Arctic Superfoodin EV√ĄS-patukat ūüĆĪ + TUOTEARVONTA LUKIJOILLE!

KIITOS!

Ihan alkuun mie haluan kiittää teitä lukijoita! Blogia kohtaan osoitettu kiinnostus  ja viimeaikaiset kannustavat kommentit blogin jutuista sisältöineen ovat saaneet minun suupielet nousemaan kohti korvia. Juttujen aiheet syntyvät hyvin pitkälti omien kokemusteni ja ihmisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta ja erityisesti tämä vuorovaikutuksellisuus saa minut jatkamaan kirjoittamista. Mie olen saanut mielettömät inspiraatiot niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa käymistäni keskusteluista ja näitä yhdessä syntyneitä ajatuksia ja pohdintoja on mukavaa jakaa eteenpäin. Mie olen itse saanut viimeisen reilun vuoden aikana tukea ja inspiraatiota elämäntapamuutosten matkalle myös lukemalla muiden blogeja ja ajatuksena mulla on ollut että mie haluan itse laittaa hyvän kiertämään. Tästä syystä minun sydäntä lämmitti erityisesti alkuviikosta kuulemani erään naisen kommentit, hän oli saanut kipinän blogista uudenlaisten elämäntapojen äärelle ja vahvistusta omille ajatuksilleen kirjoituksista.

KUKAT2

ARCTIC SUPERFOODS – PALA PUHDASTA POHJOISTA LUONTOA

P√§iv√§n aihe vie lukijat lappilaisten uutuustuotteiden luo! Onko Arctic Superfood teille viel√§ tuttu? Mie kerron teille t√§m√§n uuden yrityksen taustaa:¬†Arctic Superfoods toimii Levill√§ ja valmistaa EV√ĄS-patukoita, jotka sopivat mit√§ erilaisimpiin tilanteisiin,¬†esimerkiksi v√§lipalaksi, herkkuhetkiin tai vaikkapa treenin oheen.¬†Arctic Superfoodsin takana on makumestari Jari Kurtti, h√§n¬†aloitti tuotekehittelyn kotonaan syksyll√§ 2015 ja lopputuloksena syntyi n√§m√§ herkulliset EV√ĄS-patukat. Jari panostaa ty√∂skentelyss√§√§n ja tuotteissaan laatuun sek√§ kotimaisiin ja erityisesti lappilaisiin, huolella valittuihin raaka-aineisiin. EV√ĄS-patukoissa¬†yhdistyy puhtaan luonnon tarjoamien sek√§¬†paikallisten¬†tuottajien¬†kasvattamien raaka-aineiden hy√∂dynt√§minen ja makuyhdistelmien luominen, jossa niiden parhaat puolet p√§√§see esiin. Paikallisten yritysten v√§linen yhteisty√∂ takaa¬†raaka-aineiden alkuper√§n. Nyt on tarjolla parempia ev√§it√§, jotka ovat my√∂s¬†lis√§aineettomia, gluteenittomia ja maidottomia eik√§ niiss√§ ole¬†lis√§tty√§ sokeria! Kuinka hienoa?!

evasherkut2

Postin tuoma paketti piristi minun p√§iv√§√§ kun sielt√§ paljastui EV√ĄS-patukka maistiaiset. (Kaupoissa 15.8.2016 alkaen) Mie aloitin pehmeimm√§ll√§ mustikka-koivunlehti makuvaihtoehdolla¬†ja yll√§tyin iloisesti kun saatoin todeta ett√§ jokainen suupala on makua t√§ynn√§! Mustikka maistuu oikealta marjalta eik√§ keinotekoisista aromeista ole tietoakaan. T√§m√§ sopii hyvin v√§lipalaksi ja herkkuhetkiin vaikka kahvin tai teenkin kera. Koivunlehti tuo oman miellytt√§v√§n mutta miedon maun mustikan kaveriksi ja hunaja viimeistelee kokonaisuuden makeudellaan. T√§t√§ voi suositella my√∂s lapsille! Seuraavaksi oli vuorossa tyrni & kuusenkerkk√§. Mie tykk√§√§n tyrnin napakasta ja pirte√§st√§ mausta sek√§ sen korkeista vitamiinipitoisuuksista ja suosinkin sit√§ esimerkiksi smoothieissa. Tyrni & kuusenkerkk√§ EV√ĄS-patukka l√§hti mukaan Ounasvaaralle ja se oli omiaan nimenomaan treenin oheen, todella hyv√§! V√§lipala kulkee helposti mukana ja antaa lis√§√§ virtaa omaan suoritukseen, se oli omiaan kuumalla kelill√§. Maku on sen verran napakka ett√§ se her√§ttelee ja t√§ss√§kin oikeat, luonnolliset maut hypp√§√§v√§t esiin jokaisella puraisulla j√§tt√§en miellytt√§v√§n j√§lkimaun. Kolmas, eli puolukka, karpalo & nokkonen on varsin kirpe√§ kombo! Marjat sopivat hyvin yhteen ja nokkonen maistuu miedosti taustalla. T√§m√§ sopii hyvin v√§lipalaksi ja¬†ev√§√§ksi vaikka marjaretkelle tai vaellukselle.

maistiaiset

Makuvaihtoehtoina on lempe√§ mustikka & koivunlehti, pirte√§ puolukka, karpalo & nokkonen sek√§ minun lemppari kirpe√§ tyrni & kuusenkerkk√§. Patukan pohja valmistetaan kotimaisista laadukkaista raaka-aineista porkkanasta, pellavasta ja puhtaasta kaurasta ja makeuden tuo hunaja. Jokaisessa EV√ĄS-patukassa on se oma koukkunsa ja se syntyy n√§iden marjojen, juuresten ja villiyrttien yhteen johdattelusta.

tyrnikuusenkerkkä2

mustikkakoivunlehti

puolukkakarpalonokkonen

Arctic Superfoods ja EV√ĄS-patukat olivat menossa mukana my√∂s Arctic Challenge 2016-tapahtumassa

TUOTEARVONTA LUKIJOILLE!

Nyt sullakin on mahdollisuus p√§√§st√§ testailemaan Arctic Superfoodsin¬†herkullisia EV√ĄS-patukoita osallistumalla lukijoille j√§rjestettyyn tuotearvontaan! Tarjolla on siis maistiaisia sill√§ tuotteet saapuvat kauppojen hyllyille 15.8.2016. How cool is this!! Tuotepaketti sis√§lt√§√§¬†3kpl jokaista makua ja makuvaihtoehdothan ovat (kertauksen vuoksi) lempe√§¬†mustikka & koivunlehti, pirte√§ puolukka, karpalo & nokkonen sek√§ kirpe√§ tyrni & kuusenkerkk√§.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla t√§m√§n blogikirjoituksen alle¬†maanantaihin¬†8.8.2016 klo 20 menness√§.¬†Kerro kommentissa mink√§/mitk√§ EV√ĄS-patukoiden¬†kolmesta makuvaihtoehdosta sie valitsisit?¬†Tuotepaketti arvotaan kaikkien kommentin j√§tt√§neiden kesken tiistaina¬†9.8.2016.

Ilmoitan arvonnan voittajan täällä blogissa ja Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia-facebooksivulla. Tuotepaketin toimitustavasta sovitaan hlökohtaisesti arvonnan voittajan kanssa.

¬†ūüĆĪ Arctic Superfood ūüĆĪ Facebookissa¬†ja Instagramissa

Onnea arvontaan!

kolme2

#purenatureisall

P.S.

Oletko jo kuullut la 13.8.2016 Rovaniemellä Liikuntakeskus Kunnon Paikassa järjestettävästä treenitapahtumasta? Nyt sulla on mahdollisuus päästä treenaamaan mm. Arctic Challengen takana töitä paiskivan PT Peipon johdolla Kunnon Paikkaan, siistiä! Ideana on hikoilla porukalla toiminnallisen, kehonpainolla tehtävien treenien parissa. Tervetuloa mukaan, sulta ei vaadita huippukuntoa vaan treenit ovat kaikille avoimet ja ilmaiset! Paikkoja on rajoitetusti, joten ole nopea!

LUE LIS√Ą√Ą:

Treenit Powered By Arctic Superfoods

62 vastausta artikkeliin “Arctic Superfoodin EV√ĄS-patukat ūüĆĪ + TUOTEARVONTA LUKIJOILLE!”

  1. Min√§ haluan maistaa Tyrni&Kuusenkerkk√§ patukkaa, on sen verran erikoinen yhdistelm√§ , ett√§ makuhermoja jo kutisee ūüôā

    Tykkää

  2. Ottaisin kaikki maut ensin testiin, jotta tiet√§√§ varmasti sen j√§lkeen oman lempi suosikin jota ostaa jatkossa ūüėč

    Tykkää

  3. Hyvältä vaikuttaa, eli mustikka lienee tuttu ja turvallinen, mutta eiköhän noita kaikkia ole hyvä koemaistaa:)

    Tykkää

  4. Ei ole vielä tuttuja, varmasti hyviä! Kannatan yleensäkin kotimaisia yrittäjiä

    Tykkää

  5. Kirpeä tyrni & kuusenkerkkä!
    Rakastan kuusenkerkk√§ karamelleja ja tyrni on suosikkimarjani joten n√§iden yhdistelm√§ kuulostaa eritt√§in houkuttelevalta ūüėÄ

    Tykkää

  6. Oi,kaikki kuulostaa hyvilt√§! Ensimm√§isen√§ maistaisin kyll√§ tuota punaista ūüôā

    Tykkää

  7. Puolkka, karpalo, nokkonen…hienoa, et olemme saaneet lappilaisen tuotteetn!

    Tykkää

  8. Kuusenkerkkä ja tyrni kuullostaa äkkiseltään mielenkiintoiselta, myös muut maut ovat varmasti kokeilemisen arvoisia.

    Tykkää

  9. Tyrni-kuusenkerkk√§. ūüėĆ Kaikki kyll√§ houkuttelee ja maistuu varmasti.

    Tykkää

  10. Kaikkia olisi hyvä testata ja testaankinn mut voisin nyt jo onni suo niin tyrni kuusenkerkkää

    Tykkää

  11. Maistaisin kyllä mielläni kaikkia! Ehkä suosikkini olisi tuo mustikka-koivunlehti, niin ihanan kotoisan suomalaisen kuuloinen.

    Tykkää

  12. Voi vitsit, miten kiehtovia makuyhdistelmiä! Pakko päästä testaamaan, heti kun ilmestyvät kauppoihin. Ekana haluaisin testata yhdistelmää puolukka, karpalo & nokkonen, mutta tuo kuusenkerkkä on myös hyvin kiintoisa. Mielenkiintoinen brändi, kiva kun kerroit!

    Tykkää

  13. Mustikka & Koivunlehti kuulostaa hyv√§lt√§ ūüôā Mielell√§ni kyll√§ maistaisin muitakin makuja, vaikea ennustaa mik√§ kiinnostavista mauista nousisi suosikiksi.

    Tykkää

  14. Kaikkia makuja haluan maistaa jotta löytyy suosikki. Ittekki Lapissa syntyny ja kasvannu 20v.

    Tykkää

  15. Luinkin Lapin Kansasta jutun n√§iden patukoiden kehitt√§j√§st√§, hieno homma! Odotan innolla patukoiden saapumista kauppoihin, kaikki maut kuulostaa mielenkiintosilta ūüôā
    Mutta ensimm√§isen√§ haluaisin maistaa tyrni&kuusenkerkk√§√§ ūüôā

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.