalliilta. Sitten eräänä päivänä kokeilin opiskelupaikassani joogaa. En ollut koskaan aiemmin edes harkinnut moista vaan sivuuttanut sen huuhaana. Tuo yhden kerran kokeilu muutti asenteeni. Lämpö, jonka koin sisälläni ja rauha, joka virtasi lävitseni harjoituksen aikana, olivat minulle täysin uusi ja ihana kokemus. Tämän lisäksi harjoitus oli odottamaani huomattavasti vaativampi fyysisesti ja tunsin tunnin jälkeen antaneeni kaikkeni, mutta samalla oloni äärimmäisen rauhalliseksi. Olin saavuttanut tilan, josta nautin. Halusin saada lisää. Olin vielä kuitenkin niin epävarma itseni kanssa, etten halunnut harjoitella kotona puolisoni nähden. Kuvittelin hänen(kin) vain naureskelevan ja kummastelevan toimintaani. Tämän asian sulattelu kesti vielä muutaman vuoden.

Syksyllä 2016 olin kasvanut henkisesti riittävästi. Olin vahvistunut ja voimistunut henkisesti uudelle tasolle. En enää halunnut aiheuttaa itse itselleni häpeän tunnetta vaan halusin keskittyä ajattelemaan asioita positiivisesti. Päätin, etten enää halua antaa negatiivisuuden määrittää elämääni. Päätin, että käännän tietoisesti katseeni positiivisiin asioihin ja muutan lapsesta asti opitun negatiivisen ajattelumallin pääni sisältä. Ryhdyin hakemaan tietoa näiden ajattelutapojen taustalle. Luin paljon mindfullnessista, joogasta, luonnollisuudesta ja perehdyin esimerkiksi freetox-ideologiaan. Ryhdyin joogaamaan ja huomasin nauttivani siitä aivan uudella tavalla. Tavalla, jota en ollut osannut edes kuvitella aiemmin. Lähdin harjoitusten kanssa liikenteeseen perusteista. Hiljensin ympäristöni, itseni ja keskityin vain omaan tekemiseeni ja omiin tuntemuksiini. Päivä päivältä harjoittelusta tuli helpompaa ja vein sitä pidemmälle. Huomasin kehittyväni ja tuo kehitys antoi minulle uudenlaista nautintoa. En ollut uskaltanut haaveillakaan enää yli 30 vuotiaana voivani kehittyä ja oppia niin hurjan paljon. Tuo uusien asioiden oppiminen sytytti minussa liekin, joka kasvaa edelleen. Viikoittain huomaan itsessäni edistysaskeleita edelleen ja tiedänkin olevani vielä aivan vasta-alkaja, jonka kehitystie on vielä aivan alkutaipaleella. Kaikkein hienoin asia, jota jooga on tuonut tullessaan, on henkisen hyvinvoinnin lisäksi myös fyysinen hyvinvointi. Olen ottanut huimia edistysaskeleita myös mm. kuntosaliharjoituksissani, joissa olen rikkonut ennätyksiäni aivan valtavilla lukemilla. Olen oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni, oppinut olemaan tyytyväinen itseeni ainaisen vaatimisen sijasta.

heidi3.jpg

Minun matkani on vasta alkanut, mutta jo nyt tiedän, että se tulee olemaan antoisa ja hyvä! En enää edes suostu ajattelemaan muutoin.

Sopeutumisen taito

Hei syyskuu!

Ja hei lukijat! Avaan tämän päiväisen jutun samoilla sanoilla kuin pari edellistäkin tekstiä, eli täällä ollaan vaikkakin blogin puolella on ollut hiljaista viime kuukausien ajan. Mie olen avannut somessa ja blogissa oikean käteni tilannetta ja vointia kertoakseni syyn myös kirjoitusten vähyyteen ja siihen miksi en ole ollut tämän oman juttuni parissa. Kaipuu blogin äärelle on ollut suuri ja läheisten avulla tämänkin jutun julkaiseminen mahdollistui. Iso kiitos avokilleni sekä siskolleni, joka on toiminut viime kuukausina enemmän ja vähemmän minun oikeana kätenä ja molemmille kiitokset siitä, että ovat jaksaneet tätä räiskyvää fiilistä ja tunteiden juoksua ❤ Mie olen viettänyt äärimmäisen kiitollisin fiiliksin seuraavan jutun parissa aikaani ajatusteni kanssa.

Blogin tekstit kertovat yleensä ajankohtaisista asioista elämässäni, kirjoitusten sisältö on omaa ajatustenvirtaani ja saan tilaa itselleni kun puran asioita, vastaantulleita tilanteita ja omia kokemuksia paperille. Viime aikoina vanha kunnon kynä&paperi tyyli ei ole onnistunut olosuhteiden vuoksi mutta normaalisti mie tykkään todella paljon kuljetella omaa muistivihkoani mukanani ja pysähtyä kirjoittamaan ajatuksia ja oivalluksia ylös. Silloin kun kirjoittamiseen syntyy sellainen meditatiivinen flow, tunteet voimistuu ja saan jättää palasia omasta tunnemaailmastani tekstiin elämään. Se tuntuu vapauttavalta ja kauniilta. Tällä kertaa mie haluan kertoa ajatuksiani sopeutumisesta erilaisiin tilanteisiin ja jatkuvaan muutokseen. Ajatuksia sopeutumisesta voimavarana.

kuvitus1

kuvitus2

Palaan sen verran ajassa taaksepäin, että kerron mistä tämä kaikki lähti. Oikeassa kädessäni on korjattu virhekulmaan kipsaus, joka paikattiin levyllä ruuveineen kuutisen vuotta sitten (kyseessä on tapaturma, joka sattui rinteessä) ja jonka seurauksena oikea ranne murtui. Siitä hetkestä alkoi vuosia kestänyt prosessi, joka on erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana vaikuttanut elämään rajoittaen ihan arkisiakin toimia. Murtuma diagnosoitiin ”helpoksi ja siistiksi” ja toipumisen piti sujua ongelmitta mutta toisin kävi. Voimakkaaseen virhekulmaan kipsaus, ranteen luutuminen ja sen hetkinen tilanne, jossa elin käytännössä ilman oikeaa kättä, tekivät tilanteesta monimutkaisen ja ennen kaikkea se on vaatinut sopeutumiskykyä ja malttia. Autokoulu jäi tauolle, en voinut osallistua aikuislukion ylioppilaskirjoituksiin ja olin käteni kanssa työkyvytön ennen leikkausta ja jonkin aikaa kuntoutuksen jälkeen. Leikkausjonot olivat pitkiä ja sain odottaa aikani ennen operaatiota, olin vasemman käden varassa pidemmän aikaa ja hermosärkyjen kanssa pidemmän aikaa eläminen tuntui silloin helvetilliseltä…mutta ilman mustaa huumoria ei selviä: muistan yhden aamun kun avokkini lähti töihin ja laittoi oven kiinni lähtiessään normaaliin tapaan, mie en ollut muistanut tarkistaa ettei ovi mene takalukkoon ennenkuin hän lähti, joten jouduin soittamaan hänelle töihin, että ”voisitko tulla avaamaan ulko-oven, jotta pääsen koirien kanssa ulos”. Meillä oli silloisen kodin ala-ja yläkerrassa samanlaiset lukot ovissa joten mie olin kirjaimellisesti nalkissa koska en saanut ovea aukaistua. Nykyään tämä tilanne enemmänkin huvittaa. Vasemman käden koordinaatio kehittyi tänä aikana ja eteen tuli hauskojakin tilanteita kun opettelin käyttämään sitä niin sanottua heikompaa kättä. Muistan kuinka hankalalta tuntui sopeutua kädettömyyteen ja enemmänkin siihen kipujen voimakkuuteen ja siihen minkälaista kipu oli. Kipulääkkeistä meni ajatukset pehmeiksi ja tuli fyysisesti huono olo, vaikutukset esimerkiksi vatsan toimintaan olivat melkoiset ja kuukauden aikana ranteeseen vaihdettiin kipsi lukuisia kertoja.

Lopulta ranne katkaistiin ja liitettiin uudelleen kiinni levyllä ja ruuveilla, lisäksi sinne lisättiin lonkkaluusta palanen. Tästä alkoi uusi kuntoutus ja olin todella onnellinen saadessani pikkuhiljaa oikean ranteen jonkinlaiseen kuntoon ja viimeisen parin vuoden aikana olen saanut kehoani vahvistettua. Viimeisten vuosien aikana normaalit arkiaskareet ynnä muut on sujuneet isommitta ongelmitta ja mie olen oppinut toimimaan ranteen jäykkyyden ja liikeradan kanssa ajan myötä. Olenhan mie saanut esimerkiksi AMK-opinnot päätökseen ja päässyt mukaan työelämään. Sain aikoinaan  yksityiseltä lääkäriltä lausunnon, jonka turvin sain suorittaa tradenomiopintojen pääsykokeet tietokoneella koska en pystynyt käsin kirjoittamaan.  Voi sitä riemua kun pääsin aloittamaan opinnot syksyllä 2012! Olen ollut aivan tyytyväinen tilanteeseen viimeisen parin vuoden ajan koska olen päässyt syvemmälle joogan maailmaan ja saanut kädestä monella muullakin tapaa käyttökelpoisen, ranne on vahvistunut ja liikeradan jäykkyys on vain pitänyt hyväksyä. Kivut eivät ole vaivanneet ja olen saanut mieltäni hyväksymään asiaa ja sopeutumaan tilanteeseen. Sopeutuminen on auttanut minua näkemään asioita joita voin tehdä, sen sijaan että keskittyisin niihin asioihin, joita en voi tehdä. 

kuvitus5

Kuluvana keväänä tilanne muuttui, ranne alkoi kerätä voimakkaasti nestettä, liikerata rajoittui entisestään ja kivut yllättivät. Mie työskentelen arkipäivisin koneella, työnkuvaani kuuluu sähköisen postin käsittely ja työni vaatii tarkkuutta, keskittymistä ja erityisesti molempien käsien toimivuutta. En osaa sanoin kuvailla kuinka suurelta vastaiskulta tämä tilanne tuntui kun toukokuussa jouduin toteamaan, että ranteen kanssa otettiin askeleita taaksepäin kilometrien verran. Tunsin kuinka stressitasot lähtivät nousuun muutoksen myötä ja halusin sille stopin – siihen sopiva ratkaisu oli koittaa sopeutua tilanteeseen. Mieli haastoi ihan ensimmäiseksi itseni sillä turhautuneet ajatukset eivät kannustaneet minua pätkääkään siihen suuntaan mikä olisi tilanteessa ollut hyväksi eli minun piti työstää tilannetta, jotta tilanteeseen sopeutuminen olisi mahdollista ja sitä myöten saisin kireyksiä ja stressin luomaa taakkaa kevennettyä. Mie olin niin innostunut saavuttamastani kehityksestäni joogan parissa, kesän Arctic Challenge haasteesta ja ensimmäisestä oikeasta kesälomasta vuosiin että mielen oli todella hankalaa hyväksyä tilanne ja se, että suunnitelmat menee uusiksi ja mikä vielä suurempi juttu: ranteen tilaan ei ollut mitään pikahelpotusta luvassa. Lopulta tilanne vei minulta työkyvyn ranteen ja sormien liikeradan rajoittuessa minimiin ja esti kirjoittamisen, joogaamisen sekä liudan muita asioita, jotka ovat olleet kiinteä osa elämääni. Minusta tuntui, että elämästä vietiin pois tärkeät asiat epäreilulla tavalla, koin vähemmyyden ja turhautumisen tunteita seuratessani muiden jooga- ja treenipäivityksiä ja kannoin jonkin aikaa ”huono työntekijä”-syndroomaa sisälläni. Tämä oli todella iso juttu sillä liike on lääke omalla kohdallani ja erityisesti huomasin tiettyjen rutiinien merkityksen ja tärkeyden omissa päivissä kun mahdollisuus toteuttaa ja tehdä niitä vietiin pois.

Painiskelin kesän voimakkaiden kipujen kanssa sairaslomalla ja kamppailin mieleni kanssa koska nämä yllättävät muutokset ja vallitseva tilanne sai minut hetkellisesti kadoksiin itseltäni. Lääkkeet aiheuttivat sumuisen olon ja tunsin olevani lamaantunut, kaukana siitä kaikesta jossa olin viimeiset parisen vuotta elänyt. Tämä tilanne myös palautti mieleeni vastoinkäymiset terveydentilan kanssa edellisenä syksynä, palaan niihin myöhemmin tekstissä. Käden hoitoa varten minulle määrättiin voimakkaat neuropaattiset kipulääkkeet, joita käytetään muuan muassa epilepsian hoitoon ja ne tekivät minusta liikuntakyvyttömän zombien ja herranen aika niitä sivuoireita.  Aamulääkkeen ottamisen jälkeen jouduin odottelemaan hyvän tovin ennenkuin pystyin nousemaan sängystä ylös ja keskittymiskyky, muisti sekä ruokahalu olivat kadoksissa. Arjen rytmistä ei ollut tietoakaan, elämä tuntui liki ventovieraalta. Mie olin todella turhautunut kaikesta tapahtuneesta ja kävin lukemattomia keskusteluja itseni kanssa sillä negatiiviset tunteet kuluttavat enkä halua antaa niille enempää tilaa itsessäni kuin mitä ne hetkellisesti saattavat tarvita, en halua kantaa niitä tunteita mukanani. Kesäkuun alussa en osannut sopeutua tilanteeseen, en pystynyt siihen sillä yhdistelmänä oma tokkuraisuus, kivut ja turhautuneisuus olivat yksinkertaisesti liikaa. Koitti aurinkoinen aamu, jolloin sain vietyä itseni matolle ja tehtyä meditaatioharjoituksen ulkona ja se hetki havahdutti sekä ravisteli minua. Ravisteli ihan kunnolla ja lopulta istuin omalla pihalla omalla joogamatolla vedet silmistä valuen ja tunteet laukkasivat ristin ja rastiin. Ymmärsin syyni tunnekuohuun ja silloin avasin oven tapahtumiin, jotka sitä tunnetta olivat synnyttäneet ja kasanneet..minulla oli asioita, joita ajattelin käsitelleeni riittävästi mutta todellisuudessa olin jättänyt käsittelyn kesken ja asiat nousivat eteeni uudelleen.

Olin vuosi sitten keväällä elämäni kunnossa ja muistan kuinka innokkaana ramppasin Rovaniemen Kunnon Paikassa ja WellnessLoungella ja valmistauduin muun muassa kesällä järjestettävään Arctic Challenge-kisaan. Olin super innoissani hyvästä fyysisestä kunnosta ja siitä uudenlaisesta mielenmaailmasta, jonka olin löytänyt rakentaessani omanlaistani ja näköistäni elämää. Elämä oli mallillaan ja mie olin hyvinvoiva, täynnä intoa ja motivaatiota, janosin haasteita ja olin todellakin onnellinen koska tunsin kehoni ja mieleni vahvemmiksi kuin koskaan aiemmin. Arctic Challenge oli suurin haaste, johon lähdin mukaan siihen mennessä ja se veti yhteen omat treenit ja tavoitteet ja mie todistin itselleni pystyväni huikeisiin suorituksiin. Kerroinko jo kuinka onnellinen olin? (Tähän sopisi silmänisku, naurunaama ja liuta sydämiä, jos niitä käyttäisin blogissa.)

kuvitus3

Ihminen kestää valtavasti ja saa sisuakin haastavista tilanteista ja haasteet voivat puskea niin positiivisen kuin negatiivisen paineen alla meitä eteenpäin jonkin aikaa, hetkellisesti. Vastoinkäymiset kasvattavat ja usein vaikuttavat omaan asenteeseen ja arvomaailmaan. Aiemmin isoilta tuntuneet asiat voivat tuntua jopa merkityksettömiltä jälkeenpäin ajateltuna tai muutosten keskellä eläminen voi sekoittaa pakkaa saaden arvomaailman palaset liikkeelle synnyttäen aivan uudenlaisen lopputuloksen. 

Kesän 2016 lopulla alkoi sellainen rumba, joka vaikutti fyysiseen terveyteen ja sitä kautta henkiseen hyvinvointiin. Mie olen kertonut somessa sisäilmasairastelustani, joka alkoi viime syksynä. Vuosikausia näkymättömänä ja hallinnassa pysytellyt astma alkoi oireilla ja sen myötä ilmeni moninaista oireilua kuten iho-oireita, ja ne lopulta veivät minulta työkyvyn. Astmani ei ole voinut kymmeneen vuoteen niin huonosti ja iho-oireet olivat aivan uusi tuttavuus, aivan kuin kasvoilleni olisi annettu sähköiskuja, tuntui kuin raippa olisi sivallellut kasvojen ihoa ja iho oli lopulta aivan kosketusarka.  Te, joilla on kokemusta sisäilmasairastelusta varmasti tiedätte miltä se väsymys, päänsärky ja yleinen huonovointisuus ynnä muut oireet tuntuvat. Todella kokonaisvaltaiselta. Syksy ja loppuvuosi 2016 meni hyvin pitkälti tämän tilanteen ohjaamana ja olin hetkittäin aivan musertunut, stressasin sairastumisesta koska hengitystieinfektiot vaikuttivat niin kokonaisvaltaisesti elämään. Olin turhautunut ja surullinen koska en olosuhteiden vuoksi voinutkaan yhtäkkiä elää sitä, jota kutsuin omaksi elämäkseni. Olin saanut nauttia hyvin sujuvista treeneistä, liikunnasta, joogasta ja monista monista asioista, jotka saivat minut syttymään ja syksyllä tulin tilanteeseen, jossa minun oli sopeuduttava. Yksi keino, jolla rohkaisin itseäni sopeutumaan oli se, että  toistelin itselleni tämän olevan vain väliaikaista ja jotain hyvää on tullakseen..ja annoin myös ihan kaikkien tunteiden päästä pintaan. Tukahduttamalla tunteitani olisin ajanut itseni aivan lukkoon.

Mie olen ollut erittäin onnekas päästessäni työskentelemään kotoa käsin saaden näin mahdollisuuden jatkaa työelämässä. Viihdyn nykyisessä työssäni erittäin hyvin, työyhteisö ja esimies ovat täyttä kultaa ja työn sisältö on mielekästä. Kuullessani viime syksynä, että kotoa käsin työskentely on mahdollista, koin tilanteessa positiivisia fiiliksiä ja aloin innolla valmistella omaa kotikonttoria. Kivi vierähti sydämeltäni ja ajattelin sen olleen parhain uutinen loppuvuodelle 2016. Olin saanut osakseni myös epäilyjä ja arvostelua oireista mutta onnekseni sain enemmän tukea ja kannustusta vaikkakin ne epäilyt pääsivät nakertamaan mieltä ja ajoivat minua entistä pahempaan stressitilaan. Se ristiriitaisuuden määrä oli mieletön, olin työkyvytön mutta kotona pystyin hengittelemään ja olemaan ja oli todella haastavaa käsitellä omaa poissaloa työpaikalta, silloin kamppailin todella sen jo aiemmin mainitsemani ”huono työntekijä”-syndrooman kanssa ja hetkittäin soitinkin äidilleni itkuisia puheluita, että miten minun pitäisi tähän sairaslomaan suhtautua. Kaikkinensa käsiteltyäni nyt intensiivisesti näitä menneitä asioita, olen sitä mieltä että viime syksy opetti minulle todella paljon. Ensin olin keväällä sopeutunut aivan uudenlaisiin aikatauluihin ja saatuani arjen rullaamaan mukavasti omalla painollaan minut haastettiin sopeutumaan rajoituksiin mitä kehoni asetti sairastuessaan. En meinannut uskaltaa pysähtyä niiden ajatusten äärelle koska olen pelännyt ja jatkuva uusien tilanteiden eteen nouseminen sai minussa sen selviytymismoodin käynnistymään, jossain kohtaa mie onnistuin nappaamaan kiinni siitä ajatuksesta, että en voi tehdä tilanteessa enempää enkä mie pysty kontrolloimaan tätä tilannetta vaan koitin vain mennä eteenpäin uskoen, että asiat kyllä selviävät – ja niinhän ne tekivätkin, asiat selvisivät. Mie sain ihania oivalluksia syksyn aikana ja samaan aikaan kamppailin itseni kanssa, jotta en olisi tehnyt itse olostani vain entistä kurjempaa. Kannustin itseäni uskomaan siihen, että  pääsen ulos siitä tilanteesta ja koitin nauttia niistä hyvistä hetkistä mitä läheiset ja ystävät mulle tarjosi, jotta mieli ei juoksisi ympyrää niiden asioiden ympärillä mitä olin kykenemätön tekemään. Kirjoitin tuntikaupalla ajatuksiani ja koitin löytää sellaisia asioita päiviini, jotka kannustaisivat mieltä virkeämmäksi.

Vuosi 2016 tuli päätökseen ja me päätettiin porukalla, että tuleva vuosi 2017 tulee olemaan meille hyvä ja uusivuosi otettiin hymyssä suin ja avosylin vastaan. Mie olin huojentunut kun 2016 oli paketissa ja pääsin aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Asiathan olivat paremmin sillä terveyden tilanne alkoi tasoittumaan ja olin saanut säilyttä työpaikkanikin. Alkuvuosi antoi kuitenkin meille turpaan oikein kunnolla ja sairastuimme voimakkaaseen virukseen, joka vei meidät sairaalaan. Olin palannut jälleen terveyden kanssa tilanteeseen, jossa en voinut muuta kuin pysähtyä. Tähän oli tultu jälleen. Viruksen jälkitauti oli sitkeä ja siinä väsymyksen sisällä mie tunsin käyneeni muutoksen läpi itsessäni. Sairaalaan jäi jotakin joka on jäänyt sille tielle eikä ole löytänyt onnekseni enää minua ja se on suorittaja, joka minua ohjasi vuosikaudet. Se kiireessä tekijä, kiireinen, hektinen kalenterintäyttäjä jolla pitää olla monta rautaa tulessa. Tämän asian havannoiminen ja siihen sopeutuminen tuntui luonnolliselta ja huojentavalta, hyvältä sillä silmäni aukenivat mutta eihän nämä tällaiset piirteet kuitenkaan katoa ihmisestä kuin taikasauvan napautuksella, joten asiaa on pitänyt palautella mieleen aina aika ajoin.

kuvitus4

Kuukaudet kuluivat ja kevät osoitti haasteiden jatkuvan, lukemattomia kertoja olen tuntenut kuin olisin ollut oman elämäni sivusta seuraajana. Mitä tapahtuu? Miksi? En ymmärrä? Yksi suurimmista kiputiloista oli se kun koin menettäneeni jälleen elämänhallinnan, rutiinit, terveyden ja hyvinvoinnin. Mutta sieltä noustiin! On ihanaa upota hetkittäin omaan itseensä ja velloa siellä ilman odotuksia. Yllättävät havainnot ja oivallukset värittävät mielenmaailmaa kauniilla tavalla. Tämä kaikki mulle iskostui ajatuksiin ja koin suuria tunteita tunteita keväisellä mökkireissulla ja joogamatollani: välillä purskahtelin itkuun, nauroin kyynelten virratessa ja halasin itseäni. Edellisenä syksynä olin välillä ollut aika rikki koska sairastelu ja sairaslomalla oleminen oli niin uuvuttavaa. Elokuusta marraskuuhun kävin pienissä pätkissä töissä ja olin valtaosan kotona sairaslomalla oireiden vuoksi. Tämä oli niin suuri muutos elämässä koska aktiivinen ja hyvinvoiva elämä lähti raiteiltaan ja mie odottelin tilanteeseen muutosta. Keväällä joogan ja erilaisten harjoitusten parissa viettämäni aika (silloin en vielä meditoinut säännöllisesti) toi minulle jotain, joka hiljalleen täytti sitä kuukausien ”odottelua”. Tunsin pikkuhiljaa tilanteiden tasoittuvan ja oli optimistinen tulevien kuukausien suhteen mutta koin myös eräänlaista levottomuutta koska elämässä oli niin paljon kysymysmerkkejä ja epävarmuutta johtuen kaikista tapahtumista.

Kunto ja vointi palautui keväällä siinä määrin, että pääsin takaisin joogan ja treenien pariin ja haasteena oli silloin hyväksyä se oma sen hetkinen kunto ja jaksaminen jotta omasta tekemisestä olisi voinut ylipäätänsä nauttia. Mie olin niin kauan odottanut että pääsen takaisin menoon mukaan, että sain kuin sainkin keväällä hiljennettyä sen valittavan äänen päässäni ja ja kuinka ihanalta se tuntuikaan! Oman kunnon myöntäminen itselle oli sellainen reality check ja keskittymisharjoitusten avulla mie sain ohjattua mieltäni positiivisempaan suuntaan.  Pikkuhiljaa tunsin kuinka nautin treeneistä sillä omalla tutulla tavallani ja kuinka arvostinkaan niitä hetkiä kun syke kohosi, hiki tuli pintaa, kroppa heräsi eloon ja sain olla yhdessä ihmisten kanssa joita olin kaivannut! Mie rakastan sitä sisuuntumisen tunnetta, sitä kun pienet vastoinkäymiset saavatkin syttymään lannistamisen sijaan. Mieli syttyy, kroppa herää eloon, energiat alkaa virtaamaan ja mieli ikäänkuin puhdistuu kaikesta kuormittavasta, sellaisesta ylimääräisestä jolle siellä ei ole sille sijaa. Mitä syvemmälle pääsin omaan tekemiseeni, sen paremmin mie voin.  Kaiken tämän keskellä me käytiin tyttöjen kanssa haastamassa itsemme Levin Arctic Challenge Winter Editionissa ja mie jälleen sitä oltiin niin onnellista että!! Kroppa ja mieli toimi tiiminä ja mie tunsin ne omakseni, sain uuden kokemuksen tyttöjen kanssa ja koin silloin, että se oli itselleni eräänlainen palkinto. Niitä elämän pieniäsuuria yllätyksiä. Motivaatio ja jano uusiin haasteisiin kasvoi olin ihanan innostunut koska keho ja mieli tuntuivat sopivan sitkeiltä ja sain Leviltä kotiintuomisiksi hyviä viboja.

mie

Mie jatkoin  näiden omien hommieni parissa ja mielikin oli virkeänä – naureskelin ja vitsailin menneille terveyden kanssa sattuneille tilanteille saatuani onnistumisen fiiliksiä. Keväällä mie syvensin omaa joogaamistani, löysin kivat aamujoogarutiinit ja yhtäkkiä huomasin myös meditoimisen löytyneen omakseni. Se on ollut huikeaa, kuinka paljon ihminen pystyykään vapauttamaan itsestään negatiivisuutta, paineita ja ylipäätänsä erilaisia mielen kireystiloja. Mie tunsin saaneeni kiinni niistä peruspilareista ja rakastan sitä tunnetta. Noita aikoja miettiessäni tunteet nousevat uudelleen pintaan, ne ihanat kuplivat energiat. Vietin aikaani kirjojen parissa ja havahduin siihen, josta mainitsin jo tekstin alupäässä, että yksi asia sopeutumisen esteenä itselläni oli ollut se, että mie olin keskittynyt enemmän niihin asioihin, joita en ollut pystynyt tekemään sen sijaan, että olisin voinut viettää aikaani esimerkiksi joogan teoriaan syventyen. Silloin kun rämmin kiukussani syvällä tunteissa kun en voinut tehdä omia harjoituksiani, olisin varmasti tiuskaissut jos minulle olisi tultu ehdottamaan lukemista tekemisen vaihtoehtona koska silloin ne tunteet oli niin voimakkaasti siinä päällä mutta kun fiilikset tasoittuivat niin näin asiat eri tavalla. Eihän se lukeminen millään korvaa tekemistä mutta se on sitä sopeutumista ja niitä valintoja. 

Elämä on ollut melkoinen matka viimeisen puolentoista vuoden aikana ja välillä on tuntunut kuin olisi ollut sellainen heittosäkki, mennyt vain tapahtumien mukana ja ajoittain ollaan oltu enemmän läsnä ja ajoittain enemmän poissaolevina ja pilke silmäkulmassa on välillä loistanut kirkkaana ja välillä häilynyt väsyneen harmaana mutta usko omaan elämään on säilynyt. Sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin ei ole helppoa eikä se usein onnistu vain päättämällä sillä muuttuvat tilanteet voivat herätellä kysymyksiä, ärsytystä, tunteiden juoksua ja turhautumistakin. Mieli on onneksi myös hallittavissa ja ohjattavissa oleva työkalu ja me voidaan kannustaa mieltä sopeutumaan. Oma asenne kaiken tämä taustalla vaikuttaa merkittävästi. Mie olen iloinen koska ensi viikolla ranne leikataan ja tämä tilanne etenee, en ole enää yksin kipujen kanssa eikä minun tarvitse elää epätietoisuudessa aikataulujen kanssa. Mulla tuli hyvä fiilis kun sain nämä ajatukset sopeutumisesta ja erilaisista tilanteista sanoiksi asti ja miettiessäni näitä tapahtumia annan itselleni reippaan taputuksen olkapäälle. On sitä aikamoisen rumban käynyt läpi ja uskoa riittää vielä tulevaankin. Viime aikoina omat fiilikset on olleet aika malttamattomat mutta onhan tässä jo odoteltukkin tilanteesta ulospääsyä hyvä tovi. On sanomattakin selvää, että terveyttä osaa arvostaa ja mieli oppii rauhoittumaan hetkiin paremmin, nauttimaan läsnäolosta erityisesti silloin kun vaikeat asiat eivät meinaa jyrätä voimallaan alleen.

miejaseppo.jpg

Keho ja mieli reagoivat yhdessä suuriin muutoksiin elämässä ja mie haluan kannustaa siihen, että kaikki tunteet päästetään pintaan ja annetaan niiden purkautua. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tuntemuksia koska jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan, yksilönä. Mie olen opetellut tunnistamaan omia tunteitani ja myös näyttämään ja ilmaisemaan niitä kaikessa kirjossaan.  Omaan tyyliini vedän mukaan myös positiivisuuden sillä positiivinen elämänasenne ja suhtautuminen kannustavat meitä sopeutumaan ja näkemään tilanteissa erilaisia puolia. Välillä tuntuu, ettei niitä positiivisia puolia löydy kaivamallakaan mutta usein puhuminen toisen ihmisen kanssa auttaa näkemään kokonaisuuden eri valossa.

 Itselläni on sopeutumisessa näihin kertomiini tilanteisiin auttanut esimerkiksi juurikin tunteiden ilmaisu ja läheisille puhuminen. Mie olen myös huomannut sen omalla kohdallani, että mitä paremmin pidän huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani, se paremmin pystyn sopeutumaan muutoksiin. Kun pidän huolen itsestäni, omasta henkisestä hyvinvoinnistani niin pärjään paljon paremmin kun verrattuna siihen, että en vaalisi omaa hyvinvointiani. Se ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä vaan me kaikki tiedetään ne peruspilarit: säännöllinen syöminen, liikunta, riittävä uni, meditoiminen jne., hyvinvoinnin  takana ovat ne valinnat ja päätökset joita me tehdään päivittäin ja joiden kanssa me eletään ihan arkista elämää. Nämä samat tekijät tukevat myös ihmistä kokonaisuutena ja tässä palaan aiemminkin sanomaani mielen voimaan – se on aika mieletön!

Minkälaisia tilanteita teillä on tullut vastaan, joissa olette joutuneet sopeutumaan yllättäviin muutoksiin?

 

❤ Marru

 

 

 

 

Minnan kynästä: kun Yogafunc -joogamuoto sytytti kipinän

Aurinkoista tiistaiaamua! Tänään Marru Marmelaadi-blogi tarjoilee teille luettavaksi ystäväni Minnan tarinan Yogafuncista.  Olen kertonut sosiaalisessa mediassa, että käteni tilanteen vuoksi en ole pystynyt kirjoittamaan tänne juttuja ja viime aikaisen blogihiljaisuuden myötä olen innoissani kun saan jakaa teille muiden tarinoita ja ajatuksia hyvinvoinnin parista. Monilla on ennakkoluuloja uusia lajeja kohtaan mutta uskaltautuessaan astua askeleen jopa epämukavuusalueelle, voi löytää sellaisen lajin joka sytyttää kipinän sydämessä ja avaa niin sinun mieltäsi kuin kehoasi. Minnan tarina on inspiroiva ja toivonkin tämän herättävän positiivisia ajatuksia ja kannustavan uusien kokemusten pariin. Lukemisen iloa!

Minnan tarina

Virabhadrasana II, soturi 2.

YOGAFUNC on joogatunti joka tehdään musiikin tahdissa, perustuen perinteisiin astanga-joogan tekniikoihin. Se ei ole perinteinen joogatunti, mutta hauska ja tehokas harjoitusmuoto, joka sopii kaikille jotka haluavat tutustua joogan , sukeltamatta syvemmälle peristeisen joogan ideologiaan.
Säännöllisen harjoittelun etuja ovat voima, liikkuvuus, tasapaino ja mielenrauha. Yksi YOGAFUNCin suurimmista arvoista on ilo.
Sanotaankin että ”jos sinulla ei ole hauskaa, teet jotain väärin”. (lähde: www.yogafunc.com)

YOGAFUNCin on kehittänyt Jocke Salokorpi. Laji tunnetaan paremmin Virossa, Italiassa ja nyt myös meillä. Suomeen laji rantautui n. vuosi sitten.
Lähin harjoitusmahdollisuus täältä Rovaniemeltä katsottuna on Ivalossa ja toinen Oulun alapuolella, loput lienee etelässä.

Urdvha Mukha Svanasana, ylöspäin katsova koira.

Heti alkuun täytyy sanoa, että en ole ikinä ollut mikään joogaihminen. Päinvastoin. Lähinnä olen naureskellut tietämättömänä luullen, että kaikki jooga on vain villasukat jalassa hengittelyä. Ja voi, miten väärässä olinkaan.

Mie olen Minna ja asun Rovaniemellä. Olen 40 vuotias keholtani yliliikkuva ja voisi kai kutsua myös kroonisesti kipuilevaksi alaselän valuvikojen vuoksi. Olen alkujaan ratsastaja, sitten salitreenaaja, sitten roller derby tuomari, löysin myös pikkusiskoni kautta ryhmäliikunnat. Ryhmiin tykästyin todella kovasti. Joogaan rakastuin. Mulla ei ole ollut joogaan oikeastaan muuta kosketusta ennen YOGAFUNCa kuin Les Mills BODYBALANCE. Alkuun kävin siinä, koska tiesin sen olevan hyvää kehonhuoltoa, enkä siksi että se pohjautuu joogaan. Tuntien alkuun itseni todella hölmöksi, ohjaaja näytti kyllä upealta sulavine liikkeineen. Itse näin peilistä kömpelön hirven. Ystäväni, fysioterapeuttini Minna Tuisku toi Rovaniemelle YOGAFUNCin ja halusin mennä kokeilemaan, että mitä se on kun se kuulosti olevan jotain erilaista ja hienoa ja hauskaa. Minna on tällä hetkellä Rovaniemen ainoa YOGAFUNC- ohjaaja.

Yllä (Minna Tuisku) Natarajasana eli tanssija, alla Urdvha Mukha Svanasana, ylöspäin katsova koira.

Melko pian oivalsin, että mun ei tarvi osata mitään. Jokainen kerta opettaa uusia asioita ja että mun liikkuvuus on nyt tässä lajissa mulle avuksi! Pystyn tekemään asioita helpommin ja oppimaan paremmin kehoni hallintaa yliliikkuvuudesta huolimatta. Tämän avulla olen myös oppinut kuuntelemaan kehoani paremmin ja löytämään keinoja harjoittaa liikkeitä ja asentoja silloinkin, kun selkäni ei ole parhaimmillaan. Löytämään helpotusta huonoihin ja kivuliaisiin kausiin ja lievittämään kipuja. Edelleen lajivalikoimaani kuuluu ryhmäliikunnat, roller derby ja olenkin huomannut voivani tehdä muuta treeniä paljon tehokkaammin ja vapautuneemmin, koska kivut eivät ole läsnä enää lähellekään niin usein kun ennen. Harrastan muutakin joogaa ja kehonpainoharjoittelua kuin YOGAFUNCia, mutta tässä kohtaa haluan keskittyä vain tähän.

Bakasana eli korppi on haastava tasapainoharjoitus.

YOGAFUNCissa ihanaa on sen vapaus. Ohjaaja antaa kaiken avun tehdä harjoitukset kuten ne on suunniteltu, mutta on täysin oma valinta millä intensiteetillä sen suoritat. Tunti voi olla niin perusharjoitus, kuin todella raskas treeni. Vaihtoehtoja liikkeisiin on useita, eikä tarvitse olla valmiiksi vahva ja liikkuva onnistuakseen. Minna muistaakin joka tunnin alussa kertoa, että me kaikki ollaan kehoiltamme erilaisia, eikä naapuria kannata tuijotella jos oma liike tuntuu loppuvan kesken. Lisäksi jokainen päivä on erilainen, eikä se oma keho toimi aina samalla lailla. On lupa olla itselleen armollinen. Mutta kuitenkin kaikki mahdollisuudet itsensä ylittämiseenkin annetaan.

Chaturanga

On valtavan hienoa huomata, miten kerta kerran jälkeen keho tuntuu oppivan uutta, sekä oma tulkinta omaan kehoon kehittyy. Itseäni viehättää erityisesti seurata kehon muuntautumiskykyä ja elastisuutta pitkin tuntia. Miten alkuun esimerkiksi eteentaivutuksessa otsan ja polven väliin jää runsaasti tilaa ja tunnin lopussa voin rentoutua täysin otsa polviin nojaten. YOGAFUNCin musiikki antaa energiaa ja voimaa. Hengitys rytmitetään musiikkiin ja se tuntuu olevan ainakin minulle helppo tapa opetella liikkeen mukana kulkevaa hengitystä. Ikään kuin kaikki on mietitty valmiiksi ja oma tehtävä on vain yrittää mukautua tähän suunnitelmaan. Musiikki muuttuu teeman mukaan ja keskittyminen on helpompaa kun vain antaa musiikin ja ohjeiden sukeltaa mieleen. Muutamien kertojen jälkeen ei tarvitse katsoa ohjaajaa enää niin usein, kuuntelee vain ohjeita ja liikkeet tuntuvat tulevan jostain syvältä kehon muistista kuin itsestään. Tämä havainto on ollut yksi suurimmista palkinnoista alun kompurointien jälkeen.

Minna avustaa havaitsemaan parhaan mahdollisen asennon mun keholle. Trikonasana, kolmio.

Parivrtta trikonasana, käänteinen kolmio. Tasapainoa voimakkaasti haastava.

Ardha Matsyendrasana, selkärangan kierto istuen.

Ohjelmat vaihtuvat 3 kuukauden välein. Aika on riittävän pitkä oppimiseen, mutta ei kyllästymiseen asti. Ohjelmat ovat hyvin paljon samankaltaisia ja samat teemat toistuvat, mutta joka kerta ohjelma tuntuu raikkaalta ja mielenkiintoiselta. Jokainen harjoitus antaa keholle ja mielelle jotain uutta. Keskittyminen ja maltti paranee ja mieli on tunnin jälkeen rauhallinen ja tyyni.

Mie : Padmasana & Anjali mudra , Minna : Svastikasana & Anjali mudra.(Lotus ja puoli lotus)

(Kuvat: Piritta Pöllänen)

YOGAFUNCia Rovaniemellä pääsee kokeilemaan Minna Tuiskun ohjaamana Kunnon Paikassa keskiviikkoisin klo 19.15 sekä viikosta 28.8 alkaen maanantaisin klo 16.25 sekä keskiviikkoisin klo 19.15. Hostel Cafe Koti kattoterassilla Valtakadulla 19.8 klo 14 ja 2.9 klo 14.

 

Nostaako #powerofpositivity ärsytyksen tunteet ilmaan?

Blogi on ollut kesälaitumella, tämä kirjoitustauko tuli eteen omalla painollaan ja mie olen miettinyt myös omaa matkaani bloggarina. Miksi kirjoitan ja mitä haluan kirjoittaa? Mie olen tässä reilun parin vuoden aikana seuraillut blogin ja bloggaajien maaailmaa ja huomannut erilaisten trendi-ilmiöiden hetkellisiä nosteita. Yleisesti ajatellen nykypäivän ihmistä kiinnostaa silotellun täydellisyyttä hipovan maailman sijaan ihan tavalliset, rosoiset ja realistiset aiheet ja suorapuheisuus on IN. Esille nostetaan arjen tarinoita, jotka avaavat kipupisteet ihmisten arvioitaviksi ja kommentoitaviksi: tarinoiden takana kulkee niin epätoivon kyyneleitä kuin onnellisiakin hetkiä ja tarinat voivat innoittaa tai tukea ihmisiä, jotka ponnistelevat samojen tunteiden ja ajatusten parissa. Omien mielipiteiden esille tuomisessa on aina ne omat puolensa – voit joko saada niille hyväksynnän tai paska osuu tuulettimeen ja somekommentointi räjähtää käsiin. Itse kirjoittajana mietiskelen asioiden monia puolia mutta haluan säilyttää teksteissä sen oman äänen.

Screenshot_20170722-161340.png

Mikä minun ääni on?

Mie tykkään siitä kuinka minua ohjaa nykyisin elämässä tämä kuuluisa #powerofpositivity ja usko elämään. Tämä kuluva vuosi ei ole päästänyt meitä viime vuotta helpommalla mutta jokin siinä viime vuoden raadollisuudessa sai oman positiivisuuden syttymään ja yksinkertaisti asioita ajatuksissa Ja nämä asiat mie olen havainnoinut jälkikäteen.

Positiivisuus herättää lämpimien tunteiden lisäksi myös vastareaktioita. Tunnemaailmat eivät kohtaa juuri sillä hetkellä, omassa elämässä voi vastustaa niin kovasti, että toisten hyvistä fiiliksistä lukeminen alkaa enemmänkin vituttamaan ja muiden ”positiivisuudessa kelluminen” ärsyttää. Onko positiivisella ihmisellä aina asiat hyvin elämässä? Ei. Onko elämä yhtä vaaleanpunaista ruusumerta? Ei. Positiivisuus on minun selkärankaan kiinni kasvanut piirre, joka on ottanut itse oman paikkansa. Lukuisia kertoja minulla olisi ollut mahdollisuus luovuttaa hankalien tilanteiden edessä esimerkiksi terveyden reistaillessa sillä en ole päässyt totuttuun tapaan tekemään asioita, jotka saa minut syttymään.  Ja hei, mie myös olen välillä vellonut siellä hiljaisuuden aallokon mukana välillä löytänyt itseni myös syvemmistä vesistä eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää.  Pidän suorasta puheesta ja siitä, että ajatuksia ilmaistaan ääneen, oma tyylini taitaa tässä asiassa olla sellainen pehmeämpi. Ajatuksenvirran vapaus on siinä, ettei siihen puututa vaan annetaan sen synnyttää tekstin muodossa pieni palanen identiteettiä.

Screenshot_20170723-113309.png

Screenshot_20170723-113251.png

Olen kuluvan vuoden aikana tehnyt täällä blogin puolella itsetutkistelua, avannut haavojani ja pohdiskellut tätä suurinta asiaa: Elämää. Tekstit ovat painottuneet esimerkiksi henkiseen kasvuun, vaikeiden arkipäiväisten asioiden käsittelyyn ja rakkauteen sillä tämä kaikki innostaa minua saaden ajatukset laukkaamaan välillä niin villinä ettei kynäkään meinaa pysyä kädessä. Ja kyllä, mie kirjottelen vanhaan malliin blogitekstejä muistivihkoon, josta ne siirtyy tänne, siinä on taikaa! Avoimet pohdiskelut, herkkyys ja kaikki ne tunteiden sateenkaaret saavat minut aukeamaan. Minulle omien kokemusten ja tunteiden jakaminen on se juttu. Tämä kesäloma on tietyllä tapaa vapauttanut minua ja olen päässyt paikkaan, jossa on hyvä olla. Some on saanut olla totuttua vähäisemmällä huomiolla ja mie olen saanut etäisyyttä, joka on tehnyt hyvää. Sen olen jo huomannut kuinka some ja somesuosio elää osittain myös päivitysten tiheyden mukaan, en ihmettele vaikka ihmiset siihen lipuvat ehken huomaamattaankin siihen imuun mukaan. Mie en tavoittele supersuosittua blogia, jota päivittelen velvollisuudentunteesta enkä koita luoda itsestäni tai elämässäni ”someparempaaversiota”. Minua ei kiinnosta tykkäysten tavoittelu vaan mie haluan kasvaa näiden ajatusten jäi kirjoitusten myötä. Tämän sisäistäminen on ollut todella vapauttavaa!

Screenshot_20170723-115326.png

Tästä ”olensomelomallajailmoitansiitäsomeen” vielä sen verran, että heinäkuun aikana tällaiset päivitykset ovat olleet suosiossa maailmalla, joten miehän olen ollut aivan ajanhermolla (jos käyttäisin hymiöitä blogin puolella niin tässä olisi semmoselle paikka). Muutamaan otteeseen bloggariurani aikana olen mietiskellyt tätä ilmiötä kokonaisuutena erityisesti hetkinä kun olen saanut asiattomia heittariviestejä. Varjopuolet ovat ikäviä mutta rehellisyyden nimissä voin sanoa hyväksyväni sen ettei kaikki blogiani lukemaan eksyvät saa kiinni ajatuksistani tai jokin asenteessani ja ilmaisussani ärsyttää heitä ja se on ihan fine. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, nämä hetket ovat sellaisia, jolloin me voidaan itse valita kuinka asiaan suhtaudutaan. Olen tämän kesän aikana löytänyt itsestäni uuden puolen, sellaisen joka vahvistaa minuuttani..oman käytökseni taustalla on vuosikausia vaikuttanut miellyttämisen tarve, joka kumpuaa alkujaan riittämättömyyden tunteista ja olenkin suunnannut ajatuksiani itseni miellyttämiseen sen sijaan, että koitan olla jotain muuta kuin mitä olen muiden ihmisten vuoksi. Mie haluan elää ja olla tämä kehittyvä ja kasvava ihminen ja mielellään yksinkertaisessa maailmassa jossa suorittaminen ei ole identiteetin määrittäjä.

Takimmaisena ajatuksena tämän tekstin syntymiselle on, että mie haluan kannustaa Just Sinua olemaan se kuka olet ja kannustaa tunteiden ilmaisuun ilman filttereitä. Sie olet tärkein, ei tämä elämä ole kilpailu mielipiteiden suosiosta. Kun uskallat olla oma itsesi, saat varmasti elämältä ja ihmisiltä enemmän ja ihmiset tunnistaa aitouden. Ilmaise itseäsi vapaasti ja jos se nostaa ilmaan vastareaktioita niin silloin olet jonkin asian ytimessä. Luonnollisesti ihminen haluaa olla pidetty mutta ei anneta kenenkään muun ohjata sitä omaa laivaa.

Screenshot_20170723-113449.png

Näillä ajatuksilla terveisiä järven rannalta 🌞