Lempeä lokakuu ja makea loppuvuosi – ilman sokeria

Sokerisia ajatuksia

Parin viime päivän pikkusesta flunssan yrityksestä huolimatta täällä porskutellaan eteenpäin uusien ja nykyisten elämäntapojen parissa. Ja tästä fiilis on hyvä! Blogi on saanut uutta ilmettä ja tuunailu jatkuu edelleen.

Olen asennoitunut niin, että lokakuu on mulle lempeä kuukausi, jonka aikana keskityn kuuntelemaan itseäni. Mie odotan tulevaa talvea uudenlaisella innolla ja omat tavoitteet mielessä pitäen!

sininenhetki

Mie huomaan flunssan tuovan mukanaan erilaisia mielihaluja. Miksi kipeänä ajatukset alkavat hakeutumaan sen ruuan pariin, mikä vanhassa elämässäni oli mulle lohturuokaa? Tiensä ajatuksiin löytää niin suklaa, karkit, jäätelö kuin jopa keksitkin, mitä meillä edes harvoin löytyy kaapista. Enkä näitä edellä mainittuja syötäviä en edes halua kaappeihimme kiusaamaan ja kasvattamaan houkutusta. Jotensakkin se tuntuu ristiriitaiselta jo sen vuoksi, että kipeänä on erityisen tärkeää syödä terveellistä ruokaa, josta saat vitamiineja ja jonka avulla vastustuskykysikin pysyy yllä. Näin se järki koittaa hiljentää tunnesyöpön.

Olin jo tuudittautunut siihen ajatukseen etten kohtaisi näitä tuntemuksia enää näin voimakkaana. Mutta eehei! Ajatukset huutelee herkkujen, lähinnä sen valkoisen sokerin perään? En ole huhtikuun jälkeen syönyt juurikaan esimerkiksi karkkia tai jäätelöä enkä ole juuri limukoihinkaan koskenut mutta kuitenkin pää muistaa sen sokerin olemassaolon. Tässä palataan sinne omien halujen ja päätösten juurille, mitä mie haluan syödä ja minkälaista ruokavaliota haluan noudattaa? Mie en anna periksi sokerille sillä se saa minut voimaan huonosti.

aamupalasmoothie

Pysähdyin pohtimaan tätä kirjoittaessani tietoisten valintojen merkitystä elämäntavoissa ja ylipäätänsä päivittäisessä arkielämässä. Meillä on aina mahdollisuus tehdä tietoinen valinta oman hyvinvointimme puolesta valitsemalla suklaan ja karkkien sijaan hedelmiä, välipalaksi protskupannareita marjojen kera tai lisäämällä makeutta esimerkiksi hunajalla. Ei se ole niin vaikeaa ja monimutkaista – sisäinen motivaatio auttaa tässäkin asiassa. Jos sie olet asettanut itsellesi tavoitteet, jotka ei juurikaan salli sokeria ruokavaliossa tai haluat muista terveellisistä syistä jättää valkoisen sokerin pois – terveellisempiä vaihtoehtoja on ja mie liputan niiden puolesta! Alla olevassa kuvassa on yksi viime kesän herkkuaamiaisista.

Yksi viime kesän herkkuaamiainen

Mieli on tosiaan sitkeää tekoa sillä se jaksaa siirtää ajatuksiani sokerin pariin, koittaen puolustella sellaisten herkkujen syömistä, jotka itseasiassa tekevät minut kipeäksi. Tästä syystä mie hiljentelen sokerihampaani yleensä lenkillä, treenaamalla tai vaikka siivoamalla. Nyt kun olen pitänyt lepopäiviä eikä fiilis ole ollut energisin, ajatukset hakeutuu helpommin omaan suuhuni eli syömiseen. Tällä kertaa käytön motivaatiolääkkeenä sokerihampaan hiljentämiseen aiheesta kirjoittamista, se onnistuu sohvalta käsinkin.

100 päivää ilman sokeria

Mulla on tässä muuten meneillään 100 päivän mittainen sokerittomuushaaste parin kaverin kanssa, haastetta on jäljellä 87 päivää. 100 päivää, kuulostaakin jo haasteelta! Lähtiessäni mukaan tähän, mie olin toisaalta iloinen etten ole mennyt takapakkia uusien elämäntapojen sisäistämisessä ja olen jatkanut kulkemista oikeaan suuntaan tietoisia valintoja tehden..mutta olin yllättynyt siitä kuinka hyvin mieli sokerin muistaa näiden kuukausien jälkeen.

Haasteen ajan vältän siis kaupallista ruokasokeria, karkkeja, suklaata, jäätelöä, makeutettuja herkkuja ja piilosokerereita. Toivon, että tämän haasteen myötä sanoisin hyvästit sokerille pidemmäksi aikaa.  Hedelmiä ja marjoja mie en ole ruokavaliostani poistanut sillä en koe sitä tarpeelliseksi.

mokkiaamiainen

Nykyinen taipaleeni alkoi tosiaan viime keväänä, Motiviren kesäkroppahaasteen alkamisesta on pian kulunut jo 6kk! Tämä kyseinen Motiviren verkkovalmennus vei minua eteenpäin yhdessä Rovaniemen Kunnon Paikan ja PT Minnan kanssa. Tämä nostaa fiiliksiä ja vahvistaa omaa ääntäni..mie haluan jatkaa nykyistä elämääni. Nyt, 31-vuotiaana mie voin henkisesti ja fyysisesti paremmin kuin koskaan aiemmin! Facebookissa on muuten käynnistymässä Motiviren syyskroppa-verkkovalmennus ja suosittelen sitä lämpimästi. Ryhmän tuki on korvaamaton ja porukkaa kannustaa toisiaan pitämään tavoitteet mielessä, mahtava kokemus!

Mie selailin tässä arkistoja ja löysin viime kesältä kuvia myös itse valmistamastani banaani-vadelmasorbetista. Tämä oli todella hyvää ja raaka-aineet ainakin oli puhtaat! Nämä kuvat muistuttaa minua myös samalla siitä, että on aika kaivaa esille netin syövereistä uusia reseptejä testattavaksi. Sokerittomuus on tuonut mukanaan läjän hyviä terveysvaikutuksia kuten vatsa ei ole pingottunut, pöhöttynyt tai turvonnut ja suolistosäryt ovat muisto vain. Verensokeri ei pompi pitkin päivää kun syö säännöllisesti ja mieli pysyy virkeänä puhtaan ravinnon turvin. Näiden ajatusten pariin on hyvä palata, muistuu itselleen mieleen omat valinnat ja niiden merkitys mielelle ja kropalle.

Sorbettiainekset

Sorbetti

Lähe sieki mukaan haasteeseen, jo tänään!

Kuluva syksy on ollut energistä ja ispiroivaa aikaa ja otan loppuvuoden avosylin vastaan. Mie keskityn arkielämään, treenaamiseen ja marraskuussa käynnistyvään ravintovalmennuskoulutukseen Santasportilla. Mie luulen myös, että tulevalla talvella on mulle jotain erityisen kivaa tarjolla ja korvan takana..mutta siitä kerron lukijoille lisää kun on sen aika.

ruskanvaria

Haluaksieki päästä eroon sokerista? Ei muuta kuin tyhjentämään kaapit turhista sokereista ja tuumasta toimeen!

Marmelaadin matkassa kohti hyvinvointia myös

Facebookissa ja Instagramissa

%d bloggers like this: