Oma tahto, tavoitteet ja suunnitelmallisuus niin arjessa kuin treenaamisessakin

”Miekin tahdon treenaamaan koska muutkin käy” Edellisen päivityksen jälkeen olen reissannut, yllättänyt hellun järjestämällä kolmikymppisjuhlat ystäväporukan kanssa, viettänyt muutaman flunssapäivän, syönyt hieman vapaammin ja pohdiskellut omia tavoitteitani treenaamisen suhteen. Flunssan vuoksi luonnollisesti lepäilin ja sain hyvin aikaa mietiskellä tätä kokonaisuutta mitä tällä hetkellä käyn läpi elämässäni ja elämäntavoissani. Huomasin jo parin päivän lepäilyn jälkeen, että…

Lue lisää

Keskity! Focus! Fokus!

Keskity, keskity Löysin itselleni uuden moton, jota koetan ajatuksissani ja elämässäni toteuttaa.   Huomasin kuluvalla viikolla, että olen kuljettanut edelleen elämässäni ja arjessani mukana sellaisia asioita ja ajattelumalleja, jotka eivät ole lisänneet hyvinvointiani vaan päinvastoin, ne ovat vieneet energiaani. Olen sulkenut silmäni ja korvani niiden kohdalla ja keskittynyt uusiin, energiaa lisääviin asioihin ja rutiineihin elämässäni.…

Lue lisää

Tuotetestailua ja uusien rutiinien opettelua

Mie sain viime viikon perjantaina mukavan tuotepaketin kotiovelle asti kuljetettuna. Frisbeegolfpiireissä ”The Hat guy”-nimelläkin tunnettu pohjoisen oma poika Antti Vuento haki avokkini mukaan frisbeegolfkiertueelleen ja jätti minulle vaihdossa valikoiman Four Sigma Foodsin sienijuomia. Kiitokset Hattumiehelle vielä tätäkin kautta! Four Sigma Foods Olin jo aiemmin tutustunut näihin  Four Sigma Foodsin tuotteisiin netissä ja olinkin innoissani päästessäni…

Lue lisää