Viikon raskain treeni: WallTraining WORKOUT

HUOMENTA IHANAT!

Mie pääsin vihdoin tälle viikolle blogin ääreen kirjoittamaan kuulumisia arjen ja treenaamisen keskeltä. Kulunut viikko on ollut hektinen..tai oikeastaan kuluneet kaksi viikkoa ja se on näkynyt myös täällä blogin puolella. Mutta ei huolta! Asioiden aikatauluttamisen tasapaino löytyy vielä ja viime päivät ovat olleet opettavaisia..niin siinä hyvässä kuin sitten hieman vastustavammassakin muodossa.

Töiden alettua arkipäivät ovat löytäneet oman rytminsä mutta mulla on sen rytmittämisen suhteen vielä tekemistä eli on opetetaltava ajanhallintaa. Kuluvalla viikolla kroppa on ilmoittanut levon tarpeesta ja mie suunnittelinkin ensi viikosta itselleni kevyempää treeniviikkoa jonne lisäilen myös kehonhuoltoa ja palauttavia harjoituksia. Syömispuolen kanssa mie saan petrata ja olenkin katsonut asian suhteen peiliin tällä viikolla useamman kerran kun mie olen miettinyt syitä siihen miksi treeni ei ole omalla kohdalla kulkenut oikein hyvin eikä oma kroppa ole tuntunut niin energiseltä.  Positiivista tässä on se, että syyt on tunnistettu ja ne on selkeät, joten havahduttuani tilanteeseen mie tein pari korjausliikettä!

WALLTRAINING WORKOUT

Mie osallistuin tiistaina ensimmäisen kerran rovaniemeläisen hyvinvointistudio Wellness Loungen uudelle WallTraining WORKOUT-tunnille. Tämä on uusin tunti viikkokalenterissa ja WORKOUT-tunnilla tehdään kuntopiiri-tyyppisesti liikkeitä hyödyntäen seinää ja vyötä, vastusta lisääviä kuminauhoja sekä lisäpainoja. Tämä oli ehdottomasti omalla kohdalla raskain treeni hetkeen! Tunnin aikana tehtiin kaksi kierrosta liikkeitä, joita oli yhteensä 11 kappaletta. Liikkeiden kesto oli ensimmäisellä kierroksella 1,20min ja toisella kierroksella tasan minuutti, taukoja liikkeiden välillä oli 15 sekuntia. Ensimmäisen kierroksen aikana alkoi tähdet vilistä silmissä ja kierroksen loppupuolella hiki virtasi kroppaa pitkin. Lihakset tutisi ja tärisi, mahtava treenimuoto! Toinen kierros ei ollut sen kevyempi vaikka liikkeiden aika hieman lyhenikin mutta tämä kahden kierroksen tekeminen oli hyvä juttu, toisella kierroksella testataan myös omaa sisukkuutta!

ojentajat2

ojentajat

WallTraining WORKOUT- tunti on monipuolinen ja kokonaisvaltainen toiminnallinen treeni, joka haastaa sinut äärirajoille…jos päätät niin! Porukassa treenaamisessa on aivan omanlaisensa tsemppi päällä ja ryhmähenki kannustaa sua puskemaan entistä kovemmin! Mie en ole tyytyväinen omaan suoritukseeni ja havahduin siihen kuinka kroppa ei meinannut pysyä mukana vauhdissa. Mieli huusi kovemmin kuin mitä kroppa jaksoi mutta mie innostuin treenin haasteellisuudesta ja tällä kertaahan omalla kohdallani taustalla oli ruokailurytmien epäsäännöllisyys (hyi minua!)  ja mie sain omalta kropaltani siitä suoraa palautetta treenin aikana. Mutta mulle tuttuun tyyliin: mie en näe tätä pelkästään negatiivisena asiana vaan tilanteena, josta on otettava opiksi. Usein muutosten pyörteissä tapahtuu jotain sellaista, joka saattaa hieman heilauttaa tapoja/rytmejä/rutiinineja suuntaan tahi toiseen mutta se on viime kädessä sinusta itsestäsi kiinni kuinka kauan aikaan annat sen jatkua! 

vatsat

kuneijaksa

(Kuvat Seija Koskela)

Tässä mulla palasi ajatukset aikaan ennen tätä minun omaa elämäntapamuutosta ja silloinen minä olisi ummistanut silmänsä ja peitellyt sen kaikenlaisilla tekosyillä..mutta tämä ei olekkaan enää minun tyyli! Mie tykkään kun ajatuksissa korostuu periksiantamattomuus ja sisukkuus. Me ihmiset ollaan todella tyhmiä välillä tällaisissa tilanteissa, joissa koetaan vaikkapa odotuksiin pettymistä, epäonnistumista tai tyytymättömyyttä. Me jäädään paikoilleen ja ympäröidään itsemme omilla negatiivisilla ajatuksilla ja jäädään niin sanotusti paikoilleen rypemään. MIKSI?! Ketä tai mihin se auttaa?  Toinen asia on myös se, että esimerkiksi syömisrytmin lipsuessa koetaan, että ollaan jo täysin epäonnistuttu ja annetaan niille mielihaluille periksi koska ”tämähän meni pilalle jo”. Tosiasiassa oikea tapa olisi tehdä se korjausliike takaisin sinne terveellisimpiin elämäntapoihin ja eikä perustella itselleen syitä vanhojen totuttujen tapojen pariin. Eihän me haluta palata takaisin sinne mistä me ollaan jo kerran lähdetty, eihän? Siispä, ryhtiliike ja katse tulevaan koska me pystytään siihen! Ihmisellä on paljon enemmän tahdonvoimaa ja voimavaroja kuin mikä meidän perusolettamus on. 

Kuullaan ❤

%d bloggers like this: