Viikonlopun matka yin- ja Scaravelli joogan maailmaan

Kohti syvempää rentoutusta

 Mie osallistuin kuluneena viikonloppuna Astanga Jooga Lappi ry:n järjestämälle Vapauttavan joogan kurssille.

Viikonlopun aikana teimme yin- ja Scaravelli joogaan pohjautuvia asana-, hengitys- ja rentoutusharjoituksia ja pysähdyimme kuuntelemaan harjoitusten vaikutuksia kehossa ja omassa olotilassa. Tämä oli minulle taas uudenlainen ja erilainen kokemus, tällaiset viikonlopun mittaiset ns. intensiivikurssit ovat mielekkäitä ja inspiroivia! Näiden päivien aikana sain kokea monenlaisia tuntemuksia ja tunsin kurssin päätteeksi kuinka levollinen ja tasainen, maltillinen olo mulla oli niin sisäisesti kuin fyysisestikkin mutta silti samaan aikaan tunsin virkistyneeni. Tämä oli mielenkiintoinen fiilisten kokonaisuus, tiivistettynä rento mutta virkistynyt!

astangajooga

Ajatusten virrassa

Hektisen viikon jälkeen mie odotin perjantai-illan yin joogapainotteisia harjoituksia. Mielessä pyöri opinnot, etätehtävät, työnhaku, treenit, tulevat uudet kuviot (joista ei vielä sen tarkemmin) ja lista tehdyistä/tekemättömistä asioista viikon ajalta.  Toiveikkaat ja kannustavat ajatukset kohtasivat epävarmuuden tunteen,  johon sekottui hieman pelkoa  ja jännitystä koskien tulevaisuutta. Samaan aikaan kun ajattelen, että mulle avautuu uusia ovia ja niiden myötä uusia mahdollisuuksia, epätietoisuus tulevaisuudesta saa minut epävarmaksi.

Peiliin katsoessaan on myönnettävä itsellensä, että edelleen sitä on ihminen, joka turvaa elämäänsä myös siihen, että langat pysyvät omissa käsissä.  Elämä on kuitenkin osoittanut minulle, että kykyni hallita varsinkin minusta riippumattomia asioita on varsin rajallinen..inhimillinen.  Mie olen joutunut myöntämään itselleni etten voi hallita kaikkia ympärillä tapahtuvia asioita ja aluksi se pelotti minua. Ajatus tuntui vieraalta.  Mie olen oppinut hellittämään ja luottamaan elämään hieman paremmin..se sopii mulle eikä aiheuta niin kovaa stressiä kuin sellainen jatkuva lankojen käsissä puristaminen rystyset valkoisina.

IMG_20160208_065602

Tiedätte varmaan sen tunteen kun ajatukset kietoutuu ristiin ja rastiin sulautuen kiinni toisiinsa ja päällimmäiseksi nousee halua hiljentää se ajatusten sekamelska. Ylikierrokset ottaa vauhtia ja silloin ainakin itselläni on saatava siihen aikalisä. Toisinaan fiilikset ohjaa vaikkapa lenkkipolulle purkamaan kierroksia hikipäässä ja toisinaan se pysähtyminen tuntuu oikealta.

Mie olen kuitenkin sen luontoinen ihminen, että rentoudun mielekkään tekemisen myötä..en oikein osaa siellä sohvan pohjalla makoilla. Eikä siinä ole todellakaan mitään pahaa, siis sohvalla makoilussa, mie vaan tykkään kun saan tehdä ja touhuta. Mieli rentoutuu kun saan tehdä asioita, joissa sydän on mukana. Mie koitan myös pysähtyä kuulostelemaan kehoani ja antaa sille lepoa kun keho sitä viestii tarvitsevansa. Olen iloinen, että pystyn tekemään kunnollisia hikitreenejä ja ajatusmaailmani on samaan aikaan saanut kiinni siitä ajatuksesta, että myös lempeys itseään ja kehoaan kohtaan on hyväksyttävää..jopa velvollisuus itseään kohtaan.

mie

Ikuinen suorittaja(ko)?

Näistä edellä kertomistani ajatuksistani syntyi tämä seuraava kappale, joka ei liity nyt niinkään postauksen aiheeseen mutta avaa minun ajatusmaailmaani. Niinpä jätin tämänkin ajatuksen virran mukaan päivän kirjoitukseen.

Mie olen aloittanut ravintovalmentajakoulutuksen Lapin urheiluopistolla ja itselle täysin uuden aiheen opiskelu on lisännyt intoa ja motivaatiota keskittyä omien elämäntapojeni laatuun ja omaan tekemiseen mutta opiskelu on tuntunut myös haastavalta kaiken tämän valtavan uusien asioiden tietotulvan keskellä. Mie olen opiskelujen suhteen suorittaja, mitä sitä kieltämään. Oma henkilökohtainen vaatimustasoni opiskeluun ja uusien asioiden sisäistämiseen on korkealla.  Tällainen opiskelija minusta kuoriutui Lapin ammattikorkeakoulun aikana opiskellessani liiketaloutta. Rakastuin markkinointiin ja löysin itsestäni uuden puolen sen myötä kun pääsin opiskelemaan alaa, joka minua todella kiinnosti.

Amkin aikana syntynyt opinnäytetyö me hinkattiin parini Annan kanssa viimeistä pilkkua ja pistettä myöten pakettiin suurennuslasin alla ja kurssien oppimistehtävien parissa mie kulutin aikaa niin kauan, että olin lopputulokseen tyytyväinen.  En kuitenkaan olisi pystynyt tähän yksin, ilman perheen ja opiskelukavereiden apua..mutta heidän tuki kannusti minua kurkottamaan korkeammalle. Näihin piirteisiin mie olen jälleen törmännyt itsessäni aloitettuani ravintovalmennuskoulutuksen. Vuoden tauko amkista valmistumisen jälkeen opiskeluissa teki hyvää mutta hetkellisesti mie luulin menettäneeni opiskelumotivaation. Onneksi tämä oli turha huoli ja motivaatio nosti päänsä jälleen ja nyt on hyvä fiilis. Tässä tulevan kevään mittaan mie koitankin löytää tasapainoa ajatusmaailmani, asenteideni ja tuon opiskelunkin suhteen.

IMG_20160205_172418

Yin jooga

Nyt takaisin aiheen pariin, perjantai-illan yin joogaharjoitus oli mulle hyvä kokemus. Ajatusten virta tuntui jokseenkin läpi harjoitusten mutta huokaisin huomatessani jälkeenpäin, että ajatukset tulivat ja menivät. Mie en tarttunut mihinkään kiinni, annoin niiden lipua pehmeänä ohitseni ja osa jatkoi matkaa eteenpäin kadoten mielestäni ja osa jäi sinne liikehtimään aaltoillen. Hyväksyin ne, jotka sinne jäivät eivätkä ne häirinneet minua. Lähestyin harjoituksia siltä kannalta, että en pakota itseäni pysähtymään tilaan missä en voi rentoutua ja sainkin tilaisuuden elää rennosti mukana siinä.

Oloni oli loppurentouksessa lämmin ja rentoutunut sillä mie olin uskaltanut vaan antaa ajatusten virrata mielessäni minua häiritsemättä. Jos olisin alkanut puskemaan ajatuksia pakottamalla pois, tekemiseni ja olemiseni olisi keskittynyt täysin siihen ja tiedän, että olisin tuntenut kireyttä. Tästä syystä olin iloinen huomatessani, että sain itselleni erilaisen harjoituksen ja hyvän olon.

IMG_20160208_070815

Mulle yin joogaharjoitukset on vastakohta sille kaikelle tekemiselle ja suorittamiselle, mistä päivät täyttyy. Pikkuhiljaa huomaan, että joogan opit tulevat mukaan kaikkiin elämän osa-alueisiin ja auttavat elämässä.

Scaravelli jooga

Viikonlopun kurssin aikana pääsin kurkistamaan myös Scaravelli joogan maailmaan. Scaravelli jooga on saanut nimensä italialaisen Vanda Scaravellin mukaan. Venyttämisen ja kaikenlaisen puskemisen sijaan harjoituksissa painottuvat suorittamattomuus, vapauttaminen, tilanteko kehoon, hyväksyvä läsnäolo ja hellittäminen.

Mie tykkään Scaravellin joogafilosofiasta, jonka mukaan harjoituksissa työskennellään oman kehon kanssa eikä sitä vastaan. Silloin voi oppia/oppii hyväksymään ne oman kropan lähtökohdat tai ainakin pääsee lähemmäs kehonsa toimintaa. Eihän se kaikilla käy sormia napsauttamalla, ei mullakaan. Mie olen kuitenkin sisäistänyt sen, että joogassa ei ole kyse kilpajuoksusta ajan ja oman kehityksen kanssa tai itsensä vertaamisesta muihin.  Kun keskittyy omaan tekemiseen ja kehon kuunteluun, ei jää aikaa eikä tilaa muulle sinne mielenperukoille.

IMG_20160208_070948

joogasalilta

Scaravellin opetuksessa oli läsnä jatkuvasti ja yhteensulautuneina kolme ”ystävää ”: hengitys, painovoima ja selkärangan aalto. Scaravellin mukaan selkä liikkuu keskeltä samaan aikaan kahteen vastakkaiseen suuntaan: painovoima vetää vyötäröstä alaspäin, jotta voimme vyötäröstä ylöspäin kohota ja venyä vapaasti. Kasvamme kahteen suuntaan kuten kasvit ja puut, juuret ovat tukevasti maassa ja oksat tai kukka kurottuvat kohti taivasta. (Lähde)

Harjoitukset vapauttivat kroppaa eri asioiden aiheuttamista jännitystiloista ja miellyttävä lämpö levisi ympäri kehoa. Salissa oli niin levollinen tunnelma ja aika pysähtyi, tämä vahvisti omien harjoitusten synnyttämiä fiiliksiä. Ohjaajilla on erittäin tärkeä merkitys itselleni joogaharjoituksissa. Mie odotinkin tätä kurssia myös siksi, että sain mahdollisuuden päästä jälleen Hannan ohjaukseen. Osallistuin hänen vetämälleen yin joogakurssille viime syksynä ja se kipinä mikä silloin syttyi, on vienyt minua eteenpäin. Kiitos Hanna ja Solja viikonlopusta ja tällaisten kurssien järjestämisestä!

IMG_20160208_065542

”You have to learn to listen to your body, going with it and not against it, avoiding all effort or strain and centering your attention on that very delicate point, the back of the waist (where the spine moves in two opposite directions). You will be amazed to discover that, if you are kind to your body, it will respond in an incredible way.”

                                                                                                         Vanda Scaravelli

Tähän loppuun vielä yksi lausahdus, joka mulla jäi erityisesti mieleen lukiessani Scaravelli joogasta; ”Scaravellille aloittelijoita tai edistyneitä oppilaita ei ollut vaan ensimmäinen askel oli sama kuin viimeinen.”

Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös

Facebookissa ja Instagramissa

%d bloggers like this: