#kehoneutraali

Ajatuksia kehonkuvasta

Näin Instagramissa valmentaja Kukka Laakson päivityksen, jossa hän kommentoi Endorfiinikoukussa-blogia kirjoittavan Elina Hovisen Voiko kukaan olla 100% kehopositiivinen? -tekstiin liittyen, aiheena ulkonäkö ja kehopositiivisuus/negatiivisuus. Kukka ja Elina käsittelivät mielestäni hyvässä hengessä ja suorapuheisesti ulkonäköön liittyviä asioita ja ylipäätään suhtautumista omaan kehoon ja tänään mie kerron omia ja ystävän kanssa pohdittuja ajatuksia aiheesta. Täältä vahva lukusuositus Kukan ja Elinan blogiin, pidän heidän molempien suorasukaisesta tyylistä.

Ulkonäkö ja kehonkuva aiheet saavat yleisesti paljon keskustelua aikaiseksi ja jakavat mielipiteitä. Minun vastaus Elinan blogin otsikkoon on, että mie en ole 100% kehopositiivinen vaikka pyrinkin siihen, että hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Ja itseasiassa se on jollain tapaa huojentavaa ettei minun tarvitse olla 100% jotain. Muutoinkin pidän elämässä enemmän asenteissa välimalleista kuin kärjistyksistä. Minun on myös pitänyt kokemusten kautta opetella, että joskus sen 120% sijaan 70% on juurikin riittävä. Välillä peilistä katsoo jotenkin väärän näköinen ihminen ja mutta mie en tartu niihin ajatuksiin pitkäksi aikaa. Ne on ihan pikkujuttuja, jotka ärsyttävät ja useimmiten saan annettua niiden ajatusten vaan tulla ja mennä.

Ohjaavin ajatukseni aiheessa komppaa Kukka Laaksoa: tarvitseeko meidän ylipäätään suhtautua jotenkin koko ajan johonkin asiaan ja tässä tapauksessa omaan kehoomme? On vaatinut töitä oman mielen parissa, että olen saanut sisäistettyä sen kantavan ajatuksen, että en ole kehoni kanssa yhtään hassumpi tapaus ja sisäistänyt sen, että saan hyväksyä itseni ja jopa olla tyytyväinen itseeni. Ja vastaavasti voin olla vain eikä minun ylipäätään tarvitse olla koko aikaa jotain mieltä jostakin, liittyi se sitten omaan kehooni tai yleisesti elämään. Sekin on nimittäin tuttua, että olen nostanut sen mukaan rimaa mitä korkeammalle olen päässyt enkä noissa tilanteissa ole osannut antaa itseni olla tyytyväinen. Epävarmuus, oman itseni sekä osaamiseni kyseenalaistaminen ovat olleet jo nuoruudessa omaksuttuja asenteita, joka ovat kulkeneet matkassa aina aikuisiälle asti.

1

#kehoneutraali kuulostaa hyvältä, sen rinnalla, että kannustetaan rakastamaan tai ainakin hyväksymään se oma kroppa.

#kehoneutraali #kehopositiivinen #kehokriittinen

Pohdimme yhdessä ystäväni Millan kanssa aihetta, meillä on hyviä keskusteluita, joissa asioita ja tilanteita väritellään huumorilla, itseironialla ja huonoilla vitseillä. Aloitetaan siitä, että opitut asenteet itseään kohtaan voivat kulkea vuosikymmenten takaa mukana, joten eihän niitä tuosta noin vaan päättämällä muuteta koska ne ovat siellä selkärangassa. Me emme usko taikatemppuihin eikä kehokriittisestä asenteesta pääse yhdellä askeleella suoraan neutraaliin saatika positiiviseen asenteeseen mutta kuten elämässä yleensäkin, ihminen omaksuu uutta ja oppii. Helppoa se ei ole sillä tässäkin on kyse laajasta aiheesta mutta uusien asioiden ja asenteiden omaksuminen on kuitenkin mahdollista.

Tiivistettynä: hyvinä päivinä tykätään siitä mitä nähdään peilistä = #kehopositiivinen ja huonoina päivinä ollaan tyytymättömiä kehoon = #kehokriittinen/negatiivinen. Näiden kahden ääripään suhtautumisen välimaastoon sijoittuu näkökulma ja tunnetila = kehoneutraali. Voisiko neutraalimpi suhtautuminen antaa niinä päivinä jolloin peilikuva todella irvistää, totaalisen epäonnistumisen tunteiden tilalle jotain? Voisiko omia ajatuksia ohjata ihan muualle tai oppisimmeko me vaan olemaan tarttumatta niihin?  Toiset suhtautuvat neutraalisti tai ainakin neutraalimmin kehoonsa, siinä missä toisilla suhtautuminen on kehokeskeistä. Ulkonäkökeskeisyys kuitenkin vallitsee vahvasti tänä päivänä ja tätä neutraalimpaa asennetta voisi miettiä mahdollisuutena hellittää hieman. Kuinka sie käyttäydyt sellaisina hetkinä kun peilikuva ei miellytä ja mitä teet käytännössä?

Molemmat mietiskelimme omien kokemustemme perusteella, että turhautuminen ja pettymys peilikuvaa kohtaan, eli kriittinen tai negatiivinen ajattelu voi olla kuitenkin myös sinällänsä positiivinen kimmoke tai kimmoke ylipäätään sille, että ajatukset heräävät tarkastelemaan omaa hyvinvointiaan. Kimmokkeena sille, että itsensä saa liikkumaan tai kiinnostus vaikkapa ruokavaliota kohtaan herää. Tällöin sieltä kriittisyydestä voidaan alkaa ottamaan askeleita kohti hetkittäin neutraalimpaa tai positiivisempaa ajattelua. Oma ”heräämiseni” tapahtui näin kolmisen vuotta sitten. Peilikuvasta tai valokuvasta havahtuminen voi olla hyvä jos motivaation saa käännettyä niin, että haluaa oikeasti parantaa omaa oloaan ja alkaa tehdä pieniä muutoksia joilla sitä parempaa oloa lähtee hakemaan. Ehkä siinäkin tarvitsee jo jonkinlaista hmm… kehoneutraaliutta? Jotta sen tilanteen hyväksyy siinä alussa, ”no, nyt olen tällainen ja en halua enää olla joten miten tätä saisi muutettua”.

Tarkennuksena tähän vaikkakin ehkä hieman tämän punaisen langan eli kehoneutraali ajatuksen sivuhaaroille mennäänkin niin ulkoiset tekijät eivät usein olekaan se ainoa syy ylipäätään motivaation herättämiseen vaan esimerkiksi terveydelliset syyt, ihan vain se oma vetämätön ja harmaa fiilis voi viedä eteenpäin ja sen oman mielekkään urheilulajin löytäminen kannustaa. Liikunnan tuoma fiilis voi saada motivaation syttymään. (Tämän syvemmälle en mene tänään aiheena motivaatio, sen herättely yms. sillä voisi kirjoittaa ihan oman tekstinsä, jossa voisi pohtia millä keinoin sitä saisi heräteltyä ja ylläpidettyä kun on jo kokeillut salit, jumpat, joogat ja juoksulenkit mutta intoa riittää pariksi viikoksi ja sen jälkeen palataan lähtöruutuun.)

Mulla käy usein siten, että koen esimerkiksi joogan parissa tai juoksulenkeillä onnistumisen iloa jonka jälkeen peilistä tervehtii taas omaa silmää miellyttävämpi tapaus ja vastapainoksi käyn välillä kylpemässä siellä turhautumisen tunnetiloissa. Millan kanssa nousi esille se, että ei tarvita kuin yksi muistuttava tekijä siitä mihin kaikkeen kroppa ei pysty ja fiilikset laskee sinne pohjamutaan. Eli vaikka omaan kehonsa ulkonäköön suhtautuisikin neutraalimmin niin oman kehon toiminnallisuus voi nostaa tyytymättömiä tunteita pintaan ja kriittisyyskertoimet kasvaa. Mielialat ja näkemys omasta sen hetkisestä kropasta kulkevat jokseenkin käsi kädessä eli ei #kehoneutraalisuus mikään yksioikoinen reitti onneen ja sisäiseen rauhaan ole.

4

Itse olen kuljettanut omalla matkallani uusien asenteiden oppimisessa Optimal Performance Centeriä pyörittävien Kaisa ja Joni Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti-valmennuksen oppeja ja olen ammentanut siitä valtavasti itselleni ajatusmalleja, joiden omaksuminen on tuntunut samaan aikaan luonnolliselta ja itsetutkistelu on vahvistunut. Olen oppinut määrittämään esimerkiksi oman hyvinvoinnin minimin tekijät ja omaksunut sen ajatuksen, että välillä on todellakin riittävästi kun valitsen sen pikkuisen paremman vaihtoehdon sen sijaan, että vaikkapa tuskailisin syömisen  tuntuvan liian vaikealta kaikkine ”ton-ton”-rajoituksineen.

Yhdessä somessa vastaantulleessa valmennuksessa luvattiin aikoinaan, että esimerkiksi 8 viikon aikana omakuva muuttuu negatiivisesta positiiviseksi. Tämä jäi mieleen sillä onhan tämä aika suuri lupaus. Siinä on hyvät puolet, että tsempataan ja herätellään ajatuksia positiiviseen asenteeseen ja kannustetaan hyväksymään oma keho kaikkine virheinensä jotka omat silmät näkevät. Ja sekin on kaunis ajatus kun kehotetaan, virheiden sijaan keskittymään siihen omaan kauneuteen. Se on kuitenkin helpommin kirjoitettu kuin tehty sillä usein juurikin se omakuva on kriittisimmän tarkastelun kohde.

Kehopositiivisuus on hienoa asia sillä ei ole itsestäänselvyys, että arvostaa itseään ja kehoaan. Tunnen harvoja ihmisiä, jotka ovat viikon jokainen päivä omaan ulkonäköönsä tyytyväisiä ja sitä Elinankin kirjoitus muun muassa pohtii: onko kukaan olla 100% kehoposiitivinen joka päivä? Tunnen ihmisiä, jotka määrittävät itsensä voimakkaasti ulkonäön ja kropan kautta ja ihmisiä, joilla suhtautuminen omaan kehoon on todellakin neutraalimpi ja molemmat tyypit pitävät huolta ulkonäöstään ja henkisestä sekä fyysisestä hyvinvoinnista. Tyytyväisyys ja rakkaus omaa kehoa kohtaan ei kumoa ihmisen henkistä puolta ja kiinnostusta henkiseen kasvuun. Yleisesti puhutaan siitä, että fokus syventyy myös sinne henkiselle puolelle, henkiseen hyvinvointiin ja siihen miltä meistä tuntuu, sen lisäksi kun miltä me näytämme ja se on hyvä asia.

Uskallan väittää, että meillä jokaisella on kuitenkin jonkinlainen mielipide omasta ulkonäöstä ja kropasta huolimatta siitä kuinka voimakkaasti tai neutraalisti suhtautuu. Kun itseään tarkastellaan kriittisin silmin ja nähdään enemmän virheitä ja korjattavaa kehossa, on omasta kehostaan tai ulkonäöstään hankalaa tykätä ja enemmänkin kuulee kommentointia siitä kuinka omaan kehoon ollaan tyytymättömiä. Tähän kohtaan haluan sanoa, että olen iloinen heidän puolestaan jotka ovat täysin sinut oman kehonsa kanssa ja se on hienoa kun sitä ilosanomaa jaetaan eteenpäin mutta miten ne loput, joilla fiilikset vaihtelee?

8.jpg

  Hyvinvoiva keho voi tarkoittaa hyvinvoivaa mieltä jossa kuitenkin on myös tilaa kipuilulle. Komppaan Kukkaa siinä, että minunkin mielestä on ihan hyvä viettää sellaisia kehoneutraaleja päiviä. Erityisesti naisilla vaikuttaa esimerkiksi hormonitoiminta siihen kuinka paljon vatsa pömpöttää ja kuten tiedossa on, keho voi näyttää todellakin eriltä niin päivän mittaan kuin kuukautiskierron aikana. Minusta on vapauttavaa antaa kehollekkin vapaata välillä, keho saa olla oma itsensä ja mie saan olla vain. Jokaisessa hetkessä ei tarvitse olla jotain erityistä, jokaisesta hetkestä ei tarvitse erikseen hakea taikaa. Itse saan lisää intoa ja motivaatiota ihmisten kehityksestä mutta havahduin tämän myötä miettimään, että ainakin itselleni sopii se kun olen pehmentänyt omaa näkemystä koko tätä ulkonäkökuplaa kohtaan ja saanut vapauttakin sen myötä, että ylipäätään välillä asiat ja ajatukset vain tulevat ja menevät.

Millaisia ajatuksia #kehoneutraali sinussa herättää?

 ☀️ Marru

%d bloggers like this: