Fyysistä hyvinvointia mielen kannustamana ja henkistä hyvinvointia liikkeellä?

KEHO JA MIELI OVAT TIIVIS PAKETTI Fyysiseen hyvinvointiin vaikuttaa oma mieli: asenteet, arvot, opitut tavat ja tavoitteet. Me luodaan mielessä elinympäristö omille sisäisille ja kehon tarpeille ja mieli on meille kuin peili, jonka kautta tunnemme kuinka voimme. Henkiseen hyvinvointiin vaikuttaa monien seikkojen lisäksi se kuinka me saadaan liikuttaa meidän fyysistä kehoa ja usein treenin tai…

Lue lisää

• Practise the pause •

YINJOOGA Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä Instagrammiin ja päädyin lopulta kirjainmerkkien loppumisen vuoksi siirtymään tänne blogin puolelle. Kuluvan viikon torstaina oli ensimmäinen yinjoogatunti rovaniemeläisellä Walltraining Centeri’llä ja palasimme tuttujen ja uusien kasvojen kanssa joogamatolle Seija Koskelan ohjauksessa. Ilmassa oli jotain tuttua ja samaan aikaan uudenlaista fiilistä – uusi ja vanha kohtasivat luoden yhdessä jotain uutta. Salissa oli kotoisa, rauhallinen…

Lue lisää

Mikä saa minut liikkeelle?

OMA LAJI, OMA SALI Kysymys, jonka parissa ihmiset viettävät varmasti joskus aikaa pohtiessaan esimerkiksi omaa motivaatiota liikkumisen ja hyvinvoinnin parissa. Omat motivaatiotekijät ovat muuttuneet tässä vuosien varrella ja mielestäni tämä muutos on ollut minulle sellaista luonnollista kehitystä: aluksi sain intoa kehon ulkoisista treenin ja ruokavalion tuottamista tuloksista ja energisen fiiliksen lisäätymisestä arjessa. Kokeilin ensimmäistä kertaa…

Lue lisää

WALL IS BACK! WallTraining Center on avannut ovensa Rovaniemellä

WALLTRAINING CENTER, ROVANIEMI Kuten osa on jo varmaan someuutisoinnissa nähnytkin, walltraining ja airjoogatunnit ovat palanneet Rovaniemelle! WallTraining Center (ent. WellnessLounge Oy) löytyy Rovaniemeltä Easy Fitin (Lampelankatu 23)  tiloista ja sali on auki to-su päivät. Tuntivalikoimista löytyy tällä hetkellä Walltraining, WallYoga, AirTraining ja Airyoga ja yinjooga-tunnit (klikkaamalla tunnin päältä pääset suoraan WallTraining Centerin varauskalenteriin). Varauskalenterista löydät tarkemmat tuntikuvaukset ja WallTraining ja…

Lue lisää

Annan kynästä: miksi, missä ja miten jooga vei sydämeni mukanaan

ANNAN TARINA Tänään minulla on ilo tarjoilla teille luettavaksi vierailevan kirjoittajan, oululaisen Anna Ruostepuron tarina joogan parissa. Tapasimme Annan kanssa ensimmäisen kerran toukokuussa Oulussa järjestetyssä Nää oot ihana- joogaretriitissä ja meidän kemiat kohtasi heti. Anna on inspiroiva esimerkki elämänmakuisella ja positiivisella asenteellaan, mukavia lukuhetkiä. Kun matto rullataan auki, perhe tietää, ettei äitiä saa häiritä. Eli…

Lue lisää

Pancha Klesha-retriitti

 UUSIEN KOKEMUSTEN ÄÄRELLÄ Osallistuin toissa viikonloppuna Oulussa järjestettyyn Pancha Klesha-retriittiin. Retriitin ohjasi Villa Mandalan Mia Jokiniva, järjestäjänä toimi Pop Up Yoga Oulu ja paikkana Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Teknopalatsi. Innoissani oletin ennen retriittiä, että tulen varmaan jakamaan tasaisesti tunnelmia someen viikonloppuna mutta toisin kävi..yllätin itseni vetäytymällä hiljaisuuteen ja olen mutustellut vähän joogafilosofian maailmaa peilaten viikonlopun antia omaan…

Lue lisää

Pää pyörällä – joogapyörä osana treeniä ja joogaa

Kerroin jokin aika sitten aloittamastani yhteistyöstä Lumi Yoga Wheelin kanssa, pääset lukemaan edellisen tästä Yhteistyössä Lumi Yoga Wheel-kirjoituksen. Tänään näytän muutamia omia lemppariliikkeitäni. Joogapyörä on oiva treenikaveri kaikessa monipuolisuudessaan. Kehonpainolla tehtävät ylä-ja keskikropan treenit kehittävät myös tasapainoa pyörän päällä ja tuo oman kivan epästabiilin lisänsä tekemiseen. Kehonpainolla tehtävien voima-ja kestävyysharjoitusten lisäksi voit hoitaa kehoasi pyörän avulla. Restoratiiviset rullailut…

Lue lisää

Tunnetilojen kohtaamisesta (tunnelukko)

MINUSTA TUNTUU.. Tänään olen täällä blogissa tunteiden ja tunnelukkojen pyörteissä. Minua kiinnostaa valtavasti tunteet, tunteiden vaikutus kehoon ja mieleen, syyt/tekijät tunteiden takana sekä kaikista haastavin: omien tunteiden kohtaaminen (ja se missä olen ollut ekspertti) pakoonjuoksu. Mie olen kuluvan vuoden aikana selkeästi havainnut kehitystä omien tunnetilojeni kohtaamisessa ja tänään on avoimet tunteet pinnassa – se tuntuu…

Lue lisää

Yhteistyössä Lumi Yoga Wheel

JOOGAPYÖRÄN LUMOISSA Olen todella iloinen ja innoissani Lumi Yoga Wheel:in kanssa alkaneesta yhteistyöstä. Tutustuin toissakesänä joogapyörään ja olen tehnyt vaihtelevasti sillä harjoituksia. Viimeisen puolenvuoden aikana se on ollut erityisen paljon mukana joogaharjoituksissani ja olen saanut lisää varmuutta sekä rohkeutta sen kanssa liikkumiseen. Kehon liikkuvuuden lisääntyminen ja esimerksi tasapainon kehittyminen ovat mainioita motivaation kasvattajia ja kannustavat…

Lue lisää

Kreetan kynästä: Oma polkuni joogan syvimpään olemukseen

HELTEINEN HEINÄKUU Terveisiä Kainuun kauniista maisemista! Suomen maa näytti parastaan kun kävimme lomareissulla etelässä mutta helteet ajoivat meidät takaisin mökille ja järven rannalle. Olen tutustunut somen kautta kuluneena keväänä ja kuluvana kesänä uusiin ihmisiin ja erityisesti jooga on ollut sellainen yhdistävä tekijä. Minusta on todella mukavaa vaihtaa ajatuksia, jakaa kokemuksia, onnistumisia ja ylipäätään olla tekemissä…

Lue lisää